Ruu

Elämänkulkua

2010-09-13T13:42:00.004+03:00

Kiireesti ennen kuin tulee vuosi täyteen. Bloginpäivitys on ollut hunningolla. Ihmisillä on muka liian paljon puuhaa ja tuota perheen nuorinta ihmispentua (niin, niitä on nykyään kaksi) pitää hoitaa, uhmaikäistä isompaa pitää hoitaa, ja meitä koiriakin kuulemma mieluummin hoidetaan kuin päivitetään mitään blogia. Mutta se niistä selityksistä.

Viime syksynä treenasin isännän kanssa agilitya. Isäntä sai minuun niin hurjan vauhdin että mammaltakin meni kahvit väärään kurkkuun. Mutta se jäi kun minulla epäiltiin olevan kapi ja sain porttarin treeneihin vähäksi aikaa. Sitten se pienin pentu syntyikin jo.

No sitten viime keväänä treenasin tehokuurilla esineruutua ja olin niin hyvä että mamma oli puulla päähän lyöty. Mutta sitten se jäi kun tuli helteet ja me kaikki vaan maattiin ketarat oikoisena pitkin pirttiä.

Ja mitä sitten tapahtui? Minä sain kovan kohtutulehduksen! Niin rajun että lämpö nousi melkein 41 asteeseen. Ensimmäinen lääkäri kehotti ottamaan särkylääkettä ja odottelemaan seuraavaan päivään. Mutta minulta meni jalat alta, makasin puolitajuissani kuistin lattialla. Mamma kyseli jo apua Johannaltakin joka patisti meidät heti ja välittömästi leikkauspöydälle eikä missään nimessä saanut odottaa aamuun. Onni oli matkassa ja kunnassa päivysti lääkäri joka leikkasi heti ja mielellään. Ja hyvä oli että leikkasi, koko kohtulihas oli pahasti tulehtunut. Tarina jatkui antibiooteilla jotka vetivät mahani aivan rikki, edes vesi ei pysynyt sisällä. Minua nesteytettiin, lääkittiin ja hoidettiin ja parissa päivässä saatiin taas koira tolpilleen. Kaiken huipuksi haava vielä tulehtui toisesta päästä ja sain toisen antibioottikuurin, onneksi ajoissa. Kuuri lopulta auttoi ja nyt jo mennä juostaan pitkin metsiä entiseen malliin.

Nyt syksyllä mamma on ottanut itseään niskasta ja treenannut kanssani tottista. Ja taas minä loistan! Minulle on kuulemma kasvanut päähän aivot ja niihin on annosteltu kaikkien ihmeeksi malttia. Paikallamakuusta en ole lähtenyt tänä syksynä kertaakaan. Tosin mitään häiriötekijöitä ei ole vielä otettu mukaan, mutta aikaa on pidennetty jo reippaasti.

Ensi talveksi ei ole agilitytreenipaikkaa. Ei kukaan tästä talosta viitsi sitoutua ryhmään jossa ei sitten kuitenkaan ehdittäisi käydä kuin kolmannes kerroista. Kevään korvalla sitten jatketaan. Ja jos sinne BH-kokeeseen sitten ensi kesänä uskaltaisi mennä. Tai uskallanhan minä, tuo mamma pitää enää puhua ympäri!

Rauhallinen kesä meni

2009-10-11T22:26:00.003+03:00

Kesä tuli ja meni ja meillä elettiin pääasiassa hiljaiseloa. Kummia on tapahtunut kun isäntä oli kotona melkein koko kesän ja vielä syksylläkin. Viimeisen vuoden aikana kun tuo äippä on pysynyt kotona päivät pitkät ja puuhaillut ihmispennun kanssa. Lopulta sitten maailma palasi mallilleen ja isäntä tajusi mennä töihin ja äippä ankkuroi itsensä kotiin. Ilmeisesti äippä kävi kuitenkin syömässä kesän aikana jossain muualla ylimääräisiä annoksia, koska sen maha on paisunut valtavaksi. Toivottavasti sillä ei ole matoja... Kisse väittää että äippä saa lisää pentuja, mutta en kyllä usko. Tuossa yhdessä näyttäisi olevan aika tavalla vaivaa, sitä paitsi se syö meidät vararikkoon. Se istuu ihan aina pöydän vieressä syömässä ja saa niin paljon ruokaa että heittelee sitä mulle ja Kissellekin. Onneksi tuo Kisse on niin ronkeli, mulle kelpaa kaikki mitä pentukin syö, kasviksia myöten. Äippä kyllä välillä mutisee että täällä koiria pidetään eivätkä ne viitsi edes pullanmuruja lattialta siivota... Myönnetään, on vähän into laantunut kun sitä syötävää on lattialla koko ajan, ei kaikkein pienimpiä muruja aina jaksaisi.

Heinäkuussa käytiin yhdessä agikisassa, ekalta radalta kaksi pientä virhettä ja toiselle ei äippä enää jaksanut keskittyä, siitä saatiin hylky. Ilmeisesti tämän takia isäntä otti agilityvastaavan paikan meidän laumassa ja nyt treenaankin sen kanssa kerran viikossa. Se on kyllä vähän tiukkapipoinen välillä, ja juoksee peijakas paljon nopeammin kuin äippä. Mulla tulee sen kanssa ihan kiire. Sitten se näyttää omiaan välillä. Mun pitää tosi tarkkaan katsoa kun muut koirat menevät radalla että osaan ennakoida ja tehdä oikein vaikka isäntä olis ihan pihalla.

Mulle vaihdettiin jotain lääkitystä vähän aikaa sitten. Silmätipat jäi pois (ne olikin ihan inhottavia) ja tilalle tuli atopica-niminen nappi jonka äippä tunkee aina mun kurkkuun asti. Se on muuten viheliäistä hommaa. Mulkoilen sitä aina tosi pahasti mutta ei sillä tunnu olevan vaikutusta. Silmät mulla kutiaa jonkun verran edelleen, joten voi olla että tää viimeisin lääke jää pois sitten kuitenkin. Tai jos vaikka jatkaisi silmien kaapimista vaikkei ne kutiakaan, niin lopettaisko ne tuon napin tunkemisen mun kurkkuuni?

Agikisoissa ja näyttelyssä

2009-05-31T13:02:00.005+03:00

Ruu on ollut toukokuussa varsinainen harrastuskoira. Ensin käytiin mölli-agikisoissa, oltiin hienosti MAXI-luokan kakkosia yhdellä virheellä. Osallistujia oli viitisentoista.

Jos agility ei ole tuttua, esittelyn voi lukea vaikkapa lajiliiton sivulta. http://www.agilityliitto.fi/agility/index.html Mölliluokka on tarkoitettu koirille jotka eivät (vielä) kilpaile lajin virallisissa kisoissa. Muita luokkia ovat 1, 2 ja 3, joista 3 on ylin. Säkäkorkeutensa puolesta Ruu kuuluu MAXI-luokkaan, muita luokkia ovat MEDI ja MINI. Kilpailusuoritukset asetetaan nopeuden ja virheettömyyden mukaan paremmuusjärjestykseen. Tavoite on ns. nollarata missä ei koira eikä ohjaaja tee yhtään virhettä ja tuomarin radalle laskema ihanneaika alittuu. Jokaisesta virheestä annetaan 5 virhepistettä jotka lasketaan yhteen ihanneajan ylityksen kanssa. Jos ihanneaika alittuu mutta silti koira saa esimerkiksi 5 virhepistettä, tulos on 5. Eli nopeasta suorituksesta ei ole mitään iloa jos hutiloi. 5 pisteen virheitä ovat mm. riman pudottaminen tai esteen ohittaminen (esteet suoritetaan tuomarin tekemän suunnitelman mukaan ja ohjaaja pääsee tutustumaan rataan aina muutamaksi minuutiksi kisan aluksi). Nollarata on vaativa suoritus ja usein vain pieni osa kustakin luokasta onnistuu sen tekemisessä. Kilpailija voidaan myös hylätä, mikä onkin varsin yleistä. Hylkäyksen voi saada esimerkiksi aidan hyppäämisestä väärältä puolelta, esteiden suorittamisesta väärässä järjestyksessä tai vaikka siitä jos ohjaaja koskee koiraan radalla. Luokasta toiseen pääsee nousemaan riittävällä määrällä onnistuneita suorituksia.

Ruu aloitti virallisen kilpailemisen 30.5 Nokialla ja osallistui kahteen I-luokan kilpailuun. Ensimmäinen kisa meni aika tavalla mönkään, Ruu oli sitä mieltä että sähköinen ajanottolaite lähtöviivalla oli aivan liian outo kapistus eikä kahdella ensimmäisellä yrittämällä hypännyt lähtöhypyn yli vaan kiersi sen. Tästä saimme kaksi kieltovirhettä, yhteensä 10 pistettä. Kolmas kieltäytyminen tuli putken suulta, kun lähdin liian aikaisin toiseen suuntaan ja Ruu palasi putken suulta takaisin. Siitä saimme kolmannen kiellon, jotka yhteensä antavat hylkäyksen. Toinen kisa menikin sitten aivan upeasti kolmanneksi viimeiselle esteelle asti. Ruu meni kuin tuulispää, seurasi jokaisen ohjausliikkeeni juuri niin kuin piti, taituroi keinun alas kovasta vauhdista horjahtelematta ja pujotteli kepitkin ripeästi ja tarkasti. Kunnes tein oikein klassisen virheen ja huokaisin helpotuksesta maalisuoran päässä, kun Ruu kiipesi puomille. Muistan että oikein hartiani laskivat alas kun ajattelin että nyt meni hienosti. Luulen että Ruu tulkitsi tämän niin että jahas, nyt lopetettiin tähän ja hyppäsi kesken puomin pois, mitä se ei ole tehnyt sitten alkeiskurssin (joka oli 2,5 vuotta sitten). Oikein yleisö kohahti, ja kisan jälkeen tuli harmitteluja joka suunnalta. Olihan se, oltaisiin korkattu kisaura ensimmäisellä nousunollalla, mutta nyt saatiin se harmillinen vitonen, oman mokan takia. No, ei tule olemaan viimeinen kerta, vaikka ensimmäinen olikin :)

Toukokuun omituisin kokemus oli collieitten sivuerikoisnäyttely Helsingissä. Ruuta ei huvittanut koko touhu yhtään, ja lainapanta kaulassakin harmitti ja kelikin oli kuuma. Kun brittiläinen kukkahattutätituomari sitten työnsi kätensä ensi töikseen toisen suuhun, Ruu pisti pakin päälle ja yritti rimpuilla pois. Sain Ruun niskanahkaotteella pidettyä paikallaan sen aikaa että täti tutki Ruun purukaluston, mutta kun sitten tyhmänä hölläsin otetta, Ruu peruutti pois uudestaan. Täti veti herneet nenään ja kirjasi tulokseksi säälittävän H:n (=hyvä, muita ovat erittäin hyvä ja erinomainen, joista viimeistä tavoitellaan ja Ruulla on siihen kyllä täydet eväät) ja yhden lauseen "Good outline, would not let me touch her". Pah. Ja koko päivä meni, ei taida olla minun lajini. Liian turhauttavaa.

Kaiken tämän jälkeen, seuraavaa agilitykisaa aletaan suunnitella saman tien. Ruun kanssa on kiva kisata vaikka se on vielä vähän näitä yllätyksiä järjestänytkin, kisakokemustahan me molemmat tarvitaan. Ruun pää kestää kuitenkin hienosti oman vuoron odottelun ja sen että äippää jännittää, se ei leviä käsiin niin kuin jotkut koirat tuntuisivat tekevän. Ruu tekee kilpailutilanteessa kovasti töitä mutta pysyy tarkkana ja sen menoa on hieno katsella.

Seuraava näyttely sitten. Kovasti olen suunnitellut että Ruu voisi yhden järkevän lausunnon saada aikuisenakin, mutta harjoitustahan sekin vaatisi. Vaan kun on tässä tätä kaikkea muutakin, kesän jälkitreenitkin pitäisi aloittaa pikimmiten...

Luonnetestissä

2009-05-01T19:51:00.006+03:00

Ruu kävi luonnetestissä Tampereella 28.4.2009. Testi meni hienosti, parissa kohdassa hieman yllättävästi ja jännää oli. Vähiten ei jännittänyt paikka: pelastuskoirien rauniorata ja pelastuslaitoksen harjoitusalue. Paikka oli täynnä roinaa, palaneita autoja sun muuta. Pimeä huone oli valtava metallinen kontti jossa harjoitellaan savusukellusta, pistävän savun hajuinen paikka. Aurinkokin ehti mennä mailleen ennen kuin pääsimme vuoroon. Tuomareina toimivat Katri Leikola ja Irene Puputti.

Tässä arvostelu:
Toimintakyky: +1 kohtuullinen
Terävyys: +1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu: +3 kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu: +2 kohtuullinen
Hermorakenne: +1 hieman rauhaton
Temperamentti: +3 vilkas
Kovuus: +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys: +2a luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen
Laukauspelottomuus: +++ laukausvarma
Loppupisteet +157!

Luonnetestiä tuntemattomille testin yleinen esittely:
http://www.dogsports-online.com/lte/esittely.htm

Kelkkakoe meni heti kummallisesti, Ruu vain piehtaroi sorakasassa ja käänsi selkänsäkin kelkalle, mutta kun kelkka tuli lähemmäs, ampaisi suoraan sitä katsomaan. Tämähän voisi tarkoittaa suurta toimintakykyäkin, mutta pimeässä huoneessa Ruu tuomarin sanojen mukaisesti jumitti eteistilaan mistä sitten pienen avun kera hiippaili kyllä perille luokseni. Tämä taas viittaisi kehnompaan toimintakykyyn, joten tulos +1 on varmaan ihan oikein. Itsestäni on kyllä tuntunut että Ruun toimintakyky olisi siellä +2 puolellakin, se ei epäröi missään tekemisissään enkä koskaan ole sen nähnyt jumittavan kun jotain pitäisi tehdä. Mutta testisuoritus ratkaisee kun pisteitä annetaan :)

Puolustaminen oli upeaa. Ruu ei päästänyt ääntäkään, mutta tuomarikin sanoi arvostelussa että hienosti puolusti vartalolla. Ruu pysyi enimmäkseen minun ja hyökkääjän välissä, nousi takajaloilleenkin. Se pysyi kuitenkin hyvin hillittynä mikä onkin ihanne.

Kovuustestissä Ruu muisti auki räpsähtäneen sateenvarjon ja perään vierineen tynnyrin, mutta ei mitenkään pahalla vaan uteliaana kiersi katsomaan mistä oli kyse. Tynnyri tosin vähän epäilytti mutta aika nopeasti sitäkin tultiin haistelemaan. Collieista suurin osa onkin pehmeitä tai hieman pehmeitä, eli ne muistavat kokemansa asiat hyvin. Collieiden luonnetestituloksista vuosilta 1996-2001 laskettu jakauma on SCYn sivuilla: http://www.collieyhdistys.fi/tietoaluonne.htm#pktuloksia
Huomatkaa että Ruu sai jokaisesta kohdasta ns. collieiden suositeltavan tuloksen! Toimintakyky, taisteluhalu ja kovuus ovat collieille yleisiä ongelma-alueita kuten jakaumista näkee, tosin tulokset ovat tainneet pikkuisen parantua viime vuosina.

Muuten testissä ei tullut yllätyksiä. Yksin jätettynä puolustautumista ei ollut oikeastaan lainkaan, mutta toisaalta oli kiva että hyökkääjä lopetti ajoissa eikä koirasta tarvinnut kiskoa viimeistä reaktiota irti. Laukausvarmuus taas oli jo kotona kokeiltu ja hyväksi todettu.

Testi löytyy myös YouTubesta:
http://www.youtube.com/watch?v=XFD6Pna4eA8
Alusta puuttuu tuomarin kanssa leikkiminen ja kova tuuli estää äänten kuulumisen tehokkaasti. Mutta on siinä sentään kuva ;) vaikkei välineissä ollut kehumista. Kiitos Hannelle kuvaamisesta ja paljain sormin hyisessä tuulessa sinnittelystä!

Hangilla luistelua

2009-04-07T10:22:00.004+03:00

Keväthanget ovat niin liukkaita että niillä voi luistella! Välillä päin siskoa, välillä alamäkeen hippulat vinkuen. Äippää päin ei kannata jyrätä, siitä tulee sanomista. Se on kokeiltu. Mutta luistelu on hauskaa!

Äippä meinaa että luistelu johtuu liian pitkistä tassukarvoista. Yritän joka talvi kasvattaa kunnon karvarukkaset tassuihin, mutta aina ne tullaan leikkaamaan pois. En kyllä välittäisi koko leikkuuoperaatiosta ollenkaan ja hyvin olen jaksanut pyristellä vastaan näin melkein 4-vuotiaaksi asti. Ainoa asia mikä minut pitää hievahtamatta paikallaan on kun tuo isäntä makaa puoliksi minun päälläni, kädet pillissä kiinni. Sitten on pakko olla hiljaa.

Viimeksi tassukarvat lähtivät kun tipahdin puomilta agilityssa. Ei se minua yhtään haitannut, maneesissa on pehmeä pohja mihin voi hyvin retkahtaa kyljelleenkin. Äipän mielestä se ei kuitenkaan kuulu lajin luonteeseen, ja taas minua leikeltiin.

Hangella voi myös kellotella kyljellään. Vähän karkea keväthanki sitä paitsi sopii hyvin kutiavan turkin rapsuttamiseen.

Minulla on kuulemma jotain allergian tapaista oiretta, koska silmäkulmieni ympärystä kutiaa. Sen tutkimiseen on ilmeisesti käytetty sievoinen summa rahaa mutta mitään syytä ei ole selvinnyt eikä siihen auta muu kuin kortisoni. Minä saan sitä kerran kuussa, viisi päivää kerrallaan, silmätippoina. Silloin nukuttaa vähän tavallista enemmän, mutta saan olla kuulemma tyytyväinen kun pärjään niin vähällä. Olkoon sitten niin. Pääasia että ruokavaliotani ei enää rajoiteta. Tapoihini kuuluu syödä kaikkea mikä saattaa olla ruokaa, tai on ollut joskus ruokaa. En ole sitten ollenkaan ronkeli.

Miten niin tässä ei mahdu muut kulkemaan?

On tuossa tuo umpihanki, loiki sieltä. Tässä on nyt vähän tärkeämmät pisnekset meneillään.

Ai et loiki. Katsos, minä näytän mallia, nääääin!!!

Kuono hankea viistäen

2009-01-24T19:58:00.015+02:00

Meidän ohi kulki susia. Joskus joulun alla, eikä kovin läheltä. Kymmenen kilometrin päässä pistivät koiran poskeensa. Nyt sitten pitää jännittää pimeässä metsässä eikä se ole ollenkaan hauskaa. Pimeään vuodenaikaan kun on metsään lähdettävä auringonlaskun jälkeenkin. Onneksi meitä on aina vähintään kolmen lauma liikkeellä, ihminen ja kaksi koiraa. Kaipa me saamme olla rauhassa, ja toivottavasti metsän peuroissa riittää susille syömistä. Sudet saisivat kyllä asua vähän kauempana ihmisistä ja koirista.
Kissen kanssa emme ole susia nähneet. Joskus kyllä jäämme metsän laitaan emmekä suostu menemään pidemmälle. Yleensä siksi että minulla on nälkä tai Kisseä vaan ei huvita. Äiskä aina ajattelee että haistamme susia tai karhun ja kääntyy siksi takaisin...
Lumi tarttuu tassuihin kiinni. Onneksi meillä ei ole koskaan kiire ja ehditään vaikka istuksia hangessa hetken aikaa.

Asumme niin korvessa että takapihan puissa kasvaa naavaa. Ihanan rauhallista.

2008-12-20T20:29:00.003+02:00

- onnistuihan se joulukuva!

Joulu on taas, joulu on taas, lattiat täynnä puuroo...

2008-12-11T09:27:00.005+02:00

Lapsen vieressä istumisesta palkitaan. Lapsen vieressä makaamisesta palkitaan. Pitää istua ihan hipihiljaa niin tulee juustoa palkaksi. Lapsella pitää ilmeisesti siis olla kaksi henkivartijaa, sillä sellaisiksi meitä nykyään koulutetaan. Body guard Ruu. Mahtava sointi! Katso kuvastosta lisää joulutus...eikun koulutuskuvia.

UFOja, niiden takia henkivartijoita siis tarvitaan. Täällä on nimittäin nähty lentäviä lautasia. Ilmoitin jo havainnoista kansainväliselle UFO-seuralle, sillä nämä yksilöt maistuvat puurolta. Ja kanakasvissoseelta. Avaruuden asukkaat ehtivät aina pötkiä pakoon ennen kuin saan ne kiinni, mutta olen sitten hävittänyt todistusaineiston eli kaiken orgaanisen aineksen huolellisesti.

Jokainen ruokapala on mahdollisuus

2008-10-17T16:32:00.007+03:00

Ruokatilanne laumassani on parantunut odottamatta. Ensinnäkin uusimmalla pennulla on niin kova auktoriteetti että sen ei tarvitse aina edes inahtaa kun sille jo tarjoillaan ateria jos toinenkin. Hyvä puoli tässä on se että näin lauman muillekin jäsenille riittää enemmän. Toistaiseksi muruset ovat olleet pieniä, mutta olen katsonut parhaaksi päivystää niin sanotun syöttötuolin (ei vaan meidän pentuaikana tuollaisia ollut :-o) vieressä tauotta. Olen koittanut tehdä pennun kanssa sopimuksen: minä en pure sitä varpaasta ja se ujuttaa minulle osan eväistään. Tosin en tietenkään noin pientä penikkaa lähtisi pureksimaan, siitä tulisi arvatenkin hirmuinen selkäsauna... Tähän mennessä pentu on suhtautunut sopimusneuvotteluihin aika viileästi, mutta kyllä minä sen vielä pehmitän. Enemmän sitä tuntuisi kiinnostavan turkistani kiskominen. Sellaisiahan ne pennut aina ovat :)

Kaiken hulinan keskellä olen laajentanut makuupaikkavalikoimaani. Normaalin sohvan lisäksi olen ottanut käyttööni myös eteläkuistin sohvan. Siinä on aika arka paikka ihmisille, aina saan hatkat jos jään kiinni. Olenkin käyttänyt uutta makuupaikkaani lähinnä silloin kun ihmisväki on poissa.

