24.7.05

suski (klo 19:49):

Ensimmäinen viikko takana

Ruu-tyttönen se kasvaa kohisten, on mennyt painossa jopa ohi veljestään 'Gary Grandesta' eli Rikusta, joka sentään oli pentueen suurin napero. Ja minusta se näyttää laihalta kun kyljet ovat ihan huomattavalla kuopalla. Tullessaan ne viellä olivat pullollaan... No, Ruu saa nyt niin paljon liikuntaa kun juoksee isosiskonsa kanssa päivittäin rallia pihamaalla. Pitääpä tarkkailla ettei nouse stressitaso liikaa riekkumisesta...

Mistä puheen ollen: omenanraakileet ovat aivan mainioita leluja! Mahtuvat hyvin pennun suuhun, pyörivät karkuun kun niitä nakkelee ja niitä on piha pullollaan!

Toinen hassu juttu on kun aidan alta pääsee karkuun, kadunpuolen portin juuresta. Siitä on hyvä jatkaa matkaa naapurin Raijan pihaan, haistella naapurin herrakoiran ja kisun hajuja ja käydä vähän kaatelemassa kukkapurkkeja etupihalla. Eikä yhtään tullut hätä vaikka koitin jäädä pihaan odottelemaan että pentu luikkii pian häntä koipien välissä takaisin kun huomaa jääneensä yksin. Katinkontit! Ennen petti hermo äipältä kuin pennulta, ja takaisinhan se piti käydä hakemassa. Ja toisen, kolmannen ja neljännenkin kerran... Eikä läksytyksestäkään mitään tehoa, vaikka käänsin selälleen ja napitin uhkaavasti ;-D silmiin, pidin niskanahan syrjästä kiinni ja murahdin. Ensi viikon ohjelmana onkin sitten tilkitä verkkoaidan alusta kaikista yli 8cm korkeista raoista.