18.7.05

suski (klo 12:26):

Automatka uuteen kotiin

Suski piirsi nimensä kauppapaperiin kahden maissa sunnuntaina 17.7, Ruu hyvästeli emonsa, sisaruksensa ja kasvattajansa Johannan ja lähti reippaana tyttönä matkaan. Ruu saapui pentueen viimeisenä maailmaan ja lähti ensimmäisenä. Automatka Jyväskylästä Tampereelle päin alkoi ponnekkaalla inahtelulla, Ruu koitti päättäväisesti kutsua paikalle pentukotinsa asukkaita. Reilun puoli tuntia tätä kesti, kunnes Ruu-tyttönen väsähti ja pisti maate etumatkustajan jalkatilaan pyyhkeitten ja sanomalehtien sekaan. Ennen nukahtamistaan Ruu tosin koitti paeta keskikonsolin alle johtoja maistelemaan, pelkääjänpenkin alta takapenkille ja sylistä kuskin puolelle. Ei ihme että uni tuli moisesta meuhtomisesta.

Kisse oli koko matkan aivan hiljaa farmarin takatilassa, pääkään ei noussut koko matkan aikana.