Välillä pääsemme Kisse-siskon kanssa sviitin puolelle rauhaan. Eritoten silloin kun noita pentuja on kylässä muitakin. Minä kyllä voisin niitten kanssa seurustella mutta Kissellä vähän alkaa nuttura kiristää. Se oli kyllä törkeä temppu kun talo oli kesällä täynnä väkeä ja pöydät notkuivat ruoista, ja jopa tähän portin eteen lastattiin pöydälle toinen toistaan ihanampia herkkuja. Ja me siskon kanssa portin takana! Pitää muistaa varata sviitin puolelle tikapuut vastaisuuden varalle. Tai jotain käpälää pidempää...

Huom! Katso uudet kuvat Ruun kuvastosta.

Tavarat hukassa

2008-07-09T16:41:00.003+03:00

Ruu on harrastanut viime viikot esineitten etsimistä metsästä. Olemme treenanneet pelkästään esineruutua kohta pari kuukautta, senkin vuoksi että se on helposti tehty maastotreeni aamulenkin lomassa. Kisse on hauska, se jää yleensä katselemaan siskonsa juoksemista viereeni, istahtaa oikein polulle korvat hörössä ja hymy naamalla seuraamaan kun pikkusisko juoksee hiki hatussa.

Tärkeimpänä asiana ollaan harjoiteltu 50 metrin kaistaleen päähän asti juoksemista, koska Ruulla oli aiemmin ongelmana että se jäi liian lähelle. Olen kävellyt 5x50 metrin kaistaleita metsään, aina yksi esine kullakin kaistaleella ja melkein takarajalla. Esineet ovat vielä tutun hajuisia omia esineitä, mutta ollaan haettu jo vähän vaikeampiakin kuten avaimenperää ja kertakäyttösadetakkia (joka oli kyllä vaikea). Ruu irtoaa jo hienosti ja luovutus sujuu tosi hyvin, istualtaan edestä. Luovutustakin meidän piti treenata pitkään, koska Ruu oli oppinut leikissä että esine lentää heti uudestaan eikä malttanut istua alas. Aika paransi tämän paremmin kuin ryppyotsainen treeni...

Seuraavaksi treenataan vieraita esineitä ja sitten pidetään taukoa esineruudusta ja aloitetaan jälkitreenit. Tänä keväänä ei vauvan takia ole päästy jäljelle vielä lainkaan ja sekä äippää että Ruuta polttelee jo. Toivottavasti löydetään jostain sopivaa niitettyä peltoa, sillä tarkkuustreeneihin kulmissa jäätiin viime syksynä.

Ruu ja Kisse pääsevät nykyään extralenkille päivällä, vaunujen kanssa omalle pihatielle. Siinä samassa on hyvä vähän irroitella ja päästellä höyryjä! Ruun kuvastossa on siitä muutama uusi kuva. Meidän vaunukoirat...

on the road again...

Hei hulinaa!

2008-05-13T13:52:00.004+03:00

Täällä on pitänyt kiirettä! Laumassa on uusi pentu ja se on pistänyt kuviot ihan uuteen järjestykseen. Kaikki muut täällä ovat ihan tohkeissaan mutta minä yritän ottaa rennosti: kunhan kuppiin tulee ruokaa, loput kyllä järjestyy. Olen minä päässyt metsäänkin juoksemaan ihan entiseen malliin, jostain syystä äippä vaan ei ole viime aikoina päässyt juuri pihaa pidemmälle kuin muutaman kerran. Äippä kyllä vakuutti että kyllä tämä ihan pian tästä alkaa lutviutua. Nokosten nukkuminen on välillä hieman tavallista työläämpää, uusi pentu pitää välillä mekkalaa. Aika harvoin onneksi!

Kisse sen sijaan on ihan täpinöissään. Se seuraa ihmisten toimia tarkkaan ja jos minä yritän mennä leikkimään pennun kanssa, Kisse tulee komentamaan minua rauhoittumaan. Kisselle täällä mekastetaan aiemmin kuin ennen, aina kun se haukkuu. Minäpä olen kaukaa viisas ja pysyn viisaasti vaiti.

Sohvasta meillä on vähän erimielisyyttä. Minä kun olen tottunut nukkumaan päiväunet siinä (siitäkin oli alunperin epäselvyyttä, mutta tänne nykyiseen kotiin kun muutettiin, väsytin ihmiseni yöaikaan eivätkä ne enää jaksaneet komentaa minua alas sohvasta). Äippä tykkää taas loikoilla pennun kanssa siinä päivät pitkät, mistä aiheutuu pientä intressien ristiriitaa. Äippä tosin käyttää sellaista kummallista ilmaisua kuin että "olla jumissa sohvalla". Minusta kun taas päivän voi vallan hyvin käyttää sohvalla makoillen!

Leutoa kuin Skotlannissa

2008-03-19T17:15:00.003+02:00

Mahtaa collieilla olla kotoisaa. Keli on jotain aivan muuta kuin lumisessa pohjolassa pitäisi olla tähän aikaan vuodesta, enemmän taitaa muistuttaa Skotlannin talvia kuin mihin täällä on totuttu. Karkauspäivänä 2008 Ruu löysi pirkanmaalaisesta kotimetsästämme ruohoa ja hyvin näytti maistuvan! Uskomatonta...

Viikko sitten Ruu repäisi kynnen toisesta takatassustaan juostessaan jäisellä pihalla. Leikkasin kynnestä lohjenneen osan pois koska se roikkui enää vain pienen riekaleen varassa. Hieman kyllä arvelutti koska ydintä oli pitkältä matkalta näkyvissä ja haava vuoti tunnin ajan. Kynsi aukesi kolmena seuraavana päivänä lenkillä vaikka yritimme kävellä hyvin hissukseen. Lääkäriin olisimme lähteneet jos kynsi olisi vaivannut Ruuta, mutta se ei tuntunut kiinnittävän siihen mitään huomiota. Tassu oli joka tapauksessa tiukassa seurannassa ettei se turpoa tai ala olla kivulias, mikä viittaisi tulehdukseen. Mutta hyvin tuo parani ja kestää jo kaiken riekkumisen.

Irvinorsu

2008-03-14T16:45:00.002+02:00

Eräänä päivänä sain maailman rumimman lelun, irvinorsun. Se kuulemma näyttää ihan samalta kuin minä silloin kun yritän esittää etten ole tehnyt mitään pahaa. Ei kyllä pidä paikkaansa, minähän olen varsinainen kaunotar toisin kuin tuo otus. Mukavalta se tuntui hampaissa kuitenkin, päätin nimittäin vähän vetää sitä kärsästä. Mutta hymy ei kyllä hyytynyt.

Pummi

2007-12-30T19:34:00.000+02:00

Tänä jouluna Ruu oppi pummiksi. Koko joulunaika alkoi kummallisesti kun ensin koko yö paistettiin kinkkua. Ruu kävi raportoimassa mittarilukemia äipälle tunnin välein: mitä pidempi vikinä sen kypsempi kinkku. Nukkuminen kävi aika ohkaisesti...

Ruu sai pari kertaa ruoan jälkeen kinkunreunat kuppiinsa ja metsästi koko joulun lattialta herkkumurusia. Nyt joulun jälkeen se on tullut jokaiselle aterialle päivystämään, tarkistamaan lattiat ja kaiken varalta kuppinsa myös. Pitkäänpä tuo kestikin, ennen kuin kehitti pahan tapansa, noinkin ahne karvakuono!

Massu täynnä kinkkua onkin hyvä oikaista sohvaan. Sohvapaikan haltijasta on ollut hieman keskustelua. Ruu nukkuu päivänsä ja ison osan öistään sohvalla, mutta iltaisin sohvalle olisi muitakin käyttäjiä. Isäntä otti ja oikaisi itsensä Ruun viereen niin että molemmilla oli varsin ahdasta, ja kesti tunnin ennen kuin Ruu antoi periksi ja siirtyi jalkopäähän. Sen jälkeen Ruu on lähtenyt itse ilman väsytystä :)

Jouluna Ruulla oli seurana sheltti Nana, puolitoistavuotias suloinen ja energinen napero. Ruu suhtautui pieneen hyvin hämmentyneenä, sillä ei ole koskaan aiemmin ollut leikkitoverina itseään nuorempia ja pienempiä. Nana yritti kaikkensa saadakseen Ruun villiintymään, mutta "hienostunut" 2,5-vuotias collieneitimme sipsutteli ja heilutteli häntäänsä ja kumartui leikkiasentoon, muttei lähtenyt juoksemaan talossa sisällä :)

Metsätreenit

2007-11-19T21:33:00.000+02:00

Ruulla oli vieraita kotimetsässä haku/esineruututreenien merkeissä. Katso kuvia Ruun kuvastosta.

Kesälepoa?

2007-09-03T19:14:00.000+03:00

Kun päivä oli yötä myöten pitkä ja lämmin, ihmiseni jäivät aamuisin kotiin. Ne eivät kiirehtineet ollenkaan vaan makoilivat, söivät pitkään ja olivat pitkään meidän kanssa ulkona. Sen jälkeen reissattiin! Pakkauduttiin autoon ja ajettiin kylään, ja koko ajan meillä oli siskolikan kanssa seuraa. Luksusta! Välillä piti ottaa sikeät nokoset...

Maahan alkoi eräänä päivänä ilmestyä sinisiä marjoja joita äippä keräsi ja söi, kutsui niitä mustikoiksi. Ihastuin niihin ensimaistamalta! Marjoja on helppo riipiä lehtien seasta etuhampailla ja kielellä, ja keräänkin mielelläni aina kerralla koko varvun tarkasti tyhjäksi. Jokin aika sitten meidän metsässämme alkoi kulkea paljon tavallista enemmän ihmisiä, kuulemma mustikoita oli meidän alueella naapurimetsiin verrattuna paljon. Ihmettelen tuota koska olin syönyt niitä niiiin paljon että luulisi sen jo jossain tuntuvan. Näitä setiä ja tätejä kuitenkin pyöri kotipolkumme tienoilla, ämpärit käsissään. Aloin viihdyttää itseäni seuraamalla heidän jälkiään, äippäkin jäi innoissaan hihkumaan polunvarteen kun pinkaisin uudelle, tuoreelle jäljelle. Erään kerran Kisse huomasi ämpärisedän ja sovittiin kurillamme hupaisa pieni kuvio. Kisse jäi tapittamaan setää ja alkoi haukahdella, jolloin setä nostikin päänsä varvikosta ihmeissään. Kiersin sedän selän taakse jonne hän oli jättänyt ämpärinsä, ja ehdin syödä ainakin viisi suullista mustikoita ennen kuin setä hoksasi mitään. Että meillä oli hauskaa! Isännällämme ei ollut, se alkoi yhtäkkiä punoittaa. Kai sitä harmitti kun ei hoksannut itse samaa temppua. Sitä setää emme nähneet enää uudestaan...

Nakkirosmo!

2007-06-15T19:07:00.000+03:00

Tämä on vakava juttu. Mentiin äipän kanssa metsään, kuten usein viime aikoina, etsimään nakkipurnukoita. Niiden luokse on muuten helppo löytää kun vain seuraa jälkiä, mutta äipän perässä vetäminen on viime aikoina käynyt vain hitaammaksi ja hitaammaksi. Kuulemma minulla on liian paljon vauhtia... Tänään sattuikin sitten aivan erikoinen juttu: seurasin taas kerran jälkiä ja yhtäkkiä ne loppuivat kuin seinään ja vaihtuivat aivan oudon hajuisiksi! Siinä kohdassa missä aivan selvästi oli ollut minun nakkipurnukkani, oli enää otuksen haju! Seurasin tietysti perässä kun äippäkin oli aivan tuohtunut, ja sadan metrin päästä se purkki löytyikin. Auki purtuna ja nakit syötynä, aivan järkyttävää. Mahtoiko otus osata edes mennä maahan asianmukaisesti kun purkin löysi. Ilmeisesti ei osannut koska hermostuksissaan oli rikkonut purnukkani. Sen hepun koti oli siinä aivan vieressä, käytiin vähän kolkuttelemassa mutta kukaan ei ollut kotona. Eipä se häävi murju ollut, siinä kuusenkannon alla hiekkatöyräässä nökötti sellainen vaatimaton luola, mitä lie laitapuolen kulkijoita. Äippä sanoi rosmoa mäyräksi, mutta minusta nakkirosvoa pitää kutsua rehellisesti rosvoksi, rosmoksi ja voroksi eikä ruveta hienostelemaan. Minun mielestäni me oltaisiin voitu jäädä odottamaan sitä rosmoa ja olisin sanonut sille suorat sanat, mutta äipän tuli nälkä ja me lähdettiin kotiin. Onneksi kotona oli sen verran ruokaa että saatiin masut sentään täyteen.

Leirielämää

2007-06-11T20:47:00.000+03:00

Ruu ja äippä olivat palveluskoiraleirillä toukokuun lopussa Jyväskylän Uuraisissa. Ruu kulki koko viikonlopun rintaa röyhistellen: huomaatteko, tässä menee oikea palveluskoira...

Viikonlopun ajan treenattiin vain ja ainoastaan jäljestämistä, monta lyhyttä jälkeä: aina välissä korjattiin ja kuunneltiin korvat tarkkana mitä muille oppilaille kerrottiin. Ohjaajasta löytyi kyllä niin paljon korjattavaa että kotiläksyjä riittää tehtäväksi pitkälle syksyyn asti. Ruu on saanut mennä ja mellestää jäljellä miten tahtoo ja nyt saatiin kova kuri: eteenpäin ei mennä milliäkään ellei olla prikulleen jäljellä. Valtavan monta seikkaa käytännön seikkaa saatiin vinkiksi. Ei ole helppoa treenata uutta lajia yksinään, pelkän kirjallisuuden ja nettikirjoitusten perusteella... Kun ei oikein ole käsitystä miten homman pitäisi mennä, on ehtinyt oppia jo yhtä sun toista väärällä tavalla. Onneksi äippä on laiska treenaamaan joten kovin syvälle ei ole opit ehtineet juurtua.

Viikonlopun aikana tutustuttiin nahkacollie Hetaan joka oli hieman varautunut muita kohtaan. Heta matkusti molempina päivinä Ruun kanssa farmarin takaboksissa, mutta sunnuntaina alkoi ilmeisesti leirielämä riittää ja matkakaveri Ruu sai turhautumisen johdosta Hetalta kuonoonsa - kirjaimellisesti. Ruulla on pari komeaa vekkiä nenässä ja äipällä oli viikon käsivarret mustelmilla kun meni väliin (omaa tyhmyyttä tosin kun piti käydä koiraan kiinni farmarin koiraverkon läpi, saihan sinä retuutuksessa verkko mojovat mustelmat käsiin aikaiseksi). Töissä kommentoitiin että vähemmänkin vaarallisia harrastuksia voisi olla... Ruulle ei onneksi jäänyt mitään epäluuloja muita koiria kohtaan, ainakaan ei vielä ilmennyt. Kahakan jälkeen syötiin makkaraa joten eiköhän ne mieliharmit siinä unohtuneet.

Leirin jälkeen Ruu on ollut parilla jäljellä ja vauhti on tippunut hieman. Helpompia alustoja vaan kaivattaisiin: ei metsän kivikkoa, ei liian pitkää rikkaruohokasvustoa eikä kovaa metsäntienpohjaa/reunaa, vaan nurmikkoa jolla kukaan ei ole hetkeen kävellyt. Helpommin sanottu kuin tehty...

Puuhakuono ja hiirenkorvat

2007-05-08T21:59:00.000+03:00

Koivuissa on hiirenkorvat,ja koivujen juurella tuhisee puuhakuono. Ruu on taas ajanut muutaman jäljen. Viimeisin oli n. 200m pitkä, 1.5 tuntia vanha. Pätkä jäljestä oli vaikealla alustalla, kovalla ja soraisella, muu tuoreessa maassa. Jälki teki tässä vielä 45 asteen kulman ja Ruu ajatui kulmasta suoraan mutta palasi itse takaisin, keli oli tuuleton. On se jotain jo oppinut! Tosin jätetään jatkossa kulmat helpommille paikoille... Jäljellä meillä on edelleen makkarapurkit, jotka Ruu merkkaa jo aivan oma-aloitteisesti maahan menemällä (ja tökkii purkkia puuhakuonolla kun sitä ei heti ehdi avaamaan).

Seuraavaksi otetaan mukaan kepit purnukoiden kera, ja ajetaan jälkiä edelleen samanikäisinä, lisätään erilaisia kulmia aina helppoon kohtaan. Jäljestys tuntuu tosi mukavalta kun Ruu nauttii siitä ja edistyy. Lisää ohjeita vaan olisi mukava saada matkan varrella, aika itsekseen tätä jäljestystä saa opetella. Jäljestysporukoita ei kovin paljon ole ja nekin olemassaolevatkin yleensä haluavat treenata keskenään, pienessä porukassa jotta treenikerrat eivät veny liian pitkiksi.

Ja tämä agility sitten! Ruu on mukana kivassa ryhmässä ja treenaa kerran viikossa. Vuosi treeniä tulee aivan kohta täyteen, ja viime kuussa osallistuttiin ensimmäiseen möllikisaan! Rata-aika oli 90s kun 60s oli ihanneaika, ei pöllömmin vaikka rata oli hurjan pitkä, 19 estettä. Saimme tosin nipun virheitä: 3 kieltoa puomilta (putki oli vedetty hämäävästi sen ali, moni junnu hämääntyi), sekä yksi väärään suuntaan suoritettu putki (silkka ohjaajan virhe). Mutta ei yhtään rimanpudotusta eikä kontaktivirhettä! Viime aikojen edistyminen on tapahtunut kepeillä, melkein jo riittää että kävelen vieressä ja Ruu pujottelee ilman apua. Ja kyllä se sitten nauttiikin...

Lisää kotieläimiä?

2007-04-16T22:43:00.000+03:00

Perjantaina Häntä pystyyn -TV-ohjelmassa esiteltiin kani joka etsi uutta kotia. Meillä alkoi heti hirmuinen debatti: Ruu hihkaisi ensimmäisenä että tuollainen pupuhan olisi mainio seuralainen! Kisse tajusi heti kuvion ja haki lemmikkipupunsa ja näytti sen märäksi lutattuja korvia: kyllä jokainen kani osaa arvostaa NÄIN hyvää huolenpitoa.

Innostunut Ruu sai lisää vettä myllyynsä ja alkoi vuolaasti kuvailla kuinka hienoa olisi kuinka kania voisi pyörittää käpälällä kuin Ruun omaa punaista palloa. Ruun ilme oli näkemisen arvoinen kun kerroin että todennäköisesti kanistakin vierähtelisi sillä kurin herkkupapanoita, aivan kuten motivaatiopallosta. Ruun mielestä tuollaista ei tapahdu kuin elokuvissa...

Pitkälle tummenevaan iltaan, kun peipot kävivät yöpuulle ja naapuruston vanhat pihakoirat paneutuivat aitauksissaan makuulle, jatkui tuvan hämärässä vielä sitkeä turina siitä voidaanko meille ottaa kani ja miksi muka ei.

Allergiatestin tulkintoja

2007-04-04T19:57:00.000+03:00

Ruun allergiatestin tulos näyttäisi olevan (tyypillinen) varastopunkkiallergian ja homeallergian yhdistelmä. Alla tulokset, allergeenin arvo > 150 on positiivinen, < 150 negatiivinen.

421 (positiivinen) acarus siro - jauhopunkki/varastopunkki. Esiintyy koirien kuivamuonissa, jonkin verran myös pölyssä. Ruu ei ole syönyt kuivamuonaa 10 kuukauteen mutta oireet eivät ole merkittävästi helpottaneet.

250 (positiivinen) alternaria - homesieni(suku). Tätä esiintyy ulkoilmassa, eniten loppukesästä ja alkusyksystä, mutta myös vanhoissa puutaloissa ja kosteusvaurioiden yhteydessä. Me kuitenkin olemme asuneet kahdessa uudessa puutalossa oireiden aikana. Tässä menin vähän hifistelyn puolelle: löysin tutkimuksen apilamädästä ja apilan juurilahosta, joiden vaivaamilla pelloilla esiintyi myös alternata-hometta. Asuimme koko kesän 2006 puna-apilapellon vieressä joka oli erityisen kuivana kesänä aivan harmaan homeen/härmän peitossa.

Testissä nousi esille myös muita allergeeneja, jotka tulkittiin negatiiviseksi mutta joista poimittiin vielä neljä mukaan siedätyshoitoon.
- 87 dermatophagoides farinae - kotipöly
- 86 lepido(ghyphus destructor) - varastopunkki
- 70 dermatophagoides pteronyssinus - kotipöly
- 34 aspergillus - homesienisuku, esiintyy ulkoilmassa mutta myös kosteusvaurioisissa rakennuksissa

Ruu päätti pari viikkoa sitten että kesä on tullut. Kaikki pohjavilla lähti harjaamalla parissa päivässä! Koira kapeni puoleen entisestä koostaan, vaikka paino on edelleen mukava 18,5kg. Juoksuista on maaginen 4 kuukautta aikaa, joten turkki vaihtuu taas aivan oppikirjan mukaisesti :) Peippo lauloi toissapäivänä ensimmäisen kerran harjullamme joten kevät on todellakin täällä!

Rallattelua

2007-03-17T19:41:00.000+02:00

Ruu on kotimetsien suurin rallattaja: sammalpehkut ja kevätlumi pöllyävät kun Ruu pistää turbon päälle. Parasta on nykyään äipän hanskan kantaminen. Ruu ottaa sen lennosta kannettavaksi ja säntäilee ees taas, heittelee hansikasta ilmaan. Äippä tekee hanskojen kanssa myös temppua: kun Ruu ei huomaa, hanska saattaa joutua "hukkaan" ja sitä pitää etsiä. Se mitä nyt on harjoiteltu on hanskan tuomista suorinta tietä äipälle takaisin ja eteen istumista ennen hanskan luovutusta. Kaikki muu on sujunut hyvin mutta istuminen meinaa unohtua. Onneksi Ruu on niin reipas että nostaa hanskan maasta ja korjaa asentoa vaikka monta kertaa kun pyydetään. Yritystä on paljon, hienoa!

Ruu sai allergiatestin tulokset puhelimitse: selvä allergia todettiin varastopunkille ja jollekin homeelle (tarkka nimi ja listaus pitää vielä hakea lääkäriasemalta paikan päältä), todennäköisesti ulkona esiintyvä home on kyseessä. Varastopunkkia taas esiintyy koirien kuivamuonissa ja jauhoissa, tosin Ruuhan on ollut syömättä nappuloita jo 9 kuukautta eikä oireet ole helpottaneet. Melko selvä allergisoituminen oli myös pölypunkille, lisäksi pieni reaktio parille ulkohomeelle ja heinälle. Ruulle tilattiin saman tien siedätyshoito jonka pitäisi tulla kolmessa viikossa. Hoito kestää useita kuukausia, ensimmäinen satsi riittää 7-8 kuukautta.

Ruu on nyt syönyt 3x10mg antihistamiinia päivässä ja saanut silmiinsä antibiootti+kortisoni-tippoja. Silmät ovat olleet tosi hyvät, pigmentti on palannut eikä niitä kutita nyt yhtään. Hieman hassua että kallis siedätyshoito on tilattu kun tälläkin hoidolla pärjätään näin hyvin. Tosin saattaahan kesän myötä taas ulkohomeiden määrä kasvaa niin että oireet pahenevat. Alla kuva neitokaisen silmistä.

Ruun kuvastossa on uusia kuvia!

Lumi tarraa kiinni kuin Ruu

2007-02-02T17:47:00.000+02:00

En olekaan pitkään aikaan kirjoitellut siskolikan päiväkirjaan. Lumi on satanut maahan lopultakin ja me peuhataan siskolikan kanssa joka päivä lenkillä, heti takaovelta alkaen! Ruulla on vaan paha tapa tarrata karvoihin kiinni kun se oikein riehaantuu, se on kuin takiainen villoissa kiinni. Mutta en henno sitä kovin komentaa kun se niin ratkiriemuissaan temuaa, olkoon ulkona vähän raisu kunhan sisällä tietää paikkansa... Mutta uutta on tämä: lumikin tarraa kiinni kuin Ruu konsanaan!

Puupalikoiden hukkakäyttöä

2007-01-23T22:23:00.000+02:00

Nämä ihmiset ovat omituisia. Niiden käsitys puunkäytöstä on vääristynyt ja erheellinen. Ne tuikkaavat vallan mainioita järsintä- ja leikkimispalikoita tuleen! Enkä edes kehtaa ääneen sanoa että tämän lystin vieressä ne vielä luttaavat vedellä ja kastelevat turkkinsa. Ei kyllä ole collie-touhua tämä, sanon mina!

Jaahas, toit sitten puita sisälle. Mitäs mennään, vetoa vai piilotusta?

Ai että viet ne sinne perähuoneeseen piiloon? Mutta sehän on tosi helppo, mä löydän ne heti...

No en mä niitä kyllä tuolta hae, miksi sä nyt puita tuonne haluat tunkea? Ei ne mene edes kunnolla piiloon. Jukka - hätiin! Ei tästä tule nyt mitään.

Mitä sulla siinä, joko sä nyt kaivoit makupalat esille... Hei, nää on pieniä puutikkuja jotka haiseekin pahalle. En hae näitä. Enkä varsinkaan syö. Enkä ole mitään puhunut vanhoista joten et varmaan tuikkaa mua niillä silmäänkään.

Ai että ei sellaiseen käyttöön lainkaan. Ootko nyt ihan varma, eihän noin pienillä kepeillä voi leikkiäkään? Ootko muistanut käydä haukkaamassa raikasta happea viime aikoina vai mikä on?

Hei, en mä nyt tosissani, ei niitä nyt tarvi tuleen tuikata! Ai miten niin oli tarkoituskin....?

Jelp... äipältä on lähtenyt järki. SE POLTTAA PUUTA!

Noo, tulihan se äippä järkiinsä lopulta ja kaivoi mulle pakastinkaapista poronlihaa. Kuulemma nyt kun oon lihotusdieetillä (JES!) niin saan tällaisia herkkupaloja missä on rasvareunat ja kaikki mukana. Lurpsista...

Toim huom. Ruu painaa 17.3 kiloa!!! - enää 700g tavoitteesta (lähtö 15.2kg) ja ylikin mennään ennen kuin lopetetaan.

Sitkeät silmänympärykset

2007-01-18T17:51:00.000+02:00

Ei auta, Ruun terveystilanteesta on taas kerrottavaa. Sen silmänympärykset kutiavat jo 8. kuukautta. Kutinaa ei ole missään muualla, karva on hyvässä kunnossa. Silmät eivät ole ärtyneet, vain iho niiden ympärillä. Allergiaepäilyn takia Ruu oli syksyllä dieetillä jossa oli liian vähän energiaa ja Ruu laihtui. Muita yleisoireita ei ole ollut.

Joulukuussa tilannetta vaikeutti ripuli kun Ruulla oli muutenkin alipainoa dieetin takia. Vuodenvaihteen agilitytreeneissä selvisi että neljä kuudesta agilityryhmämme koirista oli ollut joulukuussa ripulissa, Ruun lisäksi yksi snautseri oli myös kärsinyt vatsavaivoista kolme viikkoa. Epäilen ripulin osalta "kulkutautia", koska muuten Ruu on ollut varsin hyvävatsainen. Joten ripuli ei ole ihottuman osalta kovin relevantti.

Hassuinta tässä on että menimme sitkeä ripulin takia lääkäriin ja Ruuta alettiin hoitaa heti allergiatapauksena. Ei auttanut vaikka sanoin että se on syönyt perunakanaa ja tattarikalaa koko syksyn, enkä usko että sillä on mitään ruoka-aineallergiaa. Kuulemma muuten ei voida selvittää allergiaa jollei olla eliminaatiodieetillä. Nyt koitan epätoivoisesti saada Ruun painon nousemaan poro-tattari-puurolla, vaikka siinä on hirmu vähän rasvaa (~5%). Ruu saakin ruuan lisäksi kunnon satsin rypsiöljyä päivittäin ja lisäksi Megadermiä (rasvalisää iho-oireisiin).

Nyt olemme jättäneet kortisonin pois ja tähtäämme helmikuussa allergiatestiin jossa testataan erilaiset pölyt (mm. huonepöly, varastopunkki, home). Siihen asti pitäisi selvitä ilman kutinaa, mutta silmänympärykset ovat taas alkaneet vaivata. Ruu syö antihistamiinia isoja annoksia (40mg/vrk) ja sen silmänympäryksiä voidellaan päivittäin Viatopilla (ei antibioottia eikä kortisonia vaan raffinoosia (sokeri)). Lisäksi Ruu sai taas kerran matolääkkeen (Milbemax), koska sisäloiset voivat aiheuttaa allergista ihottumaa. Luin juuri lääkelaitoksen sivulta että Milbemaxia pitää antaa colliesukuisille koirille varovasti, aiheuttavat helpommin yliannostuksen oireita kuin muille roduille (mm. vuorokaudessa ohimeneviä lieviä halvausoireita). Lääkkeen ottamisesta on nyt kolme tuntia joten oireet olisivat varmaan jo tulleet.

Joten lopuksi pähkinä: Mikä Ruun silmiä siis vaivaa?

Loiset
- sikaripunkki (demodikoosi)? testattu kahdesti, toisella kerralla rauhoituksessa otetusta näytteestä: negatiivinen
- kapi? sama kuin edellä: negatiivinen
- ihon bakteeritulehdus (usein stafylokokki intermedius)? sama kuin edellä: negatiivinen
- sisäloiset? voivat aiheuttaa myös iho-oireita: madotettu marraskuu/2006 ja tammikuu/2007, vaikutuksia odotellaan

Allergiat ja autoimmuuniongelmat
- ruoka-aineallergia? eliminaatiodieetillä 7 kuukautta: epätodennäköinen
- atooppinen ihottuma? yleensä pölyille. Ihottumaa on yleensä muuallakin kuin vain silmien ympärillä: allergiatestiin menossa
- dermatomyosiitti? sopii kuvaukseen, mutta usein leviää, epäsymmetrinen
- discoid lupus eli DLE? yleensä kuonossa ja huulissa, haavainen
- pemfigus? sopii kuvaukseen, mutta silmänympärysten lisäksi usein korvat ja kuono, auringonvalo pahentaa: selviäisi koepalasta
- sisäelinongelmat? maksa ja haima-arvot tutkittu:ok; kilpirauhasta ei: R.S. Muellerin dermatologia-artikkelien mukaan ihottuma ei todennäköisesti johdu sisäelinongelmista jos ihottuma ei ole yleistynyt puolessa vuodessa

Vinkkejä otetaan vastaan.

Lähteitä:
- www.ivis.org , mm. R.S. Muellerin kirja pieneläinten dermatologiasta
- Tapio Palolahden (Veter) kirjoitus pieneläinten allergioista
- Rhodesian ridgebacks Oona ja Saara: kattava kokoelma eri ihosairauksista

Onnea uudelle vuodelle 2007!

2007-01-01T14:00:00.000+02:00

Ruu toivottaa kaikille tutuille ja tuntemattomille hyvää uutta vuotta 2007!

Ruun omituinen tautisyksy alkaa olla ohi, vatsa toimii taas (sitkeää suolistobakteeria epäillään), silmäkulmiin on palannut väri, antibioottien aiheuttama väsymys alkaa olla tiessään ja juoksuistakin on jo toivuttu (naapuruston poikakoirat eivät). Ruu palasi kuukauden juoksu- ja joulutauon jälkeen agilitykentälle uudenvuodenaaton aamuna ja oli loistava! Sille oli aivotauko tehnyt hyvää, se ohjautui kauempaa kuin äippä uskalsi kokeillakaan ja suoritti esteetkin kauniisti. Upeata Ruu!

Johanna ja emo-Sofi, sisko-Riia ja veli-Shady kävivät kylässä välipäivinä, käytiin porukalla lenkillä (Shady jätti kulmakunnan pojille paljon lisää haisteltavaa, on nämä maalaistollikat varmaan ihmeissään), ja Johannan johdolla treenattiin esineruutua. Ruu etsi elämänsä ensimmäisen kerran vieraita esineitä metsästä, ja kaikki ne palautuivat sitkeän yrittämisen jälkeen metsästä. Luovuttamista meidän pitää harjoitella: ennen Ruu toi aina lelun suorinta tietä käteen että se heitettäisiin uudestaan; nyt kun on leikitty äipän hansikkaalla metsälenkillä, tavara suussa on paljon hauskempi juoksennella mättäikössä. Siinä meille vuoden ensimmäinen harjoitustehtävä!

Joululoman vietosta on lisää kuvia Ruun kuvastossa.

Leikkiinkutsu

2006-12-20T21:38:00.000+02:00

Ruun kuvastossa on uusia kuvia laskevan auringon metsästä, takapihalta.

Karvalasten leikkiä parhaimmillaan! Kotimetsä alkaa tuntua oikeasti kotoisalta ja leikki maistuu heti ulos ovesta päästessä.

Soopeli-juupelin terveystilanne

2006-12-20T19:45:00.000+02:00

Ruu on säikytellyt viime viikkojen aikana todenteolla. Vihonviimeisin oli kohtutulehduksen oireet juoksujen kolmannen viikon jälkeen, juuri siinä vaiheessa kun oireita saattaa ilmetä. Ilmeisesti kyseessä oli kuitenkin virtsatietulehdus, antibiootti alkoi auttaa heti ensimmäisestä tabletista lähtien ja ultratutkimus näytti terveitä sisuskaluja (ja hapanta soopeli-nuorikkoa jonka mielestä hoitopöydälle selättäminen ei ollut ollenkaan reilu temppu).

Ripulia oli samat kolme viikkoa, juuri kun paaston jälkeen palattiin antamaan ruokaa, ripuli alkoi uudestaan. Ei auttanut paasto/canikur/attapekt/tehobakt eikä muut kotihoitolääkkeet. Lääkäri otti verikokeet, tutkittiin haima- ja maksa-arvot, "proteiinijuttuja". Kaikki tulokset normaaleja. Ripuli hellitti vasta kun aloitettiin virtsatietulehdukseen penisilliinikuuri (synolox ja perään clavubactin), jonka pitäisi vaikuttaa myös joihin suolistobakteereihin. Joko kuuri auttoi tai sitkeä ripuli meni itsellään ohi, piimän lisääminen ruokaan saattoi auttaa myös. Ruu on laihtunut kesän melkein 20 kilosta peräti 15,5 kiloon. Tyttönen saa kyllä nyt alkaa nauttia kunnon aterioita.

Sitten vielä tämä "allergia" (mitä sitten liekään), joka on jatkunut kesästä asti. Silmänympärykset alkavat pikkuhiljaa palautua nyt kun on syöty antibioottikuuri ja pari viikkoa kortisonia ihan sisäisesti (annos pienentynyt 2,5mg:aan/vrk). Kunhan saadaan silmänympärysiho perusteellisesti kuntoon, kokeillaan kortisonin poisjättämistä, ja jos oireet palaavat, tehdään allergiatesti. Olkoonkin että allergiatestit maksavat tolkuttomasti ja toiset pitävät niiden tulosta epäluotettavina. Laskeskelin (kuten varmasti monet muutkin) että parempi yrittää ottaa selvää kuin miettiä koiran lopun elämän ajan mikä sitä voisi allergisoida ja olisiko se mahdollista poistaa ruoasta tai ympäristöstä.

Pari kuvaa Ruun silmäkulmasta, tässä jo parantumaan päin. Silmänympärys oli pahimmillaan aivan valkoinen, vaikka sen pitäisi olla täysin musta. Pahimmillaan ne myös kutittivat niin että soopeli-juupeli kinkkasi kolmella jalalla yrittäen juostessaan rapsuttaa silmäkulmaansa.

Ei kovin pahan näköinen mutta antaa osviittaa siitä miltä vaiva näytti.

Omituista palvelua

2006-12-18T21:29:00.000+02:00

Viime aikoina olen kyllä saanut mitä kummallisinta palvelua. Ensinnäkin, kotona tarjoillaan aivan naurettavan pieniä ruoka-annoksia, mautonta riisiä ja tabuja jos jonkinmoisia. Mitäs se nyt haittaa jos välillä on vatsa vähän löysällä (tai vähän enemmänkin), voisi nyt sentään kunnon ruokaa sentään tulla kuppiin. Käsittämätöntä!

Muutaman viikon on takapuolestani valunut punaista töhnää ja sitä on pitänyt putsata vähän väliä, suihkussakin on pitänyt käydä paljon useammin kuin normaalisti. Nämä ihmiseni päättivät että minulle pitää pukea housut jalkaan, joten ilmoitin että haluan sitten muotifarkut tai ei pueta mitään! Sellaiset onneksi sain, joten ei tarvinnut itse riisua housuja kuten pienempänä. Vaatetuspalvelu täällä sentään pelaa kohtuullisesti. Farkuista vaan ei ole paljon iloa kun naapurin lapinkoirapojatkin ovat olleet teillä tietymättömillä monta viikkoa. Onneksi sentään sisko-Kisse on vähän kade hienoista housuistani.

Mutta sitten: minua on kiikutettu paikkoihin jossa valkotakkiset sedät sorkkivat ja törkkivät. Kuulemma silmänympäryksiäni pitää taas hoitaa joten syön kortisoni-nimisen murusen joka aamu. Se ei kyllä maistu yhtään miltään, joten turhanaikaista koko touhu. Eilen äippä pelästyi kunnolla kun takapuolestani lirahti kirkasta nestettä paljon enemmän kuin piti, ja haisikin oudolta. Tänään kävin taas törkittävänä, minut kipattiin röyhkeästi selälleni ja lirutettiin kylmää ainetta mahan päälle ja sorkittiin ultra-nimisellä kapistuksella. Äippä sanoi jälkeenpäin että kohtutulehdusta ei löytynyt, mutta olisivat nyt vaan minulta kysyneet niin olisin kertonut tuon heti. En minä mitään sellaista ole syönyt, hyvä kun edes tavallista ruokaa on kupissa nimeksikään. Äippä kyllä kehui että olin tosi reipas.

Parin yöunen jälkeen kuulemma äippä soittaa valkotakkiselle sedälle ja saa lisää tietoa mikä massuani vaivaa. Massuni on kyllä pienentynyt kamalasti viime viikkoina, varsinkin kun kuppi on joka toinen päivä lähes tyhjä. Äippä kyllä lupasi että heti kun tilanne rauhoittuu niin minua aletaan lihottaa. Kuulostaa vallan mainiolta :-)

Yönmustia lenkkejä

2006-11-24T19:53:00.000+02:00

Marraskuu muuttui kertaheitolla pimeäksi kun lumet sulivat viimeistä pisaraa myöten. Mustan kuusikon lomassa mennään arkipäivinä kaikki lenkit taskulampun kanssa, vain viikonloppuisin ehtivät koirat nähdä päivänvaloa. Tassupesuun on jonoa kuin autonpesuautomaateille...

Ruu kävi lonkkakuvissa ja samalla silmäkulmat tutkittiin uudelleen. Lonkkakuvat lähtivät kennelliiton arvosteltaviksi A:na ja kyynärät nollina, pidetään peukut pystyssä! Raapenäyte silmäkulmasta oli puhdas, ei mitään pienelämää. Silmäkulmiin saatiin antibioottikuuri sekä tabletteina että tippoina kortisonilla höystettynä. Silmäluomet olivat jo ihan turvoksissa rapsuttamisen takia, mutta nyt 10 päivää lääkärin jälkeen turvotus on hävinnyt ja pigmentti alkanut palata. Rapsuttaminen loppui jo ensimmäisiin tippoihin ja tilanne pääsi rauhoittumaan. Kuurin loputtua nähdään miten oireiden käy, vieläkö kutiaa.

Ruu sen sijaan riemuitsee! Se veti lääkärillä vatsansa sisään ja posket ihan lommolle, kokenutkin lääkäri tuumi että kyllä vähän enemmän pitäisi collietytön painaa. Ruu nauroi sisään päin, oikein hohotteli. Takaisin tänne potkat ja kyljykset, rasvareunat ja makoisat herkkupalat! Ruu on ollut tattarikalalla 6 viikkoa ja sitä ennen perunakanalla kesästä asti, joten ei se ainakaan sikanaudalle allerginen ole. Ja voi sitä puruluiden riemukasta jälleennäkemistä: Ruu pisteli ensi töikseen poskeensa puoli metriä pitkän naudannahkaluun, collien leukaperillä siinä taisi tunti mennä mutta Ruu-tyttö ei varmasti silmiäänkään avannut koko urakan aikana. Oli se vaan niin herkullista...

(Kamera on varmaan rikki. Siitä ei ole tullut koneelle yhtään kuvaa koko syksynä. Täytyy varmaan tehdä asialle jotain. Ottaa esimerkiksi kamera joskus ulos laukustaan.)

Karvakuono harrastaa

2006-11-07T14:36:00.000+02:00

Jottei mene sävy vallan vakavaksi allergia- sun muiden epäilyjen takia, kerrotaan välillä karvakuonon harrastuksista:

Agility sunnuntaiaamuisin jatkuu. Terävääkin terävämmät isäntä ja emäntä ottivat ja lähtivät eräänä sunnuntaina koko porukalla treenaamaan, Kissekin pääsi mukaan takapenkille. Mutta kuinka voikaan käydä: äippä joka odottaa joka syksyn syyspäivän tasausta kuin kuuta nousevaa, kun saa kerrankin nukkua kokonaisen tunnin pitempään, kuin luonnonkierron lahjana syyssateissa taapertavalle ihmispololle; kuinka aamu-unisten kuningatar voi UNOHTAA syyspäivän tasauksen ja kellojen siirtämisen? Sitä sitten mietittiin maneesin ovella tunnin etuajassa, hämärässä ja hyytävässä lokakuisessa sunnuntaiaamussa...

Paikallisella huoltamolla oli väkevää kahvia ja eilisiä munkkeja. Kisse ja Ruu katselivat silmät pyöreinä auton takapenkiltä että tänne sitten raahasitte kesken yönunien, autoon istumaan. Vaan treenaamaanhan siitä lopulta päästiin, ja hyvin treenattiinkin! Ruu on taas edistynyt, se osaa mennä muutaman esteen peräjälkeen ja irtoaa nätisti äipän lahkeesta vähän pitemmällekin kun vaan ohjeita tulee oikealla tahdilla. Kontaktit sujuvat hyvin ja viimeksi meni rengaskin joka kerralla oikeasta välistä. Kepeillä Ruun meno on suorastaan riemukasta!

Ennen tätä "kevyttä alkutalven lumisadetta" ehdittiin tehdä muutamia jälkiä, ja pari kertaa oli jo purkit jäljellä mukana. Syksyn viimeisellä jäljellä Ruu oli hoksannut jäljen ja purkkien yhdistelmän: napa maahan heti kun tulee purkki vastaan, ja eikun odottamaan namia. Pohja oli apilaa kasvavaa, märkää kesantopeltoa, ilma tuuleton ja vanhensin 100m pituista yhden loivan mutkan tekevää jälkeä vähän toista tuntia. Alkuun nenä nousi jäljeltä ihmettelemään maailmaa, mutta ekan purkin jälkeen pysyi nenä maassa hienosti :-)

Silmäkulmat kutiavat

2006-11-06T19:24:00.000+02:00

Collie-tytön silmänympärykset kutiavat, nyt vaiva on levinnyt myös oikeaan silmään. Kävimme vajaa kuukausi sitten lääkärissä, silmästä mitattiin kyynelnesteen eritys mutta neitonen ei kokeen mukaan kärsi kuivasilmäisyydestäkään. Saimme kotiinviemisinä kortisonivoidetta ja kotiruokintaohjeen. Ruu vastaanotti viikon kortisonivoidekuurin vasempaan silmään ja on syönyt nyt liki kuukauden tattari-kala-puuroa (rypsiöljyä ja vitamiineja). Ei merkittävää parannusta.

Karvattomat, vaaleanpunaiset renkaat silmän ympärillä ovat hyvin säännölliset, siistireunaiset, tosin punoittavat aika tavalla. Iho on melko ehjässä kunnossa vielä (ei rupia, ei haavaumia), mutta kutittaa välillä vimmatusti. Viimeisin muutos oli nukkumapaikkojen päivitys - sängyn päiväpeitto vaihtoon, uudet makuupatjat molemmille. Ruoka- ja vesikuppi vaihtuivat teräksisistä keraamisiin ihan kaiken varalta. Enempää allergisoivia tekijöitä en kertakaikkiaan enää keksi, muuten kuin huonepölyn mikä olisikin ikävä yllätys.

Ruu sai matokuurin muutama päivä sitten, 3 päivää Axiluria. Se on syönyt satunnaisesti metsästä löytämiään kasoja ja lumentulo varmisti ettei kasoja enää löydä ainakaan helposti. Ruu väsyi matokuurista melkoisesti, oksensikin, mutta kellertävästä (joskus limaisestakin) kakasta tuli varsin mallikelpoisen väristä! Pari päivää kuurin jälkeen se on riehakkaassa kunnossa. Illalla se kyllä menee aiemmin yöpuulle. Ehkä siksi kun mitään leluja ei ole tarjolla, ei puruluita. Harmillista - kyllä neitonen olisi nyt saatava pikimmiten kuntoon!

Kaiken lisäksi Ruu on laihtunut. Se painoi kesällä jo 20 kiloa, nyt enää reilun 17 kiloa. Tietysti jatkuva metsässä vapaana juokseminen laihduttaa, ja toisaalta tattarikaladieetti on taas hyvin vähäkalorinen. Toisaalta madot olisivat voineet myös tehdä osansa, se selviää jos paino lähtee nyt nousuun.

Viikon päästä menemme lonkka- ja kyynärkuviin, samalla pyysin tutkimaan tuota silmäkulma-asiaa tarkemmin. Epäilen että kesällä otettu raapenäyte oli liian varovainen ja vaiva liian alussa (todettiin negatiiviseksi), joten raapenäytteen voisi uusia. Oireet vastaavat niin kovin hyvin kuvausta sikaripunkista. Toisaalta myös muutamat ihosairaudet saattaisivat tulla lukuun, ainakin DLE tai dermatomyosiitti. Molemmissa oireita on kasvojen iholla ja molemmissa diagnoosi voidaan tehdä koepalasta. Ja molemmissa yleistynyt muoto on paljon vakavampi sairaus kuin paikallinen muoto...

No, ainakin Ruu on tavalliseen tapaansa reipas ja riehakas, iloinen collietyttö!

Uudessa kodissa!

2006-10-10T18:48:00.000+03:00

Lopultakin, muutto maalle saatiin kunnialla läpi ja lopultakin, verkkoyhteys on taas toiminnassa. Olipa outoa viettää 3 viikkoa ilman siviili-internetiä (kun töissä ei jouda surffata). Johan netille ehti jo keksiä tuhat eri tarvetta kun sitä ei ollut.

Nyt ollaan sitten korvessa, niin kuin äippä on aina halunnut. Takapihalta alkaa kuusimetsä sammalpohjalla, sen takaa aukeaa jäkäläinen mäntykangas. Korpit kurnuttavat ja kaartelevat metsämaiden yllä ja nukkuvat lähikuusikossa, lehahtavat humisten lentoon kun tytöt käyvät iltapissalla kuusten alla. Kylällä kerrotaan että lähimetsässä on juuri nähty karhu kahden penikan kanssa, ja ilveksiä aina silloin tällöin. Hirviäkin on varmasti, muuten nämä kaikki hirvikärpäset eivät täällä parveilisi... Jäljestysmaita silmänkantamattomiin!

Etupihaa on yli 3000 neliötä, se laskee tielle ja sen takaa siintää järvimaisema ihan kivenheiton päässä. Kalavesi se kuulemma onkin, ja venepaikkakin kuuluu taloon. Oman tien "museokylässä" punamultaiset tuvanseinät ja talollisten kauan sitten istuttamat upeanpunaiset vaahterat hehkuvat ilta-auringossa. Etelärinteessä vaeltavalle kylänraitille paistaa aurinko aamusta iltaan, ja yöllä sumu kiipeää järveltä kuin peitoksi tupien päälle. Ah.

Collieneitosilla tuntuu ottavan hetken aikaa tämä kotiutuminen. Yöllä pitää nousta tassuttelemaan (kapsuttelemaan pitkin laminaatti/kivilattiaa, toim. huom.) muutamankin kerran ja pihalla ollessa pitää huutaa naapureillekin kurkku suorana. Tosin Ruu on enemmän jo kotonaan eikä varsinkaan kilju vieraille ihmisille, toisin kuin isosiskonsa. Metsässä neideillä on mielettömän hauskaa, mennään pitkiä lenkkejä ja vapaana saa olla kotitietä lukuunottamatta koko ajan. Naapurustossa on muutama mukava sosiaalinen koira joten ihan erakkoelämääkään tytöt eivät pääse viettämään.

Ruun silmänympärys on karvaton edelleen ja sitä kutittaa, eikä hiekkaisella käpälällä rapsuttelu tee silmälle yhtään hyvää. Riisikokeiludieetiltä palattiin parin viikon jälkeen kipinkapin takaisin perunalle kun silmänympärys lähti kunnolla pahenemaan. Nyt kolmatta viikkoa peruna-kanaa ei ole korjannut silmää ja perjantaina mennään taas näyttämään sitä lääkärille.

Puruluut pitäisi saada niin pian kuin suinkin takaisin ruokavalioon. Ruu-termiitti järsi eilen vastaostetun, kokoamista odottavan suuren vaatekaapin pohjalevystä kulman ruumenille, paksu mäntypuinen levy on kymmenen sentin matkalta läpihalki. On sillä melkoiset puruvoimat, ei se sivusta katsoen näyttänyt kuin vähän ehtivän maistaa laatikonkulmaa.

Agility sentään alkoi taas, talvitreenit pidetään maneesilla sunnuntaiaamuisin kahdeksalta, kauhistus ja puistatus. Lasken sen varaan että sunnuntai ei mene jatkossa ihan harakoille kun tulee noustua aikaisin :) Ensimmäinen kerta meni hyvin, Ruu muisti kaiken mitä kokeiltiin, myös sen että renkaasta voi hypätä sen kehikon ja renkaan välistä...

Tottis ja jälki ovat olleet tauolla muutaman viikon, vielä pitäisi ehtiä jäljelle ennen lumien tuloa. Hyppynoutoa on treenattu metsässä:

Syksy ja koulut alkoivat

2006-09-11T20:56:00.000+03:00

Kesäleiri Vainionlahdessa oli niin inspiroiva että sain koottua ajatukseni siitä mitä kouluja Ruu tänä syksynä käy. Niin siis minä sain ajatukseni kokoon, Ruu hyppii yläpystyä heti kun tehdään ihan mitä tahansa, koska vaan ja missä ikinä satutaan olemaan. Hanat auki, potikat kaakkoon, nasta lautaan, world here I come!

Ensinnäkin saimme tottelevaisuuden osalta hyviä ohjeita. Paikalla pysymistä ei kukaan ollut minulle koskaan opettanut (sarkasmi seis - siis minulle koiranohjaajana), joten en oikein osannut sitä opettaa Ruullekaan. Opetus numero 1: rauhallisesti, ja vähän vielä rauhallisemmin. Olin opettanut Ruuta pysymään paikallaan pitämällä omaa kättäni ylhäällä edessäni. Heti kun yritin liikkua, syntyi riski että Ruu liikkui myös. Kun vein käteni heti aluksi sivulleni Ruu lakkasi tuijottamasta sitä mutta ylläri - pysyi paikallaan! Oo. Olin hämmästynyt.

Samoin katselimme kun Johanna suoritti alokasluokan tottiskaavion Shady-veikan kanssa. Oo. Olin edelleen hämmästynyt, siinä oli niin kovin kovin paljon liikkeitä osattavaksi. Ettäkö meidän Ruun pitäisi osata nuo KAIKKI? Noutoa kokeilimme ja Ruu toi kapulan tosi nätisti käteen, vaikkakin välillä roikotti kapulaa toisesta päästä. Opetus numero kaksi: nyt on Ruulle hankittu oma kapula, ja tottistreenit jatkuvat noudon, paikallaolon ja maahanmenon treenaamisella. Hypyt ja eteenmenot sitten myöhemmin...

Ruun seuraamista kehuttiin. Liikkeellelähtöjä treenattiin, ja kun ohjaajan korvienväli saatiin kohdalleen (ensin käsky, sekunti, sitten liikkeelle - koirakin ehtii valmistautua ja pysyy heti ekalla askeleella lähellä), alkoi homma sujua nopsasti. Kolmas opetus: se mitä on treenattu kerralla pieniä määriä mutta usein, on mennyt hyvin jakeluun.

Agilitya otettiin myös leirillä. Ongelma kulman kiertämisessä (Ruu tuli aina jälkimmäisen hypyn ali) korjattiin parilla yrityksellä. Agilitystä Ruu tykkää, se jää meillä toistaiseksi mielenkohennuslajiksi, ja jos intoa riittää niin saattaapa siitä tulla ykköslajikin.

Mutta sitten jälki. Ah miten hienosti saimme tietoa, ylenpalttisesti jopa, opetuksia niin ettei kaikkea varmaan onnistunut painamaan mieleen. Tärkeimmät mitä muistan on se että aloittelijalle voi tehdä makkararuutua vaikka varsinaista jälkeä treenattaisiinkin, se "avaa koiran nenän" hyvin ja palauttaa mieleen mitä ollaan tekemässä. Ruudulta lähdetään pois kun makkaraa vielä on ja koiralla on into ruudun tutkimiseen. Näin koiralle jää "nälkä" nenätyöskentelyyn.

Toinen asia, tärkeinpä melkein, mitä mieleen jäi oli ehdottoman rauhallinen ja hiljainen työskentely jäljellä. Koiralle ei puhuta, ei hössötetä, eikä sen anneta poukkoilla ympäriinsä. Koiran voi pitää aivan lyhyessä liinassa, riippuen miten hyvin se työskentelee. Ja pahin mitä olen tehnyt on ruokakupin vieminen jäljen päähän. Ruulla ON riittävästi viettiä jäljelle, sitä ei tarvitse villitä enempää.

Kolmas mitä aloimmekin jo harjoitella on ruokapurkkien ilmaiseminen. Se tehdään erikseen jäljestyksen harjoittelemista, tavoitteena päästä siirtymään makkarajäljestä ruokapurkkipalkintoihin, jotka on myöhemmin helppo yhdistää puupalikoihin. Pienet muovipurkit on helpompi jättää jäljelle pienten välimatkojen päähän toisistaan kuin paljaita ruokapaloja joita muurahaiset vetävät puoleensa. Purkin ilmaisun voi opettaa opettamalla koiran menemään maahan kun se löytää purkin, purkista kaadetaan ruoka jäljelle - ja jälkikoira syö aina palkkansa jäljeltä.

Upeeta. Olemme treenanneet muutaman kerran. Joka kerralla Ruulla on enemmän energiaa kuin mulla käsivoimia, se vetelee vertikaalia hyppyä kaikki tassut ilmassa ja keuhkoaa kieli sinisenä. Kun ensimmäinen jälki on ajettu, se rauhoittuu silmissä, sen jälkeen sitä voisi kouluttaa. Tähän mennessä olemme lopettaneet siihen. tätä pitää vielä miettiä, pitäisikö treeniä jatkaa vai antaa tuon innon pysyä yllä kerrasta toiseen.

Hurjan hauskaa!

2006-08-24T16:11:00.000+03:00

Vitsit miten hienossa paikassa oltiin, kattokaapa kuvasivulta! Käytiin täällä kun olin ihan pikkupentu, mutten muistanut että se oli näin kivaa. Osasin tehdä vaikka mitä hienoa ja kavereita oli vaikka kuinka paljon! Äippä lupasi kirjoitella lisää kun ehtii...

Harrastuksia ja allergiaa?

2006-08-12T12:29:00.000+03:00

Ruu keksi kesähelteellä uuden harrastuksen: vesisuihkun jahtaamisen. Se napsutteli sumupilveä hampaat valkoisina hohtaen. Paha paha vesisuihku joka kuitenkin virkisti kummasti!

Kesän aikana Ruu ajoi ensimmäiset jälkensä ilman makkaraa. Keväällä ja alkukesästä makkararuutua tehtiin ihan kyllästymiseen asti niin että neiti aivan turhautui. Kun jäljelle levitti tiheään makkaraa, se kaahasi kyllä nenä tiiviisti jäljellä eteenpäin muttei malttanut pysähtyä syömään nameja matkalta. Tarkoittaako se että jäljestys itsessään on jo hauskempaa kuin syöminen? En olisi tuosta ahmatista uskonut... Kun sitten kokeilin ensimmäistä jälkeä jolla ruoka oli vain jäljen päässä, tuntui homma sujuvan paremmin. Kiire ja hösellys sillä on kyllä päällä edelleen, mutta silti tuntuu että se ymmärtää homman kokonaisuutena paremmin: seuraa jälkeä ja löydä ruokakupille. Viimeksi se ajoi n. 80m loivasti kaartuvan jäljen kesantopellossa ja perään 30m vahvaa aluskasvillisuutta kasvavassa metsässä, tyynellä kelillä. Pellolla se juoksi siksakkia jäljen päällä mutta metsässä meni paremmin jälkeä pitkin. Saa nähdä saanko sitä koskaan kiinnostumaan palikoista jäljen varrella, sillä on nyt ihan julmettu kiire jäljen loppuun.

Tämä allergia sitten. Ruun toisen silmän ympäriltä lähtee karvaa ja silmänympärys kutittaa, jo kohta kaksi kuukautta. Silmä ei ole yhtään ärtynyt sisäpuolelta, ei punoita, mutta silmänympärys on jo vähän ruvella rapsuttamisesta. Ihosta otettiin raapenäyte josta ei löytynyt mitään (sikaripunkkihan se olisi voinut olla), joten seuraavaksi koitetaan bongata ruoka-aineallergia dieetin avulla. Ruu söi 2vk 2pv pelkkää kotiruokaa: tumma riisi + possu + porkkana + piimä. Ensin näytti että silmä rauhoittui, mutta nyt se on pahempi kuin aiemmin. Vaikka dieettiä pitäisi kokeilla 3-4 viikkoa, järkeilin ettei oireiden ainakaan pitäisi pahentua kahden viikon jälkeen. Joten vaihdoimme nyt kanaan ja perunaan, kokeillaan sitä muutama viikko. Jos ruoka-aineallergiaa ei tunnu löytyvän, voisi seuraavana olla allergiatesti jolla yritetään löytää mahdolliset atooppista allergiaa aiheuttavat allergeenit, yksi yleisimmistä taitaa koirilla olla huonepöly. Se se vasta hankalaa olisikin, tällä siivousinnolla...

Ruun ruokinta pentuna:
- advancen penturuoka

Ruun ruokinta 4kk-10kk
- eagle holistic aikuisten ruoka
- riisi-jauheliha-kotiruoka:
- tumma riisi
- sika-nauta jauheliha
- porkkana, pinaatti, inkivääri
- silloin tällöin BARFia:
- raakaa jauhelihaa
- raakoja kanankoipia ja siipiä
- raaka kananmuna
- kasvismössö (porkkana, banaani, kukkakaali, parsakaali, kurkku,
luumu, päärynä, salaatti, kesäkurpitsa)
- piimä
- ruokaöljy
- jos kotiruokaa enemmän, citro-oskaa

Ruun ruokinta 10kk-14kk:
- kuivamuona vaihtui Eaglesta Royalin Sensibleen (Kissen karvalähdön takia)
- riisi-jauheliharuoka sama, BARFia silloin tällöin

Ruun dieetti 14kk iässä (kesto 2vk 2pv):
- pelkkä jauheliha-riisi-porkkana + piimä

Ruun dieetti 14kk iässä (kesto x):
- yksi satsi: 1kg peruna kuorineen + 1/2kg kukkakaali lehtineen, keitetään ja soseutetaan, 1kg kalkkunan jauheliha kypsennetään uunissa. Riittää 3-4 päiväksi

Saa nähdä.

Kesäreissuilua

2006-07-26T12:25:00.000+03:00

Elämme outoja aikoja. Ihmiset jäivät yllättäen kotiin, ne eivät lähde töihin enää ollenkaan. Aamuisin ne joko syövät aamupalaa pitkään ja rapistelevat sanomalehteä ruokapöydässä, tai sitten aletaan heti kukonlaulun aikaan touhottaa ja kerätä tavaroita, pakkaudutaan autoon ja huristellaan ties minne, teille tietymättömille. Ei, en suinkaan valita, mutta tällaiselle hitaalle herääjälle tuollainen aamuinen kouhotus on käsittämätöntä... Kutsuvat tätä aikaa lomaksi!

Autoilu on ihan jees. Meillä on Kissen kanssa turvavyöt joilla meidät kahlitaan takapenkille. Agility-treeneissä äippä laittaa minut välillä autoon niin ettei turvavöitä kiinnitetä, silloin loikkaan heti etupenkille kuskin paikalle - siitä on ihan parhaat näköalat! (Toim. huom: Kuvassa kävi niin nolosti että turvavyöt olivatkin kiinni. Näköjään ne antavat niin pitkälle periksi että colliejuniori ylettää hyppäämään etupenkille mutta olo on sen jälkeen hivenen tukala, "selkänojaan liimautunut"...)

Otan yleensä autossa nokkaunet, ja punnerran pikkuhiljaa tilaa siskolta niin että se lopulta istua kököttää takapenkin kulmassa ja minä saan melkein koko penkin itselleni. Sitten voikin maiskutella tyytyväisenä ja katsella vähän päiväunia :)

Tänä kesänä on seikkailtu Porissa ja Puumalassa. Kuvagalleriassa on tästä muutama kuva, käy katsomassa!

Juhannusneito

2006-06-25T20:46:00.000+03:00

Ruu on ollut kesäkuussa ahkera. Agility-kurssi alkoi toukokuun lopussa, tottistreenissä ehdittiin käydä muutama kerta ennen kesätaukoa ja jäljen alkeitakin on hiukan treenattu.

Kesäkuun kokokohta harrastuspuolella oli Forssan näyttelystä napattu upea vaaleanpunainen nauha ja maininta JUN ERI, junnuluokassa erinomainen laatuarvostelu. Parasta oli kuitenkin se että Ruu käyttäytyi varsin mallikkaasti, ei mölissyt ja hötkyillyt vaan seisoi nätisti paikallaan. Ainakin aina kun äippä tajusi seisottaa, slovenialaisen tuomarin arvostelutahti oli niin päätähuimaava että olemattomalla näyttelykokemuksella meinasi pää mennä pyörälle... Johannan johdolla näyttelyssä edettiin kuitenkin kunnialla läpi, muutama kuvakin saatiin Johannan sivulle. Ruu karkasikin vain kaksi kertaa mittailemaan lähietäisyydeltä Forssan raviradan keskiviheriötä samalla kun toistasataa 1-ryhmän kanssakilpailijaa säesti rytmikkäällä haukulla. Upeaa!

Juhannuksena heitettiin sitten vapaalle rytinällä! Toistakymmentä ihmistä ja neljä koiraa mökkeilivät järven rannalla missä riitti lääniä juosta. Ruun iloksi maapaikka oli niin laaja ja porukka niin laajalle levittäytynyt että pääosin viikonloppu kului juostessa metsäistä mäkeä ylös ja alas talolta saunalle ja takaisin, saattaen jokaisen kulkijan huolella perille asti. Välissä piti lisäksi kokeilla uimista, mutta se sattui kyllä hivenen vahingossa, laiturilta kurkistelu vei veronsa... Ruu-ressu ei osannut uida rantaan päin vaikka kahlasin kiiresti vastaan, vaan se yritti hädissään ylös laiturille. Jukalla oli onneksi nopeat hoksottimet ja riensi kiskomaan tytön ylös, ja huh olikin collikka märkä! Arvuuteltiin saisiko Ruu kokemuksestaan vesikammon, mutta tyttö kahlaili vain hetkeä myöhemmin kylkiään myöten järvessä...

Ja taas maittaa uni...

Pirkanmaan vesistöjen tila

2006-06-09T10:33:00.000+03:00

Tässä eräänä kauniina päivänä hölkkäilin kaikessa rauhassa pellonlaitaa kauniissa perushämäläisessä järvimaisemassa, kun äkkiä huomasin joutuneeni etäälle muusta seurueestani. Minua jo huudeltiin huolestuneena takaisin, joten pinkaisin vauhtiin. Tie tyssäsi yllättäen isoon ojan ja jokipahasen sekamuotoon, ja toppasin juoksuni viime tingassa sen rantapenkereelle. Mittailin hetken etäisyyksiä ja rohkaisin mieleni, kyllä tuosta yli pääsee hyppäämällä, olenhan voimani tunnossa oleva collienuorikko!

Vaan ilmalento jäi lyhyeksi, turskahdin kuonolleni vastapenkereeseen, korvia myöten liejuun. Aromikkaan kokemukseni jälkeen nostankin esiin kysymyksen Pirkanmaan vesistöjen tilasta: onko laitaa että pahaa-aavistamaton collikka voi näin vain mudata itsensä viattomassa laskujoessa? Pitääkö kukaan huolta uimavesiemme kunnosta? Tällaisen maailmanko jätämme jälkipolvillemme?

Terveisin tuohtunut veronmaksaja joka joutui tahtomattaan kylpemään tunnin verran vielä omassa pesuhuoneessa luontoretken jälkeen

1v!

2006-06-06T13:52:00.000+03:00

Ruu täytti 1 vuotta 29.5.2006, onnea!

Rutsiainen sai synttärilahjaksi puuhapallon josta tipahtelee mystisesti namia kun sitä pyörittää. Fiksu otus tajusi nopsasti mikä on homman nimi, ja pyörittelee nyt palloa keskittynyt ilme kuonollaan. Hauska juttu että se ei rymyä pallon kanssa ollenkaan vaan kieputtaa sitä kuonolla ja tassulla hyvin rauhallisesti ja tarkkailee koko ajan tippuuko kyydistä lisää herkkunappuloita (samoja mitä aamupalalla ja illallisella tarjotaan, mutta ei kerrota sitä Ruulle)...

Teinilassie

2006-05-15T22:15:00.000+03:00

Ruu saa juosta lenkillä paljon vapaana. Kuljemme metsässä jossa ei kulje muita ihmisiä kuin koiranulkoiluttajia, niitä tosin on sitten jonkin verran. Ruu on pienenä pysynyt melko lähellä ihmistä, mutta nyt murkkuna se on laajentanut paimennussäteensä 50, jopa sataan metriin. Samoin se on on laajentanut paimennuskohteitaan.

Tänään Ruu livisti metsäpolulta takaisin pyörätielle. Huusin kurkku suorana sen perään, ei näkynyt soopelipehkoa missään. Hetken päästä ohi ajaa fillarillaan hämmentynyt teini-pojankölvi, perässään puolijuoksua laukkaava teinilassie. Ja lassiella ylpeä ilme, katso äippä mitä löysin! Karjaisin collikanpöhkölle rähisevän 'tänne'-huudon, ja hetken päästä se pyörtikin ympäri ja hölkötti luokse. Ihmetteli varmaan että ei sille mikään kelpaa, hän löytää kivan pojanjoikaleen ja tässäkö kiitos. Murisin sille että minulta ei karata, pyöriä ei jahdata, emmekä varmastikaan tarvitse toista murrosikäistä. Tässä yhdessä on ihan tarpeeksi...

Täysperävaunullinen rekka?

2006-05-10T14:38:00.000+03:00

Äippä sanoo minua täysperävaunulliseksi rekaksi. Kuulemma samalta näyttää kun painatan menemään pitkin ryteikköä ja vesakkoa. En tiedä rekan ominaisuuksista, mutta mun mielestä on ainakin ihan parasta vetää hanat auki ja kaahata ihan matalana, silmät viiruina pitkin metsänpohjaa...

Äipän kengistä kasvaa nakkeja. Siellä missä äippä on kulkenut, löytyy aina nakinpaloja, yleensä pitkin metsää. Onneksi hoksasin homman aika nopeasti, tarkistelen äipän jalanjälkiä nykyään vähän väliä. Kaiken varalta käyn välillä puraisemassa kengänkantaa jos niitä nakkeja tulisi sieltä enemmän. Yleensä siitä vaan alkaa hirveä molina ja sättiminen, joten taidan painottaa tuon kenkienpureskelun jatkossa päiväsaikaan kun kukaan ei ole näkemässä.

Ruu jälkikoira, osa 1

2006-05-02T10:47:00.000+03:00

Ruu kävi elämänsä ensimmäisissä jälkitreeneissä 1.5.2006. Pitkän automatkan jälkeen päädyttiin kuivalle mäntykankaalle, joka oli tienoon ensimmäisiä sulia paikkoja. Suski opetteli jäljestyksen saloja seuraamalla osaavampien puuhia. Ruu piti autossa riehuntaesitystä, loikki takapenkiltä etupenkille, kuopi tassuilla ikkunoita, vinkui ja önisi. Onneksi se aika pian rauhottui, jälkiporukan ilmeet alkoivat olla jo varsin sääliviä...

Ruulle on tehty syksyllä pikkupentuna muutama ihan lyhyt makkarajälki. Tällä kertaa kokeiltiin mitä siitä oli jäänyt mieleen, ja Suski tallusti reilun kymmenen metrin suoran jäljen jäkäläsammalikkoon ja joka askelmalle makkaraa. Alku poljettiin vahvemmin. Ruu painalsi jäljelle miltei suoraan, poimi alusta makkarat huolellisesti mutta kun jäljet harvenivat, lisäsi vauhtia ja makkaroita jäi väliin. Koko jäljen se kyllä työskenteli yhtä mittaa, kaatuneen puun yli astuttaessa kääntyi katsomaan äippää mutta jatkoi sitten itse matkaa. Saatiin ohjeet harjoitella vielä poljettua ruutua niin että koiralle syntyisi paremmin mielikuva jäljestä. Hyvä juttu, nyt tiedetään mistä kohdasta aloitetaan treenit!

Ruu oli illalla ihan väsynyt. Jälki ei varmaan vielä kovin paljon uuvuttanut, mutta matka kokonaisuudessaan, autossa odottelu ja uusi paikka veivät mehut tehokkaasti. Mutta olishan se aivan erinomaista että tälle vauhtipakkaukselle saataisiin malttia jäljestyksestä...!

Ruu-murkku?

2006-04-26T15:09:00.000+03:00

Se pentele karkailee. Hyppäsi ulko-oven kahvaa päin kun ovi oli vedetty huonosti kiinni. Oli omilla teillään pitkin kylää parikymmentä minuuttia. Mukava ventovieras naisihminen toi takaisin kuraisen collikan ventovieraaseen hihnaan saalistettuna. Pentele vaan naureskeli makeasti, suupielet korvissa asti. Uni kyllä maittoi tämän tempauksen jälkeen Ruu-murkulle.

Se peijakas syö kenkiä. Lenkkareista lähti narut viiden sentin pätkinä, tyveen asti. Kantapäiden heijastinnauhat oli trendi-Ruun mielestä mauttomat ja ne oli syytä poistaa (todistettavasti niitä oli maistettu). Jalkahiki sen sijaan oli maukasta, se kävi palanpainikkeeksi lenkkitossun sisäpehmusteille.

Se vihulainen pureksii hihansuita ja takinhelmoja sivulla seuratessaan. Hienosti se seuraa, katsekontaktia löytyy, ja hammaskontakti on erinomainen. Annan sille nykyään hanskan tai nenäliinan hampaitten väliin, säästyy oma nahka. Ruu-peto sitten tappaa hanskan ja raatelee nenäliinan rinta rottingilla sivulla seuratessaan.

Nyt alan ymmärtää mitä tarkoittaa että murkkuikäiseltä häviää välillä aivot kokonaan. Tämä collikka juoksee välillä aivan päättömästi, pääasiassa suu auki. Metsässä opetan sitä olemaan tarkkana, menen välillä piiloon. Kissellä on hauskaa, se istuu mun kanssa puun takana ja seuraa katseella kun pikkusisko yrittää paikantaa mihin lauma hävisi. Ruulla ei kyllä kauan kestä hoksata, sillä on erinomainen nenä.

Ruulla on lisänimi: hyökkäysvaunu. Se rytistää metsässä risukon ja pöheikön läpi kuin höyryveturi niin että turpeet pöllyävät. Turpeita riittää muuten kotiin asti - siivoamisväliä pitäisi näin lumien sulamisen jälkeen kaiketi tihentää kun lattiaa ei enää erota keskivertometsänpohjasta. Ihania nämä kotieläimet.

Kiinnostus tavaroita kohtaan on lupaava. Luulisi esineruudun harjoitusten lähtevän leikiten käyntiin (kunhan vaan emäntä lähtisi), kun kaikkia maailman tavaroita on hauska kantaa ja melkein yhtä hauska tuoda.

Ja lopulta, kyllä nuorta tervettä koiraa on hieno katsella kun sillä on kaikki elämänriemu rinnassa ja se painaltaa menemään koko sielunsa voimin. Upeaa.

Radiohiljaisuus ohi!

2006-03-31T13:07:00.000+03:00

Ruu-tyttösen elämässä on ollut mullistuksia talven aikana, ja äippäkin on ollut niin tukka tuulessa menossa ettei bloginkirjoitus ole ehtinyt asialistalle asti ollenkaan. Aika tasata tilanne ja ryhdistäytyä!

Tammikuun puolivälissä Ruulla alkoi ensimmäinen juoksu, 7,5 kuukauden iässä. Kaikki sujui mallikkaasti, mitä nyt yhdet housut piti palastella neliösentin kokoisiksi nyttyröiksi. Tyttö ei itse ollut yhtään tavallista enempää poikakoirien perään, joten tuskin tajusi koko hommasta mitään. Normaalilta vaikuttaisi tyttösen hormonitoiminta, juoksu kesti reilun kaksi viikkoa eikä ainakaan valeraskauden oireita tullut.

Sanotaan että ensimmäisen juoksun jälkeen narttukoiralla alkaa n. 4 kuukautta kestävä murrosikä. Näin kahden kuukauden jälkeen ei näyttäisi olevan kovin selviä merkkejä: pientä puhinaa ikkunasta vahtiessa, sekä yhden pellolla tuulessa pyörivän sanomalehden sivun Ruu haukkui pystyyn. Kuuliaisuus on muuten kohdallaan, mutta omasta pihasta sisälle tuleminen ottaa välillä voimille. Ei auta vaikka sammuttaa pihasta valot ja vetää ovat kiinni, tyttönen pärjää mielestään ihan hyvin pihalla yksinkin. Nyt odotellaan mahdollinen murkkuikä vielä ohi ennen kuin aletaan vaatia toden teolla sisälle tulemista ensimmäisestä käskystä, tämän vaiheen jumpittelua ei ajateltu ottaa kovin tosissaan.

Ruu yritti myös aloittaa portaiden pelkäämisen. Jouluna tyttö joutui ramppaamaan vanhan puutalon hämärissä narisevissa portaissa ja sai siitä päähänsä ettei portaiden kulkeminen ole koiraa varten. Mutta talven aikana on päästy pariin otteeseen harjoittelemaan mukavissa puurakenteisissa ulkorappusissa, eikä Ruulla ole enää nykyään mitään portaita vastaan. Siitäkin selvittiin ihan säikähdyksellä.

Ruoka maittaa Ruulle erinomaisesti. Muutaman päivän ajan helmikuussa se kokeili saisiko nirsoilemalla parempaa ruokaa, mutta tajusi pian homman juonen - herkkuja ei tipu vaikka ruokaansa ei söisikään. Nyt kuppi tyhjenee taas yhtä soittoa.

Kaikin puolin mukavasti menee, odotellaan maan sulamista että päästään aloittelemaan jäljen treenaamista. Se onkin sitten aivan eri tarina se... :)

Kiirettä pitää!

2006-01-09T13:10:00.000+02:00

Huh, onpa ollut hoppua vuodenvaihteessa! Joulu tuli juhlittua lyhyesti ja ytimekkäästi, koirat saivat maistaa kinkunreunoja ja nopsasti hoksasivat mikä joulussa on ideana: syöminen tietysti! Samassa rysäyksessä Ruusta tuli sisäsiisti: viimeiset tarpeet tuli sisälle jouluaattona ja sen koomin ei mitään. Oman huoneen nurkassa on vielä yksi sanomalehtiaukeama, mutta se on pysynyt aivan koskemattomana.

Uudenvuodenvaihde meni vielä mallikkaammin, Ruu istui illan ikkunassa raketteja katselemassa. Rauhallisena kuin viilipytty - kyllä äipän sydäntä lämmitti. Melkein tuli onnesta tippa silmään kun sai todeta ettei seuraavat 15 vuotta mene raketteja pelätessä. Kivaa :)

Muuten Ruu alkaa olla ryhdikkäässä kunnossa, turkki vahvistuu huisaaa vauhtia. Takajalat ovat vieläkin pihdissä, välillä aika vähän mutta välillä ihan selvästi. Onhan noiden kanssa vielä mahdollista tapahtua vaikka mitä, tiedä vaikka vielä hiukan oikenisivatkin. Eipä tuo onneksi haittaa meitä, kunhan ei terveyteen vaikuta.

Harrastusrintamalla on sen sijaan ollut hiljaista, tottelevaisuusharjoitukset ovat olleet ihan tauolla. Uusi vuosi tuo toivottavasti tullessaan uutta energiaa - emännälle, Ruu ei ihan heti ole energiaa vailla :)

Sirkusta

2005-12-08T13:06:00.000+02:00

Käytiin äipän, Riia-siskon ja Johannan kanssa sirkuksessa! Ensin ajeltiin meidän farmariautolla Tammelaan ja siellä näin äiti-Sofin ja Shady-veikan, ja voi että näytin niille parhaat mielistelytemppuni ja menin mukkelismakkelis pelkästä ilosta. Shady tervehti minua iloisesti mutta Sofi vähän nirpisti nenäänsä, kai sillä oli vielä muistissa millaisia riiviöitä me kesällä vielä olimme (ja ollaan vieläkin ;) Sitten meidät pakattiin Riian kanssa auton perään, ihan hyvin kaksi collikkaa mahtui pehmustettuun farmarin konttiin. Sitten alkoi matka kohti Helsingin Kaapelitehdasta ja pentunäyttelyä. Tai pentusirkusta niin kuin minä homman nimesin.

Ja voi veljet ja siskot että siellä oli paljon ihmisiä ja koiria! Ihan täyteen oli ahdettu niin että koko ajan sai tassuillaan väistellä ja tarkkailla ettei kukaan kävele päälle. Äippä valisti minua että tämä on se paikka mistä on lähtenyt nimitys "sillit suolassa". Mahtaa olla silleillä erikoiset elintavat... Ja voi sitä odottamisen määrää. Hirmu pitkän ajan jaksoin istuskella ihan rauhassa, nuuhkin ohi kulkevia ihmisiä ja väistelin Riiaa joka napsutteli minua vähän väliä kuonon vierestä ja kirputti korvan takaa. Äippä yritti jotain ihmeellistä uutta aktiviteettia jossa minun pitää vain seistä paikallani ja odottaa että saan namin kädestä. Kuulemma sitä on jo kotonakin tehty, mutta en minä vaan ole huomannut, on ollut niin kiire kytätä niitä nameja. Ja kuulemma sitten käyttäydyinkin niin kuin ei olisi kotona treenattu mitään. Pah, vähän kyllä turhanaikaista touhua.

Lopulta hirmuisen pitkän odottamisen jälkeen me mentiin avoimemmalle paikalle seisoskelemaan. Siinä vaiheessa huomasin että vähän matkan päässä oli paljon pikkukoiria jotka juoksivat ympyrää. Myönnetään että vähän lähti mopo käsistä, koska enhän minä nyt voi paikallani seistä kun toiset vieressä leikkivät! Aloitin sitten mölyapinakonsertin ja otin oikein suuret palkeet käyttöön, vinguin ja inisin minkä ehdin ja yritin äipälle kertoa että nyt loppuu tämä hoopoilu ja mennään noiden toisten kanssa leikkimään. Ei se uskonut minua vaan käänsi seisomaan samaan asentoon ja tyrkytti namia. Multa meinasi mennä hermo ihan vallan tuossa touhussa.

Lopulta sitten lähdettiin mekin juoksemaan ympyrää, paha vaan kun lattia oli niin hemputin liukas että lipsauttelin tassuillani aika kieppejä. Välillä päätin että mennään sitten kun meinataan, ja otin nelivedon käyttöön. Äippä jälkeenpäin kertoi että se ei yhtään parantanut muutenkin kinnerahtaiden (????) takakoipieni näyttävyyttä, mutta minkäs teet kun liukkaalla lattialla juoksutetaan. Siinä sitten lenkin tehtyämme yksi naisihminen tuli ja paiskasi tassua äipän kanssa ja sitten me lähdettiin pois. Olikohan tuo nyt sitten vaivan väärti?

Joka tapauksessa oli meillä Riian kanssa pääasiassa ihan kivaa, remuttiin ja mölyttiin, koitettiin saada kaikkia ohikulkevia kavereita leikkimään ja käytiin välillä ulkonakin painimassa liikenteenjakajan nurmikolla. Sellainenkin hauska tapaus kävi että äipän tädin hovawart-tyttö Oona ja äipän serkun hovawart-poika Morris olivat siellä myös ja niitäkin me moikattiin. Ne olivat kyllä aika erilaisia kuin me, ihan ihmeen rauhallisia. Me kyllä yritettiin parhaamme mukaan pistää tositoimiksi että sirkus pysyisi sirkuksena, eihän sitä sovi tuollaisessa paikassa liian rauhallista menoa olla!

Koipeliinin kommelluksia

2005-11-12T12:54:00.001+02:00

Kuvassa Ruu on 5kk ikäinen

Koipeliinin viimeinenkin kulmahammas on vaihtunut! Ikä tarkalleen 5kk 12pv. Vielä toissapäivänä kulmuri nökötti ikenessä kiinni kuin tatti, ei reagoinut sormilla nitkutteluun mitenkään. Eilen illalla se oli mystisesti kadonnut...! Onneksi ei menty suotta nukutukseen kun se noinkin iisisti lopulta irtosi.

Kakru Koipeliini kävi naapurissa. Se viipotti pellolle takapihan portin raosta (tuuli nakkaa veräjän välillä auki haasta), kiersi naapurin pihaan ja bongasi auki olevan takaoven. Hetken päästä kuulin pihalta aamukahvipöytään huutelua kun naapuri hälytti hätiin. Onneksi se ei ollut tehnyt tuhojaan ryvettyneillä tassuillaan, yleensä kun vaaleat matot vetävät kuratassuja mystisesti puoleensa. Aika välitön kaveri tämä koipeliini suippokuono.

Kuonokas on opetellut äklön tavan: se syö omat pökäleensä jos sattuu tulemaan sisälle vahinko. Kai se on siisteyttä - metsässä kun se ei noin tee. Vaan onpa kiva saada pusuja sen jälkeen, hyi yökötys. Muuten Ruu alkaa olla aika sisäsiisti, jos kovin tulee hätä se menee paperille tarpeilleen. Vielä kun tuo isompi hätä saataisiin ajoitettua paremmin lenkkiaikaan...

Ruun strategiset mitat tällä hetkellä:

Ekstrovertti?

2005-11-12T12:01:00.000+02:00

Huomautan tähän väliin että tuo meidän kakara on aika ulospäinsuuntautunut. Se suuntautuu nimittäin ulos ihan koko ajan. Tietysti mun pitää mennä aina mukaan, vaikka aina ei jaksais. Välillä hipsuttelen sisälle ja jätän kakaran touhuamaan omiaan. Mun mielestä sisällä on ihan jees olla. Kakara on selkeesti ekstrovertti luonteeltaan.

Luuti-Ruu, Ruuti-Luu

2005-11-03T21:21:00.000+02:00

Ruu-kakru muuttuu edelleen, päivä päivältä isommaksi ja aikuisemmaksi, vaikka matkaa vielä onkin hyvästi jäljellä. Possunkorvat menevät palasiksi hyvää vauhtia uusilla rautahampailla, ainoastaan toinen yläkulmuri teki tenän eikä suostu löystymään. Odotellaan vielä viikonlopun yli jos se alkaisi heilua, sitten on kyllä mentävä poistattamaan se eläinlääkärillä. Rautakulmuri on jo puolessa välissä maitokulmuria, suorassa onneksi vielä.

Luulin hyväuskoisena että kun hampaat ovat vaihtuneet, ei enää kaluta kaikenlaista tielle sattuvaa. Väärä luulo: punaiset nahkaiset kävelykenkäni ovat vähän väliä matkalla suussa ulos, useamman kerran niitä on pitänyt hakea takapihalta järsimisapajilta...

Korvat eivät ole nousseet ylös hampaiden vaihtumisen kanssa, vaikka sellaista vaaraa kuulemma on. Ovat edelleen nätisti lupassa kärjistä, ehkä vähän reilun neljänneksen verran. Sen sijaan kintut ovat vähän kierossa, kintereet sojottavat välillä seistessä melkein kohti toisiaan - karmean näköistä. Tämän ikäisellä ne varmaan suoristuvat vielä kun lihasvoimaa tulee lisää. Ruoka on 2/3 aikuisten maintenance-nappuloita (eaglea) ja 1/3 kotimuonaa. Penturuoastahan sanotaan että liian energisenä se voi aiheuttaa jalkojen vääntymistä.

Rutsiruu ruutiluu kulkee lenkillä tosi reippaasti. Ensimmäiset mörköoireilut on tosin tulleet jo vastaan: piti vähän puhista lumiselle aurausmerkille tienposkessa. Noin kolmessa sekunnissa se kuitenkin analysoitiin vaarattomaksi, käytiin haistamassa ja jatkettiin matkaa. Mutta kyllä meitä muita vähän nauratti :)

Collienpentu Hulluilla Päivillä

2005-10-15T15:10:00.000+03:00

Nyt on Tampereen Stockmannin hulluilla päivillä nähty virallisesti yksi kappale collienpentuja.

Meidän piti mennä harjoittelemaan kaupungissa kävelyä, ja tiesin entuudestaan että Stocka on koiraystävällinen talo johon voi tuoda rekun mukanaan. Aikaani seuraamattomana anti-shoppailijana en tietenkään ollut tietoinen että talossa oli samaan aikaan mielipuolien kärkkymismarkkinat kun pahaa aavistamattomana tepastelimme pentu-Ruun kanssa ostoksille.

Ruulla oli päällä isosiskon turvavyövaljaat, vänttisiä kun emme ole vielä hankkineet (kuulin surukseni että kierrätyssysteemi joudutaan ajamaan alas kun valjaita ei palaudu kierrosta niin paljon kuin pitäisi - harmi). Valjaiden avulla sain ohjattua Ruun lähelle vasenta pohjettani ja pentu tepsutteli siinä oikein mallikkaasti luovien valtavien ihmismassojen keskellä. Ympäriltä kuului kaikenkirjavia kommentteja niin että äippää ihan pikkuisen pakkasi hymyilyttämään:
- kato mikä tuolla menee
- voi miten ihana
- onpa suloinen
- kuinka joku on koiran tuonut tänne
- saako tänne tulla koiran kanssa
- *hätkähdyksiä*, *säpsähdyksiä*
Muutamat rapsuttelutkin saimme osaksemme, ja rajattomasti (monenmoista) huomiota ainakin :) Hissi ja liukuportaat tuli testattua, joista jälkimmäisessä Ruu päätti kaiken varalta maastoutua nousun ajaksi. Tavaratalossa soitti torvisoittokunta marssimusiikkia ja ostoksia käytiin tekemässä muunmuassa naisten alusvaateosastolla. Oli siellä hienostorouvilla ihmettelemistä...

Namit kelpasivat koko ajan, ja noiden vanhojen koiriemme perusteella tiedän ettei stressi silloin ole vielä noussut liian korkeaksi. Kieltämättä Ruu kyllä huokaisi helpotuksesta kun pääsimme takaisin kadulle ulkoilmaan. Se ravisteli itsensä tarmokkaasti kuononkärjestä hännänpäähän, joten kyllä jännitys oli vähän karvanjuuriin käynyt. Kadulla kävely taas ei ollut tavallista jännempää ollenkaan, sitähän harjoiteltiin jo ihan pienenä lähistön kauppakeskuksella.

Mutta erittäin selvästi näkee että se pentuajan ennakkoluulottomuus alkaa jo väistyä. Jos olisin vienyt Ruun tavaratalon vilinään silloin alta 10-viikkoisena, ei se olisi ollut moksiskaan. Nyt piti kuitenkin vähän jännittää, kyllähän 5-kuinen pentu jo hyvin tajuaa että tässä paikassa on jotain varsin erilaista kuin oman olohuoneen sohvanmutkassa. Tarpeeksi pienenä tehty totuttelu ja leimauttaminen on siis erittäin tärkeä vaihe jota ei sovi hanskalla viitaten ohittaa. Onneksi ehdimme jonkin verran Ruun kanssa käydä erilaisissa paikoissa - vaikka enemmänkin olisi voinut. Toisaalta tarkoitushan ei ole tuottaa koiralle jatkuvasti stressiä, kultainen keskitie kaikessa.

Ruun kuvastossa on muutama uusi kuva.

Kasvattavia kokemuksia

2005-10-14T19:47:00.000+03:00

Aiheutimme tässä taannoin Ruun kanssa kauhun(?) hetkiä retkeilevälle lapsiperheelle. Kuljimme tutulla, paljon koirien ulkoiluttamiseen käytetyllä metsäpolulla ja koirat olivat vapaana (taajaman ulkopuolella eli aivan laillisesti olivat irti), kun Ruu kipitteli hyvän matkaa edellä pitkin polkua. Hetkeksi se hävisi näkyvistä, huutelin sen perään mutta ei pentua kuulunut. Tähän mennessä se on aina tullut häntä viipottaen ja korvat lepattaen paikalle, näes tietää että taskusta kaivetaan silloin namia. Kuljimme polkua eteenpäin ja kohta Ruu jolkottelikin vastaan, kytkin sen remmiin. Vähän matkan päässä nyppylän takana paljastui karkaamisen syy: lapsiperhe eväsretkellä...

Kaksi pientä tyttöä, n. 1,5 ja 3-vuotiaat itku silmässä ja suupielet nurinpäin joivat maitoa mukeista - vanhemmat tyynnyttelemässä vieressä. Ilmeisesti yksi pieni collienpentu oli käynyt riemusta soikeana loikkimassa evästäjien ympärillä ja säikyttänyt lapset poukkoilullaan. Me pysähdyimme, menin kyykkyyn ja juttelin lapsille, kerroin että tämä tässä on Ruu, pieni pentukoira joka kovasti tykkää lapsista. 1,5-vuotiaalta unohtui murhe hyvin pian, mutta vanhempi 3-vuotias pälyili meitä epäluuloisesti isän jalkojen juuresta. Onneksi vanhemmat olivat ymmärtäväisiä ja toivottavasti "eläinihmisiä", vakuuttelivat lapsilleen että kyllä koira on ihan kiltti mutta se nyt vaan on tuommoinen vähän villi :) Kyllä ihan hiukkasen harmitti, mutta minkäs teet. Eipä tuo kakara (siis Ruu) opi kulkemaan lauman mukana jollei sitä pysty välillä pitämään irti.

Käytiin peltolenkillä ja takaisin tullessa sama perhe tuli vielä vastaan. Pysähdyimme uudestaan ja kysyin äidiltä ettei vaan mitään kammoa jäänyt lapsille. Äiti vakuutteli että kyllä niitä eläimet kovasti kiinnostaa, mutta kun ei niitä kovin paljon ole nähty. Esitin vielä tunnontuskissani lapsille kuinka pentukoira istuu käskystä ja syö muroja kädestä, tässä kohdassa 3-vuotiastakin alkoi jo vähän hymyilyttää vaikka pitikin parhaana pysyä turvassa isän jalkojen takana.

Huh, toivottavasti sain nyt paikattua meidän villikon seikkailuja tarpeeksi. Vaikka olisihan se hyvä jos ihmislapsetkin pystyttäisiin totuttamaan erilaisiin asioihin (kuten lemmikkieläimiin) jo pienestä pitäen, samalla tavalla kuin koiranpennutkin olisi hyvä opettaa. Tietysti kaikki mahdollisuuksiensa mukaan, ja pikku hiljaa.

Pentu kasvaa ja fiksuuntuu

2005-10-09T00:17:00.000+03:00

Ruun hampaat on alkaneet vaihtua. Yläetuhampaista on enää yksi irtoamatta. Alhaalla edessä on ikenissä aukkoja, jotain sieltä on tulossa. Kaikki kulmurit jäpittävät vielä tiukassa eikä rautakulmurien alkuja edes näy vielä. Ei se tunnu edes aristavan suutaan, repii lelurättiään innolla.

Ruulla on hauskat leikit. Se heittelee palloa ilmaan ja ottaa kiinni, siten että ensin pitää loikata ja kun kaikki tassut ovat irti maasta, nakata pallo vielä pidemmälle. On se hassu :)

Kummallisia älyn merkkejä on myös havaittavissa: kun takapihalta lähtee portista etupihalle, ja Ruu jää portin taa odottamaan, se kiertää salamana takaovesta sisälle, kipittää asunnon läpi etuovelle raapimaan. Eli se on pienessä mielessään laskeskellut reitin että tuonne päin se hävisi, täältä kautta sen luokse voisi päästä oikaisemaan. Ei meidän vanhemmat koirat tuollaista koskaan tehneet, odottivat kiltisti portilla ja tuijottivan herkeämättä talonnurkkaa.

Samoin Ruulla on hauskaa tilannetajua. Sen huomaa ihan pienistä asioista: kun oltiin lähdössä ulos ja avasin oven, Ruu teki salamannopean u-käännöksen, juoksi toiseen huoneeseen hakemaan pallonsa ja spurttasi vasta pallon kanssa ulos. Että ihan ajatteli valmiiksi että hänpä tarvitsee palloaan tuolla ulkona! Ei meidän vanhat koirat tehneet tuollaistakaan.

Eikä Ruu arastele vieläkään mitään. Oltiin Porissa käymässä ja Ruu ja Kisse jäivät muutamaksi tunniksi hoitoon. Kun häivyimme ovesta, Ruu oli kuulemma juossut kaikki talon ikkunat läpi ja hypännyt katsomaan näkyykö meitä, inissyt mennessään. Noin minuutin päästä se totesi että eipä niitä enää näy ja rauhoittunut. Fiksu koira. Muutenkin se kiersi "mummulassa" kaikki paikat: pannuhuoneen, autotallin ja kellarin perukat hetkeäkään epäröimättä. Että on ihanaa kun se on noin reipas!

Ruu 19 viikkoa painaa 11,8kg ja korkeutta on 48cm. Alettiin siirtyä pois penturuoasta, Ruu on nyt kaksi viikkoa syönyt vajaan puolet päiväruoasta pentumuonaa ja loput normaalia aikuisten ruokaa (nappuloita ja lihariisiä). Ensi viikolla jätetään pentumuona niin vähiin että sitä saa vain makupaloina, säkissä kun on vielä jäljellä niin johonkin ne on hukattava.

Retkellä

2005-09-26T20:04:00.000+03:00

Oltiin äipän kanssa retkellä. Käytiin kesäpirtti-nimisessä paikassa Ylöjärven Antaverkassa, äippä oli käskenyt ison kasan kavereitaan sinne minua katsomaan. Ne kaikki kuulemma harrastavat valokuvausta jossain kerhossa ja ne kyllä yrittivät teeskennellä että niillä oli muutakin tekemistä kuin ihailla minua ja tarjota makupaloja. Mutta kyllä ne heltyivät kun vatkasin takapuoltani niille, makkaraa tuli ja yhdeltä ihmiseltä sain ison possunkorvan auton perästä. Se oli ihan huippua! Kävin tökkimässä nokallani kaikkien kamerat, vaikka siitä niillä ihmisillä meni kyllä vähän kulmat kurttuun...

Kotimatkalla poikettiin heppatallilla. Käytiin seisoskelemassa ison kentän laidalla missä nuo ylikasvaneet otukset kepsuttelivat ja jokaisella oli ihminen selässään! Tuijottelin niitä kyllä tosi pitkään ja huolella, en meinannut silmiäni uskoa. Välillä piti äipälle haukahtaakin. Käytiin me katsomassa yhtä pollea aitauksen raostakin. Se näytti kyllä aika rauhalliselta ja kurkotti turpaansa minua kohti, mutta en ihan uskaltanut mennä läheltä haistelemaan. Otin vähän vainua ilmasta mutta enimmäkseen katselin muualle, oli se niin ison näköinen kaveri.
Koko reissu oli kaikenpuolin kummallinen. Tavallisesta poiketen minua ei pakattukaan auton takapäähän verkon taakse, vaan sainkin istuskella pienemmässä autossa takapenkillä. Äippä solmi minulle valjaat kuulemma isovelivainaan vanhoista valjaista ja kieputti ne jotenkin niin että olin ihan jumissa koko matkan, en päässyt liikkumaan ees enkä taas. Ja äippä ihmetteli että miten minä niin nätisti olin - kai kun ei päässyt liikkumaan! Istuin kyllä ihan rauhassa enkä yhtään vinkunut, olenhan jo iso koira :) Takaisin tullessa oli onneksi se possunkorva työn alla niin ei käynyt aika pitkäksi.

Oltiin reissussa kolme tuntia. Pennun olisi kaiken järjen pitänyt uuvahtaa heti kun päästiin kotiin, mutta yhden tunnin se vielä leikki, pyysi uloskin vielä ennen kuin antoi periksi. Kyllä tuo on epeli!

16-viikkoisen koiranpennun elämää

2005-09-25T11:01:00.000+03:00

Taas on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Ruu sai toiset rokotuksensa 16-viikkoisena, neloisrokotteelle vahvistuksen ja ensimmäisen rabies-rokotteen. Minkäänlaista vikinää ei kuulunut, mutta eläinlääkärin huojuva pöytä pisti vähän tassuja täräjämään. Kummasti helpotti kun lääkäritäti tarjosi nappuloita, nehän meille maistuvat aina! Lääkäri tutki Ruun päällisin puolin ja kuunteli sydämen, kaikki on ihan kunnossa. Hampaat eivät heilu juuri ollenkaan, joten vaihtumista saadaan ilmeisesti kuitenkin vielä odotella.

Mutta, Ruulta on toinen kulmahammas poikki. Emme ole yhtään huomanneet missä vaiheessa se on katkennut, mitään vinkaisuja ei ole kuulunut vetoleikkien yhteydessä. Onneksi kulmuri on vielä maitohammas ja uusi kovempi rautahammas tulee kuukauden, parin sisään tilalle. Ihmeen haperaa on tuon otuksen hammasluu jos se noin helposti katkeaa. Herää kysymys onko ruoassa kaikki tarpeellinen kasvavalle pennulle? Syömme edelleen Advancen medium-koon pentunappuloita, lisänä piimää, raakaa jauhelihaa (kerran viikossa) ja Kissen riisi-liha-porkkana-mössöä. Lisäksi pentu on saanut makupaloina aikuisten nappuloita (Eaglen holisticia), juustoa, leipää, nakkeja. Eihän tuo ruokavalio monipuolisuudellaan päätä huimaa, mutta valmisruoassa kun pitäisi olla kaikki pennulle tarpeellinen. Oikeita luita se ei ole saanut, yhden naudan rustoluun mutta siihen ei puruvoimat vielä riittäneet.

Kaverikokemuksia on myös kertynyt. Naapurin corgi Jerry on Kissen bestis, ja sietää Ruuta ainakin jollain tasolla. Välillä Jerryn pitää kyllä kurlata pennulle joka heittäytyy liian tuttavalliseksi, ja Ruu ottaa heti kurinoista onkeensa ja jättää välimatkaa vähän pitemmäksi. Toinen naapuruston kaverikoira on cavalier kingcharlesin spanieli Sira, joka vähän pelkää Ruuta vaikka aikuinen onkin. Ruu on niin kovin täpöillä tulossa tutustumaan että Siraa hirvittää moinen intoilu - varsinkin kun naskalihampinen pentu on jo samankokoinen kuin pieni spanieli.

Ruu ja Kisse kävivät myös leikkimässä 13-viikkoisen australianpaimenkoirapennun Doron kanssa. Kisse suhtautui kuin hyvätapainen aikuinen koira konsanaan mutta Ruu ja Doro vetivät rallia pitkin pihamaata niin että turpeet pöllysivät. Ruu oli ihmetykseksemme vähän tosikko, otti pikkupennun hammastelut vähän turhankin tosissaan ja kävi höykyttämään pienempäänsä. Pari kertaa piti mennä väliin vähän viilentämään tunteita, ja kun vähän vedettiin henkeä välillä niin taas leikki maistui hymyssä suin. Saa nähdä pysyvätkö likat kavereina vai pitääkö välejä selvitellä isompana uudestaan.

Ruun pitää maistella kaikkea mitä tielle sattuu. Paras veto on toistaiseksi ollut ison kovakuoriaisen maistelu, sen sellaisen 4-5cm pitkän mustan kiiltäväpanssarisen joka heti kättelyssä näyttää pahanmakuiselta... Eikä se maistunut Ruullekaan, pois sylki ja koppakuoriainen jatkoi matkaansa hieman hämmentyneen näköisenä.

16-viikkoisena Ruu painoi 9kg 600g ja korkeutta oli 45cm. Rokotuspäivänä 16vk 5pv iässä eläinlääkärin vaaka näytti jo 10,5kg!

Pentu venyy

2005-09-17T13:11:00.000+03:00

Ruu on 15 ikäviikkonsa aikana venynyt kuin Salvador Dalin hahmo. Jalat ovat kuikelot kepukat, nenä pitkä kuin muurahaiskarhulla, häntä jos venyy vielä vähän se jää tassujen alle kävellessä. Painoa on reilun 9 kiloa, korkeutta n. 45 senttiä. Juoksuaskel alkaa muuttua hempulasta suoraviivaisemmaksi, vaikka aika hömpötystä tuon meno on vielä.

Lenkillä käydään kaksi kertaa päivässä, tai pikemminkin pienellä kävelyllä. Kovin pitkälle ei ole vielä lähdetty, alle puoli tunnin retkillä vasta. Ruu kävelee Kissen kylkimyyryssä sievästi korvankärjet lirpattaen, mutta aina paluumatkalla alkaa meno kyllästyttää ja poukkoilu puolelta toiselle, Kissen kaulakarvoihin, äipän lahkeeseen alkaa ottaa voiton. Omaa talutushihnaansa Ruu ei osaa yhtään hallita, siihen tulee ihan itsestään solmuja samalla kun vauhti kiihtyy, kummallista.

Lenkillä on nähty jonkin verran koiria, viimeksi tänään leonbergi Eetu joka oli Ruun mielestä ihan hurjan mielenkiintoinen. Pikku-Ruu oli ihan kaksinkerroin kippuralla suupielet miltei takaraivossa asti kun Eetu tuli valtavan päänsä kanssa haistamaan lähempää, mutta ei Ruu yhtään pelännyt. Tepsutti Eetun perässä pöhkö ilme naamallaan, oikein näki kuinka sen pikkupäässä rattaat sauhusi kun se koitti ymmärtää että koiria voi olla noinkin suuria. Hieno kokemus pentuselle!

Lenkin huippukohtia Ruun mielestä on kun kaikennäköistä kivaa löytyy maasta, kuten tänään toffeekarkki joka oli vielä tinapaperissa. Siitä sitten taistellaan Ruun kanssa, eikä olla ollenkaan yksimielisiä siitä kenelle aarteet kuuluu...

Toinen juttu mistä pitää muistuttaa tuhat ja sata kertaa päivässä on pöydän reunoille kurkkiminen. Ruu tarkistaa takatassuillaan hipsien kaikki pöydät ja jatkuvasti sille saa murahtaa ja nykäistä pois pöydän kimpusta. Vielä ei ole lähtenyt mitään syötävää parempiin suihin, mutta taitaa olla vain ajan kysymys. Milläköhän ihmeellä tuon saisi uskomaan ettei ruokapöytä ole pientä koiraa varten? Tuntuu että se vaan saa lisää puhtia yrityksilleen kun sitä kieltää. Kun taas Kisse - se kun ärähtää pennulle niin ei jää ollenkaan epäselväksi saako Kisseltä tulla ottamaan possunkorvan suusta vai ei. Jotenkin tämä ihmisten käyttämä murahdus ei ole pennun mielestä uskottavaa.

Ruu Riiviö

2005-09-07T22:17:00.000+03:00

Ruun kuvastossa on paljon uusia kuvia! Myös lopultakin: kasvattien kesäpäiviltä Toijalasta...

Ruun hampaita (ikeniä) on alkanut kutittaa, nyt on ikää 14 vkoa 4 päivää. Se hamuaa hampaidensa väliin koko ajan ja ihan kaiken. Uskoo kyllä kun sanotaan ettei tuohon ja tähän ja siihen saa koskea, mutta kun kaikesta pitäisi ehtiä sanoa erikseen ja viiden minuutin päästä uudestaan. Mitään suurempaa ei ole vieläkään mennyt rikki, saavutuslistalla on edelleen vain yksi pihasandaali ja jalkalistoihin on hiukan tullut naarmuja.

Kisseä ei aina naurata ollenkaan tämä touhu...

Ruu ja lapset

2005-08-28T21:06:00.000+03:00

Ruu on nähnyt jonkin verran jo lapsia kun olemme tarkoituksella järjestäneet muutaman ihmisen lapsineen kylään. Listalta löytyy vauva, konttausikäinen, naperoikäinen, viikari-ikäisiä ja kouluikäisiä. Ruu tuntuu nyt viimeisten parin päivän perusteella olevan jopa kiinnostuneempi lapsista kuin aikuisista, ehkä siksikin että lasten kasvot ja kädet ovat lähempänä kuin aikuisten. Mutta hieno juttu että yhtään ei ujostella lasten kanssa vaikka omassa perheessä ei lapsia olekaan! Juuri eilen yksi konttausikäinen sai märkiä pusuja halusi tai ei... Ruu on silti sen verran varovainen vieraiden kanssa että hampaitaan se upottaa vain oman väen käsiin ja nilkkoihin.

Ruun kokemuslistalla on myös vanhempia ihmisiä, pitkiä, lyhyitä, sadeviittaisia ja hattupäisiä. Omasta takaa löytyy silmälasipäisiä, parrakkaita ja välillä kovaäänisiäkin ihmisiä :)

Ruu painaa 13-viikkoisena 7kg 800g ja säkäkorkeus on 41cm.

Ruu rokotettavana

2005-08-28T20:53:00.000+03:00

Ruu sai ensimmäisen rokotuksena (neloisrokotteen) 12 vkon ja 5 pvän iässä. Mitään ei huomannut vaikka lääkäri tikkasi piikillä niskaan, kun kuonon edessä oli samaan aikaan kourallinen kivan lääkäritädin tarjoamia nappuloita. Rokotuksesta ei tullut minkäänlaisia oireitakaan, ei mennyt maha sekaisin eikä noussut kuume. Isosisko Kisse sai samalla molemmat rokotukset, eikä Kissekään niistä mitään tuumannut. Kisseä tosin hirvitti vähän olla lääkärissä, vaikka parhaansa yritti tsempata.

Rokotuksen ja 13vko-synttärien kunniaksi oltiinkin sunnuntaina Tampereen Lielahdessa "messuilla" (kahden naapuriyrityksen jokavuotiset kesäkemut), jossa oli väkeä aivan pipona. Välillä piti Ruu nostaa syliin kun tungosta oli ihan kylkituntumaksi asti. Olisi siinä pieni pentu jäänyt muuten jalkoihin.

Eikä Ruuta hirvittänyt mikään! Ihmispaljouden lisäksi nähtiin josjonkinmoisia kojuja, makkaranpaistoa ja kahvitarjoilua, trampoliinilla ja pomppulinnassa päättömästi singahtelevia lapsia, ohi kärrättäviä metallirullakoita ja jopa pari vierasta aikuista koiraa, sekä kuunneltiin ämyreistä kaikuvaa juontopuhetta ja musiikkia. Kun pysähdyttiin ihmettelemään touhua ja syömään taskunpohjalta nappuloita, Ruu kyllä alkoi inahdella ja tepsutella eestaas - paikallaanolo tässä paikassa oli jo vähän liikaa. Eihän me tietenkään kauan paikalla oltu, parikymmentä minuuttia vain. Ja jo maittoi taas päiväunet makoisasti!

Kesäpäivillä

2005-08-21T22:37:00.001+03:00

Taas mentiin autolla hetken matkaa (tämä tyttö nukkuu jo rauhallisesti auton perässä heti kun päästään tasaiseen vauhtiin) ja tultiin ihmeelliselle talolle jossa oli valtavan paljon koiria ja ihmisiä. Oli niin paljon puuhaa ja touhua että väsyttää jo ihan kamalasti, mutta kirjoitellaan vielä nopsasti tärkeimmät tapahtumat. Oltiin meinaan reissussa koko viikonloppu niin että voitte kuvitella kuinka uni jo painaa silmää...

Kesäpäivillä me mentiin äipän kanssa kaikenlaista uutta puuhaa, joita kutsuttiin nimillä toko, agility, haku, jälki, näyttely ja totojuoksu. Joka välissä sain namia, peuhasin kavereiden kanssa ja kieltämättä tuli vedettyä useammat umpisikeät nokoset. Sisaruksistani olivat paikalla molemmat soopeliveljeni Indy ja Riki, trikkiveljeni Mocca sekä trikkisiskoni Riia. Trikkipennut Wilma ja Riku eivät tällä kertaa päässeet paikalle. Kuvassa minä olen edessä keskellä

Mutta kyllä me peuhattiin niin että oli tosi mukavaa! Emo Sofikin oli siellä ja velipuoli Shady. Sofi vähän nyrpisti nokkaansa mulle vaikka oli sen silti pakko tulla tervehtimään. Ymmärtäähän sen kun olen tällainen söpöläinen... Hurjan paljon oli isoja koiria, joista osa tykkäsi meistä ja osa ei sitten niin kauheasti. Kaikki olivat kyllä tosi kilttejä, vaikka pari kertaa isot pojat vähän keskenään ärhensivät ja me pienet ihmeteltiin korvat hörössä. Illalla näin jopa mummoni isän puolelta, ja se oli kyllä jo tosi vanha ja valkonaamainen. Koiraiskäni ihmiset olivat tulleet mummon kanssa, mutta iskä oli jäänyt tällä kertaa kotiin.

Johanna piti meille näyttelykoulutusta, tepastelimme rinkiä ympäri mikä olikin aluksi vähän hankalaa. Äippä aika kiitettävästi piti namia nenäni edessä niin kyllähän se siitä lähti sujumaan. Meitä harjattiinkin ja seistiin penkillä ja pöydällä. Se nyt oli tietysti ihan turhaa, koska kauniita olemme kaikki ihan ilman puunaamistakin.

Kirsi opasti meitä agilityssa ja mentiin hyppyjä ja putkea. Ne hypyt vaan olivat tosi matalia, olisinhan minä korkeammaltakin päässyt... Putkesta tykkäsin kovasti, ja olin siinä niin hyvä että näytin Kisselle mallia kun sekin pääsi kokeilemaan. Kisseä ensin hirvitti mutta sanoin sille että äläs nyt iso koira viitsi, katso näin! Ja hyvinhän se meni sitten Kisseltäkin (joka muuten meni myös puomin, mikä oli äipälle aika järkytys).

Tokossa meitä neuvoi Marja (jonka sukunimen äippä jo unohti), tyylikkäästi istuttiin, seurattiin ja tultiin luokse. Me kaikki osattiin tosi hyvin!

Yöksi jäi meistä naperoista vain Riia ja minä, ja vielä illalla meitä arvosteltiin open show-näyttelyssä (minä olin neljästä tyttöpennusta tokana ja sain ruusukkeen ja nauhan ja ruokaa) missä Riia oli ihan tähti ja varasti koko shown karkaamalla Johannan avainranneke suussa kehää ympäri. Sen jälkeen käytiin vielä juoksemassa kilpaa totomatkalla. Minä voitin niukasti Riian, mutta yleisöstä kyllä kuului huhupuheita että molemmat pisteltiin pari volttia ennen kuin löytyi oikea suunta...

Yö meni niin rauhallisesti että siitä riittää jäkipolvillekin kerrottavaa. Talollinen ja pari teltallista koiria veteli sikeitä nuppu tutisten niin että vasta varttia vaille kahdeksan aamulla könyttiin ulos ensimmäisten herääjien joukossa.

Toisena päivänä mentiin metsään ja ihmiset syöttelivät minulle nakkeja ja kaksi juoksi jopa metsään piiloon ja kun menin perässä sain taas ruokaa. Hienoja lajeja nämä ihmisten keksinnöt, hienoja kerta kaikkiaan... Ja lisää nakkeja herui hetken päästä tuuheassa nurmikossa. Voisin vaikka vannoa että se kohta missä nakkeja oli tuntui jotenkin erilaiselta, haisi mehevämmältä kun muu ruoho ympärillä. Äippä meinasi että se oli se jälki, ja kieltämättä se olikin reissun jälkiruoka, viimeinen ohjelmanumero.

Oli kyllä niin hienoa että meinasi pieni koira välillä vallan pakahtua. Kunpa vain tulisi lisää tällaisia reissuja jatkossa, me ainakin ollaan mukana!

Oltiin koko viikonloppu hienolla leirillä Vainionlahdella, kiitos Johannan, Kirsin ja Tanjan sekä kaikkien kesäpäiville osallistuneiden collieiden (ja muutaman muunkin rotuisen) omistajineen! Kuvia tulee heti kun ehditään...

Matokuuri

2005-08-12T22:35:00.000+03:00

Ruu sai vasta 10 vkon iässä toisen matokuurinsa, vaikka 8 vkon kohdallakin olisi pitänyt antaa yksi. Flubenolia pisteltiin menemään, suoraan truutasta ja hirmuisella innolla. Lisäksi syömme virtsatietulehdusten ehkäisemiseksi mustaherukoita. Ruu syö niitä kädestä kun annan suoraan pensaasta, helppoa. Hassu pentu.

Ruu painoi 10vko 4pvän iässä noin 5kg 600g.

Juoksukaveri

2005-08-12T21:58:00.000+03:00

Pentu on oikeasti ihan mukava kaveri. Aamulla kirputan sen korvantaustaa, ja pihalla juoksemme hurjasti pensaiden väleissä puikkelehtien, vuoroin minä edellä ja vuoroin pentu. Opetan sitä saalistamaan siten, että juoksen lelu suussa pennun ohi ja houkuttelen semn juoksemaan perään. Sitten ravaan kuin arabihevonen polviaan nostellen ja kaula kauniilla kaarella pennun edellä, ja vahdin sivusilmälläni että pentu pysyy mukana.

Iltaisin pentu saa ihme hepuleita, puree ihan kauheasti ja kerjää ihan oikeasti nenäänsä. Silloin nappaan sitä melkein kiinni hampaillani ja ihme kyllä se tottelee! Ensimmäinen kerta ikinä kun joku uskoo mitä sanon, tähän mennessä olen aina joutunut antamaan itse periksi...

Muutaman kerran on käyty lenkilläkin. Normaalisti en suostu lähtemään keskellä päivää pihasta mihinkään, kun joka puolelta kuuluu levotonta meteliä ja pistän jarrut kiinni portilla. Nyt kun nämä ihmiset lähtevät pennun kanssa, ne ottavat nameja taskun pohjalle, ryökäleet. Minunhan on aivan pakko mennä mukaan että varmasti saan osani nameista.

Ruu 10 viikkoa

2005-08-08T13:56:00.000+03:00

Ruun virtsatietulehdus alkaa olla ohi. 10 päivän antibioottikuuri on syöty, mutta vieläkin se pissailee tiuhemmin kuin ennen, ja enemmän pelkälle lattialle kuin vielä ennen tulehdusta. Pitäisi varmaan jynssätä lattia vähän tujummilla välineillä niin puhtaaksi hajuista että se taas muistaa mihin sopii pissata. Lisäksi se on kehittänyt uuden tavan: se pissaa ensin lattialle, sitten pyytää ulos. Ei taida pieni olla vielä ihan varma miten tämä juttu nyt menikään ;-)

Ruu on 10vko 1pvän ikäisenä 34cm korkea ja painaa "jonkin verran yli 5kg". Keittiövaaka kun näyttää vain 5kg asti ja Ruun tapauksessa paino on "Err", ja henkilövaaka heittää välillä hyvinkin puolella kilolla tai kilolla, tarkemmin en osaa sanoa. Kasvaa se kuitenkin edelleen...

Tämän hetken huippuharrastus on mätien omenanraakileiden etsiminen pihasta. Itse en ilkeä edes paljain käsin koskea muumiotaudin vaivaamiin homeisiin pudokkaisiin, ja tämä kantaa niitä suussaan kuin mitäkin aarteita. Siinä sitten juostaan kilpaa elokuisen myrskytuulen pudottamien omenoiden perässä kumpainenkin.

JK: sairaslomalla töistä, flunssa vaivaa, kurkku on kuin riivinrauta ja lämpöä hieman. Kotona käkkiessä vain odottaa että pentu taas nukahtaisi päiväunilleen, pihamaalla sitä seisoo verkkarit ja tuulipuku päällekkäin vesisateessa ja odottaa että pentu pissaisi vielä kerran ennen kuin mennään sisälle. Onneksi on vielä kesä.

Ruu tutustuu bisnekseen

2005-08-08T13:49:00.000+03:00

Ruu kävi perjantaina työpaikallani. Autoilu sujui jo muitta mutkitta, mitä nyt ensimmäinen 5-10 minuuttia piti taas protestoida farmarin takaloosterissa. Hissiin mentiin sylissä, mutta toimiston lattialla sai juoksennella aivan vapaana. Saattaa olla että ihan kaikki eivät vieraasta ilahtuneet vaikka mamma oli tietysti karvalapsestaan tosi ylpeä.

Ja siellähän se puikkonokan pentu mennä vilisti, kuljeskeli huoneesta toiseen, vaani kahvihuoneen roskista ja pisti parkkiin jääkaapin eteen. Ei sillä ollut pienintäkään huolta siitä missä emäntä on, häntä viipottaen lähti ihan minkä tahansa lahjeparin perään joka ohi kulki. Ja ihastelijoita kyllä riitti... Vieraskorea se peijakas kyllä oli, ei purrut vieraita käsiä eikä lahkeita. Eli tästä voi päätellä että se tietää jo ettei niin saa tehdä mutta pureskelee omaa väkeä silti...?

Lopulta ei auttanut kuin sulkeutua hetkeksi omaan työhuoneeseen oven taakse, jotta Ruu malttoi huilata hetken. Se nukahti kyllä alta aikayksikön umpiuneen, ja unesta sen sain kahden tunnin päästä herätellä kotimatkalle. Autossa ei enää sanottu sanaakaan, vaan nukkua tohistiin koko matka kotiin asti.

Kokemuksia pikkuhiljaa

2005-08-03T22:28:00.000+03:00

Tällä viikolla on koettu taas kaikenlaista. Tuolinjalat, yöpöydät ja jalkalistat ovat vähän väliä maisteltavina, mutta Ruu-mukelo on oppinut jo ei-sanan, ainakin sinne päin. "Ei!", murahdus tai takakireällä äänellä kimitetty "äppäppäp!" saa pennun myös lopettamaan puuhansa. Ja kun se lopettaa, pitää heti kehua. Vaikka voisi toisin luulla, pentu ei kehuista innostuneena jatka puuhiaan, vaan kipittää luokse. Pennulla kun ei kestä kuin silmänräpäys siirtyä keskittymään uuteen asiaan ja yhdistää kehut siihen.

Tänään käytiin pienellä lenkintapaisella talutushihnassa, ja Kissekin oli mukana vaikka taluttajia oli vain yksi (polo). Ruu yllätti oikein toden teolla, se kipitti suoraan eteenpäin ihmisen ja Kissen välissä, mitä nyt välillä pysähtyi rapsimaan kutittavaa kaulapantaa. Kauhealla tohinalla se oli menossa muka jonnekin, laukkaili ja läpytti korviaan. Pysähdyttiin syömään namia (edelleen Kissen nappulat käyvät loistavina namipaloina), ohi meni rullaluistelijoita, sauvakävelijöitä ja polkupyöriä. Yksi fillari oli niin mielenkiintoinen että sen perään olisi pitänyt päästä, mutta hihna nykäisi ikävästi takaisin :-( Autoihin Ruu ei kiinnittänyt mitään huomiota, niitä näkyy oman pihan verkkoaidankin läpi. Hyvää harjoitusta!

Ruu oli maanantaina 9 vko 1pv ikäisenä 4kg 820g painoinen ja 32cm korkea. Niin siis neljä jalkaa maassa.

Naapurit tutuksi

2005-08-01T22:47:00.000+03:00

Muutaman päivän ajan on ollut vähän kurja olo, koko ajan pissatti ja vähän väsyttikin, mutta nyt alkaa olla jo hyvä olla. Äippä kehuu että olen tosi reipas, mutta se ei tiedä vielä yhtään mihin kykenen...

Oltiin ensimmäisen kerran tutustumassa naapurustoon. Äippä laittoi kaulaani lenkin ja liitti itsensä siihen perään kiinni, kuulemma pannalla ja hihnalla jotka ovat tosi hyviä juttuja molemmat. Muka. Kutitti niin peijakkaasti se lenkki kaulassa, piti koko ajan pysähtyä rapsimaan. Onneksi tuo tajusi ottaa sen vähän ajan päästä pois. Eikä se hihna ollut sen parempi, pysäytteli minua vähän väliä. Rangaistukseksi söin aina kohdalle sattuvia pikkukiviä kun matkanteko tyssäsi.

Sitten söin vähän nappuloita joka kerralla kun äippä huuteli minua. Juoksin minkä jaloistani pääsin äipän luo, ei mennyt kuin nanosekunti kun tajusin että siltä saa syötävää. Ja ruokahan se tälle tytölle maittaa! Sitten pelailtiin parkkipaikalla uuden pallon kanssa jonka sain äidin työkaverilta, se vinkui niin hirmuisesti että herätettiin naapurin ulkona nukkuva vauva, vähän harmi.

Mentiin vähin äänin kauemmas ja kohta saatiin kuulemma "arvokas kokemus" kun lähinaapurin mies tuli rullaluistimien ja sauvojen kanssa parkkipaikalle. Oli niin mukava mies että rimpuilin minkä tassuistani kykenin tekemään tuttavuutta. Rullaluistimia piti ensin vähän kummastella, tehdä väistöliikkeitä ja tepsuttaa ympäriinsä, mutta sitten jo vedin suupielet taa ja laukkasin kaverin perään kun se lähti pois. En tosin pitkälle, koska äippä on päättänyt ettei minua tule koskaan kiinnostamaan minkään jahtaaminen. No, tuosta saatan ehkä joustaa jos vaan ruokatarjoilut pelaa.

Lopuksi tavattiin vielä toisen naapurin kääpiösnautserityttö, joka pitää aika hurinan ja räksyääkin välillä. Vähän aikaa siinä toisiamme tiirailtiin, mutta hetken rauhoittumisen jälkeen se jo heilutti minulle häntää. Itseäni kyllä hiukan arvelutti, mutta en sentään pelännyt. Snautserin emäntä otti minut syliinkin, ja olin niin nätisti että äippä oli ihan ihmeissään. Ei kuulemma ollenkaan tapaistani, mitä sitten tarkoittaakaan.

Kun päästiin kotiin, jaksoin kävellä eteiseen asti ja nukahdin saman tien. Pienten nokosten jälkeen vauhti taas jatkui, eihän tässä pitkään jouda makoilla!

Pikku-Ruu on pipi

2005-07-31T19:34:00.000+03:00

No jo on huono säkä. Pikku Ruu sai virtsatietulehduksen perjantaina. Tulin kotiin parin tunnin poissaolon jälkeen ja pikkuinen kyykisteli pissalle ihan jatkuvasti. Arvasin heti mistä on kyse, ensi töikseni annoin sille ruoan ja siinä C-vitamiiniannoksen (tyrniä) ensiapuun. Pissa oli ihan normaalin väristä, joten ei se kovin pitkään ehtinyt vielä olla. Soitin eläinlääkärille saman tien ja saimme ihana kyllä ilman näytettä sulfakuurin (antibiootti Ditrim). Toisaalta en mitään kunnollista näytettä olisi tuolta 8,5-viikkoiselta saanutkaan, se kun liritteli tipan kerrallaan puolen minuutin välein.

Ensimmäinen yö meni heräillessä, mutta aamulla oli jo vähän parempi. Nyt sunnuntai-iltana se tuntuu pissaavan jo normaalisti, ehkä vähän tavallista isompia määriä. Sulfa ehkä aiheuttaa aineenvaihdunnan vilkastumisen.

Se mikä harmittaa eniten on että syy on todennäköisesti meidän ihmisten. Sateinen keli ja meidän jääkylmä kivilattia (kesäisin kun lattialämmitystä ei juuri päälle laiteta) ovat varmaan syypäänä. Vaikka ihan vesisateen jälkeen onkin pentu kuivattu, märällä nurmikolla käveleminenkin on riittänyt kastelemaan sen masun. Voi meitä.

Toinen harmi tuli nyt sisäsiisteyden kanssa, selvästi Ruu on kokenut pienen takapakin. Se osasi jo muutaman päivän ajan tehdä hienosti sanomalehdelle, ja pääasiassa ulos. Nyt se lirittelee ihan mihin sattuu, kun kipeänä ei pystynyt tietysti pidättelemään. Äkkiä se tuonikäisenä unohtaakin oppimansa... Olisihan se ollut liian hyvää ollakseen totta että noin pieni olisi jo ollut sisäsiisti :-| No, pääasia että nappula alkaa jo olla kunnossa.

Kuvia ja tilastoja

2005-07-28T22:09:00.000+03:00

Ruun galleriassa on uusia kuvia!

Ruu painoi tänään 8 vkon ja 4 päivän ikäisenä 4kg 600g. Se on kasvanut korkeutta ja pituutta hyvää vauhtia. Ihan ohjeen mukaisesti se saa ruokaa, mutta jostain syystä ruoka menee nyt tehokkaasti käyttöön. Kupeet sillä on lievästi lommolla joten kai se on aika sopivan kokoinen...

Metsien sankari

2005-07-28T21:56:00.001+03:00

Ähöm. Olette juuri saapunut metsien suuren sankarin sivulle!

Äippä sanoi tänään iltasella että nyt pentu mennään katsomaan metsää. Minä siihen tietysti että "apus eka"! Hienoa että perheestä löytyy aloitekykyä!

Tässä kohdassa kaivettiin se kummallinen kapistus jonka jo olen nähnyt aiemminkin, punainen lenkki jonka läpi saan syödä namia. Hetken se käy kaulassani ja taas saan namia. Outo kapine joka tällä kertaa jätettiinkin kaulaan. Sitä piti vähän väliä pysähtyä rapsuttelemaan.

Ja matkaan lähdettiin. Oli kyllä hirveän törkeää että jouduin matkustamaan sylissä ensimmäisen pätkän kun kuulemma mentiin viljelijän pellonreunaa eikä kukaan tule pyydystämään minua kaurapellosta. Mutta siellä metsässä olikin sitten hauskaa! Mentiin risujen ja oksien yli, äippä meni edellä ja me Kissen kanssa kipitettiin perässä. Meitsi meni kuulemma kuin vanha tekijä polkua pitkin.

Pitkiä pätkiä en kyllä saanut mennä. Äippä kantoi mua sylissä vähän väliä, etten muka rasitu liikaa. Toisaalta, onhan se hyvä että metsien uudella valtiaalla on oma kantaja mukana!

Välillä äippä kiekaisi ihan uuden sanan, luulen että se oli jotain "tänne"... tai jotain. Kisse lähti kuin ohjus kohti äippää, minä ihmeissäni mukana. Ja ihmettä, äipällä oli eväät mukana metsässä! Juustoa ja niitä aivan taivaallisen lihanmakuisia nameja. Kolmannella kerralla ampaisin jo niin vauhdilla äippää kohti että meinasi Kisse jäädä toiseksi. Hyvä juttu että mahdun kulkemaan sen jalkojen välistä niin pääsin osingoille :)

Kengurunpoikanen, totta se on

2005-07-28T21:54:00.000+03:00

Kyllä on nimi naista myöten. Tämä 8vko pentuneiti pomppasi sohvalle. Ei sen pitänyt yltää sinne, ei mitenkään! Se näki emäntänsä naaman ikkunan takana, vakoilemassa miten pentu rauhoittuu töihin lähdettäessä kun Kisse alkoi samaan aikaan räköttää ohi kulkevia koiria. Että meninkin tarkistamaan, hyvin se siellä olisi pärjännyt, isosisko se vain huusi täyttä kurkkua. Emännän naamataulu oli pennulle liikaa, piti ottaa vauhtia, hop sohvalle, hop tassut selkänojalle, töks nenä kiinni ikkunalasiin. Pentu joka hädin tuskin osaa juosta suoraan.

Minä tuosta niin hämmentymään että kumarruin lasin takana piiloon. Hetken päästä katsoin varovasti uudestaan ja pentu mennä nyhjösti pitkin seinänviertä ja ontui toista etutassuaan. Se reppana oli tietysti pompannut sohvalta alas liukkaalle laattalattialle ja mennyt mukkelis makkelis.

Eikun sisälle, tarkistamaan pennun tassu tunnustelemalla varpaista lapaluuhun. Ei vinkaissut, varasi tassulle muttei koko painolla. Hetken sitä katselin ja meno näytti kevenevän joka askelella, rohkaisin mieleni ja lähdin hetkeksi töissä käymään. Mutta olipa kaamea olo koko sen parituntisen mitä aamupäivällä piti työmaalla käkkiä.

Iltapäivällä oli ontuminen tiessään. Levitin tärveltymisen uhallakin vanhan maton Ruun huoneeseen sohvan eteen jottei enää liukastelisi. Sohvaan se siis pääsee, nyt pitää opetella tulemaan alas (tämän vinkin sain Johannalta jolle hädissäni jo soitin). Koordinaatio tuolla kyllä ei vielä ole kovin huikeaa, kupsahtelee nurin pihamaallakin vähän väliä (joka saattaa liittyä siihen että 20km/h vauhdista huomaa mielenkiintoisen voikukan maassa, jolloin pääpää pysähtyy, häntäpää jatkaa matkaansa pari metriä pään yli ;-)

Pentuko jää yksin?

2005-07-27T14:20:00.001+03:00

Yksinoloa on nyt harjoiteltu viikon verran. Tai eihän Ruu Rohkea ole aivan yksin, vaan isosiskon kanssa. Välissä on vaan portti, työhuoneen ovessa. Siskolikalta kun saattaisi mennä villiin pentuun hermo ihan tyystin kun jäävät kaksin.

Työhuone tehtiin tutuksi niin että Ruu syö aina siellä ja puruleluja käytiin siellä pureskelemassa. Yönsä Ruu nukkuu kuitenkin makkarissa, päikkäreille pääsee työhuoneeseen jos haluaa.

Ensin harjoiteltiin työhuoneessa yksin oloa niin että puuhaillaan kotona rauhassa kaikkea muuta ja pentu on portin takana. Puruleluja, oma patja, pyyhe, vesikuppi ja sanomalehtiä jätettiin varusteiksi, pärjäähän noilla nyt kunnon sissi viisi minuuttia! Ruu ei järin kauheasti harjoituksesta välittänyt, hyppi porttia vasten ja vinkui (tai tarkalleen ottaen: Ruu ei vingu koska sillä on tosi möreä ääni, se jotenkin "önisee" - tai jotain). Rauhottui se kuitenkin parin minuutin päästä, kävi makuulle ja tuijotteli portin läpi loukkaantuneena. Ja eikun kehumaan ja päästämään pentu pois. Ja tätä tehtiin 3-4 kertaa.

Seuraavaksi piti malttaa portin takana kun käydään viemässä roskat, haetaan posti laatikolta tai kastellaan etupihan purkkikukat. Hienosti meni, Ruu istui aina ihan rauhassa odottamassa portin takana ja sitä sai kehua aivan mielettömästi :) Kymmenen minuuttia oli pisin aika niin että oltiin ulkona, ja siitä puolet vaklattiin ikkunan takaa...

Tässä kohdassa oltiin jo viisi päivää harjoiteltu, ja seurasi ensimmäinen pitempi poissaolo. Pentu jäi yksin peräti 20 minuutiksi kun ihmiset menivät limittäin töihin ensimmäisenä työpäivänä. Hienosti meni, taas! Tällä kertaa oli jo ehditty tehdä pissa sanomalehdelle, vähän haiskahti kyllä pienelle hätäpissalle... Rauhassa Ruu oli edelleen, ei hyppinyt eikä vinkunut kun ulko-ovi aukesi vaan istua tapitti siihen asti kunnes pääsi huoneestaan pois.

Toinen työpäivä meni samalla kaavalla, limittäin töihin ja välissä Ruu oli puoli tuntia yksin, ei ongelmia! Saman päivän iltapäivänä kävin vielä kaupassa, olin pois 45 minuuttia ja taas kaikki hyvin. Pissat tehty lehdelle molempina kertoina, että ollaan naperosta ylpeitä!

Kolmas työpäivä on tänään, aamupäivällä oltiin jo tunti kymmenen minuuttia yksin. Täydestä unesta sain naperon herätellä, tosin tällä kertaa sohvan alle tungettu mattorulla oli vedetty huoneen halki ja purettu siististi kuteita toisesta päästä ;) Ei tainnut puuhaksi jätetty pahvilaatikko kiinnostaa tarpeeksi... Toinen tunti on meneillään paraikaa, tästä on hyvä jatkaa!

Punnitus

2005-07-25T19:48:00.001+03:00

Ruu 8 vkoa 1pv painaa 4kg 310g.

Kynnet on leikattu kahdesti. Ekalla kerralla oli nappuloita käsi täynnä, ja aina kun nipsaisin, sai Ruu suuhunsa nappulan. Ensin vain toinen etutassu, parin tunnin päästä loput. Ei edes pienintäkään rimpuilua. Toisella kerralla sai leikata kaikki kynnet yhtä soittoa, tosin edelleen oli nappulamies tarjoamassa kiitosta aina parin onnistuneen kynnennapsaisun jälkeen.

(Minä kokenut kynnenleikkaaja nipsaisin heti toisella kerralla yhden kynnen vereslihalle. Verta ei juurikaan tullut joten ihan pinnasta meni. Eikä pennulla mitään reaktiota, tosin en itsekkään reagoinut kun olen tuon monesti ennenkin tehnyt. Vähän kyllä harmitti silti, voisi sitä nyt yrittää olla varovaisempi...)

Ystävyyden alku

2005-07-25T07:59:00.000+03:00

Eilen illalla se sitten tapahtui, Kisse suli lopulta.

Nuo telmivät ihan kuin oikeat koirat keskenään, ai että tuli hyvä mieli! Ruu poukkoilee päin Kisseä, hamuaa karvaa suuhunsa, ja Kisse kirputtaa pennun korvantaustaa. Ruu tupsahtaa rähmälleen leikin tiimellyksessä, Kisse kirputtaa pennun mahaa. Ottavat vuorotellen leikkiasentoa, vaanivat toisiaan, loikkaavat kimppuun niin että melkein kuulen kuinka ne huutavat 'banzai' mennessään.

Ja minä seison pöllähtäneen näköisenä lelu kädessäni nurmen reunalla, eikä ihmisseura voisi koiria vähempää kiinnostaa... Vaikka tulevat ne hetken päästä, hymy huulilla ja puskevat jalkoja, häntä viirinä liehuen (ja toisella pötkönä vipattaen). Ai tätä koiranomistajan onnea...!

Ensimmäinen viikko takana

2005-07-24T19:49:00.001+03:00

Ruu-tyttönen se kasvaa kohisten, on mennyt painossa jopa ohi veljestään 'Gary Grandesta' eli Rikusta, joka sentään oli pentueen suurin napero. Ja minusta se näyttää laihalta kun kyljet ovat ihan huomattavalla kuopalla. Tullessaan ne viellä olivat pullollaan... No, Ruu saa nyt niin paljon liikuntaa kun juoksee isosiskonsa kanssa päivittäin rallia pihamaalla. Pitääpä tarkkailla ettei nouse stressitaso liikaa riekkumisesta...

Mistä puheen ollen: omenanraakileet ovat aivan mainioita leluja! Mahtuvat hyvin pennun suuhun, pyörivät karkuun kun niitä nakkelee ja niitä on piha pullollaan!

Toinen hassu juttu on kun aidan alta pääsee karkuun, kadunpuolen portin juuresta. Siitä on hyvä jatkaa matkaa naapurin Raijan pihaan, haistella naapurin herrakoiran ja kisun hajuja ja käydä vähän kaatelemassa kukkapurkkeja etupihalla. Eikä yhtään tullut hätä vaikka koitin jäädä pihaan odottelemaan että pentu luikkii pian häntä koipien välissä takaisin kun huomaa jääneensä yksin. Katinkontit! Ennen petti hermo äipältä kuin pennulta, ja takaisinhan se piti käydä hakemassa. Ja toisen, kolmannen ja neljännenkin kerran... Eikä läksytyksestäkään mitään tehoa, vaikka käänsin selälleen ja napitin uhkaavasti ;-D silmiin, pidin niskanahan syrjästä kiinni ja murahdin. Ensi viikon ohjelmana onkin sitten tilkitä verkkoaidan alusta kaikista yli 8cm korkeista raoista.

Sisäsiisteys

2005-07-23T20:36:00.000+03:00

Ruu opettelee sisäsiistiksi, niin kuin kaikki ikäisensä pennut. Kehutaan kun pissii sanomalehdelle, kehutaan mielettömästi kun pissii ulos. Ei sanota mitään kun pissii lattialle, ei toruta, ei kovistella. Siivotaan jäljet vähin elein, ja taas kehutaan mielettömästi kun osuu lehdelle. Ja viedään ulos aina heräämisen, syömisen ja leikin jälkeen.

Ja kas ihmettä: Ruu 7 vkoa 6 päivää osaa pyytää ulos kun sillä on hätä! Se hyppii takaovea vasten. Istuu välillä rauhallisesti alas ja tuijottaa minua, silloin päästän sen pihalle. Käy heti pissalla, välillä tullaan heti sisälle, välillä jäädään leikkimään. Tässä ensimmäisen viikon aikana oli yksi päivä kun ei pissannut kertaakaan sisälle, ja sisälle tulleista nyt on jo pari kertaa osunut lehdellekin. Tätä lehtihommaa sen tuntuisi olevan jopa vaikeampi tajuta kuin tuota ulos tarpeiden tekemistä... Yötkin menevät mukavasti, kerran se herää pissalle ja silloinkin on viety ihan ulos saakka. Ruu ei suostu lisäksi pissaamaan makkariin lainkaan (missä nukumme ovet kiinni ettei tarvitse yön pimeydessä pohtia mitä se on milloinkin järsimässä), vaan vinkuu ovella niin kauan että joku päästään ulos. Uskomatonta että noin pieni pentu voi olla jo noin pesäsiisti!

Mutta, matot tulevat lattiaan vasta jouluksi, ei sitä aikaisemmin varmaankaan tarvitse hosua. Makkarissa tosin on matto jo nyt, sen Ruu tuntuu mieltävän oikein hyvin pesäkseen. Voi miten fiksu pentu meillä :)

Ensimmäinen kyläpaikka

2005-07-21T21:12:00.001+03:00

Kyllä taitaa olla Ruu nyt ihmeissään. Ensimmäinen kyläpaikka missä käytiin oli omakotitalon rakennustyömaa tuossa viiden minuutin automatkan päässä. Ja voi pojat että meillä oli hauskaa!

Ruu söi hiekkaa, kaivoi kuoppia santa pöllyten, etsi maasta aarteita - pahvinpaloja, laastinmuruja, pieniä kiviä. Äippä juoksi perässä noukkien tupakantumppeja, saumausaineen tippoja ja kuivuneita maalikokkareita. Ja se pakkausmuovi! Teipinpäästä kun nappasi kiinni ja veti, se puolen kuution kokoinen muovipilvi tuli perässä, ratkiriemukasta! Sisällä oli kylmä betoni jolla oli hyvä ottaa nokoset, vaikka sitten Ruu ottikin päänalusekseen imurinsuulakkeen ;)

Pöhkö pentu pisti nenänsä kahviin. Kahvimuki oli liian matalalla, ja Ruun kuono oli siellä alta aikayksikön. Taisi maitokahvi olla hyvää kun piti hirmuisella räpistelyllä päästä maistamaan lisää, tosin sellaista mahdollisuutta ei enää suotu.

Ja automatkakin meni hienosti. Ensimmäiset kaksi minuuttia Ruu seisoi takatassuillaan ja inisi, sitten se jo nukahtikin farmarin takakonttiin. Isosisko ei tällä kertaa ollut mukana, sillä autossa vinkumisesta olisi saattanut tulla jopa tukkapöllyä. Mutta nyt meni tosi hienosti!

Seuraneiti?

2005-07-20T13:36:00.000+03:00

Jep, siitä on puhuttu jo jonkin aikaa että saisin itselleni seuraneidin. Rotukirjaakin luettiin mutta minähän ilmoitin heti ettei tänne tarvitse tuoda muita kuin collieita. Ja nämä menivät ja ottivat kengurunpennun! Ruu, hah..!

Jestas että se poukkoilee niin että pääni on ihan pyörryksissä. En suostu syömään samassa tasossa sen kanssa, eihän sille voi kääntää selkäänsä. Kun sain kuppini sängyn päälle, pistelin sen kerralla tyhjäksi kun tiedän ettei napero ylety sinne. Vatsakin meni peijakas ihan sekaisin. Hoh, onhan tuossa seuraneiti. Eikö niitä saa mistään valmiiksi koulutettuna?

Tähänastiset saavutukset

2005-07-20T13:03:00.000+03:00

Katsotaanpas. Olen tähän mennessä ehtinyt maistaa ruoan ja lelujeni lisäksi:
- sanomalehtiä
- sukkia
- housunpuntteja
- T-paitoja
- pahvilaatikkoa
- laatikonnuppeja
- jalkalistoja
- ovenkarmeja
- hyttysverhoa
- kenkiä ja kengännauhoja
- omaa patjaani
- eteisen kynnysmattoa (ainoa minkä löysin)
- kakkapusseja
- ruohoa, apiloita, voikukkia
- ruusuja (äippä sanoi että ne ovat aspirin-maanpeiteruusuja ja että aspirinista olisi kyllä enemmän hänelle hyötyä kuin minulle)
- erinäisiä muita perennoja ja pensaita, kuten helmipihlajaa joka ihan varmasti töykkii minua oksillaan aina kun kuljen ohi ja sitä pitää heti ojentaa
- Kissen peppu- ja häntäkarvoja, nam!
- käsiä, jalkoja, neniä, korvia, hiuksia, namnam!

Tekniikassa on tosin vielä hiomista, koska pahvilaatikko ja sanomalehdet ovat ainoita joille olen saanut näkyviä vaurioita aikaiseksi, sekä jonkin verran turvetta on tullut käänneltyä tuolla pihamaalla. Niin ja ruusunkukka suussa pötkin äippää pakoon :)

Alkuko hankalaa - kissanviikset!

2005-07-19T18:20:00.001+03:00

Aivan mahdottoman reipas pentu tämä Ruu.

Ekana yönä ei itkenyt ollenkaan, pari kertaa se tuhahteli ja haki nukkumapaikkaa, mutta pötkötteli heti kärkeen kuusi tuntia käymättä pissalla välillä...! Taisi olla sen verran jännitystä päällä että nestettäkin haihtui enemmän. Nyt toisena yönä se sitten heräsikin puoli neljältä pissalle kun puoli kakstoista oltiin menty nukkumaan. Ei alettu yöllä leikkiä sen kanssa niin se hetken järsi pyyhettä (annoin sille muka pediksi) ja nukahti sitten uudestaan. Ulkona se pissaa heti, on selvästi tajunnut mikä on homman nimi. Sisällä tosin tekee ihan yhtä reippaasti lammikoita, eikä ole vasta kuin kerran osunut paperille. Kehuttiin siitä kyllä kovasti, mutta jostain syystä paljas lattia tuntuu sen mielestä paremmalta paikalta.

Makkarissa se pentele ei halunnut nukkua missään tarjolla olevista petipaikoista, mäkin kun vaivalla tein sille oman pedin vaahtomuovista ja vahakankaasta. Ruu tuhahti ja kiersi huoneen toiselle puolelle ja pisti parkkiin seinän viereen, jäiselle kivilattialle ikkunan alle, aikamoinen jääkäri. Päivällä se nukkuu mielellään keittiössä, eikä kyllä häiriinny mistään äänistä.

Ruu punnittiin 7 viikon ja yhden päivän ikäisenä, keittiövaaka heilahteli 3750 gramman molemmin puolin. Säkä on suurinpiirtein 25cm, sillä Ruu mahtuu juuri ja juuri seisomaan keittiöntuolin jalkojen poikkipinnan alla ruokakupilla syödessään, ja pinna on tuolla korkeudella. Säkää en tuolta vempulalta kyllä vielä kykenisi mittaamaan...

Hui sentään!

2005-07-19T17:03:00.000+03:00

Ihan muutama kuonontuhahdus sitten minulle kävi ihan kummallinen juttu. Kotiini tuli kaksi mukavaa ihmistä, nostivat syliinsä, juttelivat mukavia ja hupsista, minä päädyinkin heidän mukaansa, pois kotoa!

Ei minulla mitään hätää ole, mutta on tämä nyt varsin merkillistä. Ummistin aivan hetkeksi automatkalla silmäni (autoilu on minulle erinomaisen tuttua, kävinhän jo pentutarkastuksessakin pitkän automatkan päässä), ja samassa minua jo kannettiin kirkkaanvalkoisessa ulkoilmassa viheriäiselle nurmikolle. Arvaatte varmaan että ehdin jo hetken luulla että nyt se loppu on tullut! No, vastaan jolkotteli blue merle collie (joo, katoin kirjasta) ja siinä kun vähän aikaa arvuuttelin jotta onkos se pyhä pietari sittenkin merlecollie niin päädyin kuitenkin siihen lopputulokseen että taidan kaikesta huolimatta olla vielä maankamaralla.

Mutta voi veljet, kyllä on taivas täytyy olla perustettu tänne uuteen kotiini. Saan kirmata ulkona ainakin viisi kertaa päivässä, ja minulla on aivan mielettömän hauskaa! Ravaan minkä käpälistäni pääsen, syön ruohoa ja retuutan leluja, ah tätä onnea... Onneksi on tämä päiväkirjakin olemassa niin saatte muutkin kuulla miten lystiä täällä on, ja kovasti terveisiä Johannalle, turvassa olen! Tämä uusi äippäni lupasi että luet täältä kuulumisiani, ja se on hyvä juttu se.

Odotettu suuri saapuminen

2005-07-19T14:08:00.000+03:00

Ruu-nappula saapui uuteen kotiinsa sunnuntaina 17.7 klo 16.35. Ensin käytiin takapihalla pissalla ja tutustumassa isosisko Kisseen. Puolin ja toisin nuuhkittiin ja tuhistiin, Ruu kävi puolenkymmentä kertaa selällään mutta tepasteli reippaasti ison, uuden ja kiehtovan koirakaverinsa perässä.

Lisää kuvia Ruun kuvastossa

Automatka uuteen kotiin

2005-07-18T12:26:00.000+03:00

Suski piirsi nimensä kauppapaperiin kahden maissa sunnuntaina 17.7, Ruu hyvästeli emonsa, sisaruksensa ja kasvattajansa Johannan ja lähti reippaana tyttönä matkaan. Ruu saapui pentueen viimeisenä maailmaan ja lähti ensimmäisenä. Automatka Jyväskylästä Tampereelle päin alkoi ponnekkaalla inahtelulla, Ruu koitti päättäväisesti kutsua paikalle pentukotinsa asukkaita. Reilun puoli tuntia tätä kesti, kunnes Ruu-tyttönen väsähti ja pisti maate etumatkustajan jalkatilaan pyyhkeitten ja sanomalehtien sekaan. Ennen nukahtamistaan Ruu tosin koitti paeta keskikonsolin alle johtoja maistelemaan, pelkääjänpenkin alta takapenkille ja sylistä kuskin puolelle. Ei ihme että uni tuli moisesta meuhtomisesta.

Kisse oli koko matkan aivan hiljaa farmarin takatilassa, pääkään ei noussut koko matkan aikana.

Pentuhuone osa 2

2005-07-14T21:21:00.000+03:00

Ah, pentuhuoneesta tuli hyvä: sähköjohdot ja pistorasiat piilossa, kirjahyllyn alaosa tyhjennetty ja matot tiessään. Vaan nyt koko muu kämppä on roinan peitossa, paperikasoja pitkin pöytiä odottamassa mapitusta, purettuja huonekaluja, mattorullia, sälää ja roinaa. Ei mikään paras idea aloittaa siivousurakkaa kesälomalla: kun aikaa on käytettäväksi, se myös kuluu. Toisin sanoen homma venyy ihan tasan niin pitkäksi kuin mahdollista...

Pentuhuone

2005-07-13T14:10:00.000+03:00

Ostettiin työhuoneen ovelle portti. Pentusen pitäisi tyytyä elämään portin takana työpäivän ajan, jotta koko kämppää ei tarvitse jynssätä päivän päätteeksi pienistä ja isommista vahingoista. Aika näyttää miten reppuli tuohon sopeutuu.

Seuraavana ohjelmassa työhuoneen pentuturvalliseksi muuttaminen. Kotikone johtoineen saa häädön ja syksyn ostoslistalle kirjataan läppäri WLAN-kortilla. Nippu johtoja jää kyllä edelleen näkösälle. Kotelointipuuhaa pitäisi vielä jaksaa tässä helteessä, mittari näyttää sisällä 26.9c, ulkona 27.7c.

Lukemista

2005-07-11T14:48:00.000+03:00

Kokenut koiranomistaja ei tietenkään lue aloittelijoiden koiraoppaita. Mutta Tuire Kaimion kirja "Pennun kasvatus" on aivan erinomaista luettavaa. Helppoa, selkeätä, mutta myös hyvin yksityiskohtaista. Tilasin akateemiselta, tuli puolessatoista päivässä, 29,90€.

Kirja on kirjoitettu ikävaiheittain niin, että pennunomistaja voi halutessaan etsiä tietyn harjoituksen jonka haluaa pennun kanssa tehdä ja seurata kirjasta päivittäisiä harjoitusohjeita. Esimerkkinä mainittakoon nyt vaikkapa talutinharjoitukset ilman vetämistä ja riemukas luoksetulo :).

Alku

2005-07-11T14:30:00.000+03:00

Hyvissä ajoin liikkeellä. Pentu Ruu muuttaa ikiomaan kotiinsa sunnuntaina 17.7.2005. Oma blogi on jo odottamassa, valmiina riemukkaaseen vastaanottoon!