27.7.05

suski (klo 14:20):

Pentuko jää yksin?

Yksinoloa on nyt harjoiteltu viikon verran. Tai eihän Ruu Rohkea ole aivan yksin, vaan isosiskon kanssa. Välissä on vaan portti, työhuoneen ovessa. Siskolikalta kun saattaisi mennä villiin pentuun hermo ihan tyystin kun jäävät kaksin.

Työhuone tehtiin tutuksi niin että Ruu syö aina siellä ja puruleluja käytiin siellä pureskelemassa. Yönsä Ruu nukkuu kuitenkin makkarissa, päikkäreille pääsee työhuoneeseen jos haluaa.

Ensin harjoiteltiin työhuoneessa yksin oloa niin että puuhaillaan kotona rauhassa kaikkea muuta ja pentu on portin takana. Puruleluja, oma patja, pyyhe, vesikuppi ja sanomalehtiä jätettiin varusteiksi, pärjäähän noilla nyt kunnon sissi viisi minuuttia! Ruu ei järin kauheasti harjoituksesta välittänyt, hyppi porttia vasten ja vinkui (tai tarkalleen ottaen: Ruu ei vingu koska sillä on tosi möreä ääni, se jotenkin "önisee" - tai jotain). Rauhottui se kuitenkin parin minuutin päästä, kävi makuulle ja tuijotteli portin läpi loukkaantuneena. Ja eikun kehumaan ja päästämään pentu pois. Ja tätä tehtiin 3-4 kertaa.

Seuraavaksi piti malttaa portin takana kun käydään viemässä roskat, haetaan posti laatikolta tai kastellaan etupihan purkkikukat. Hienosti meni, Ruu istui aina ihan rauhassa odottamassa portin takana ja sitä sai kehua aivan mielettömästi :) Kymmenen minuuttia oli pisin aika niin että oltiin ulkona, ja siitä puolet vaklattiin ikkunan takaa...

Tässä kohdassa oltiin jo viisi päivää harjoiteltu, ja seurasi ensimmäinen pitempi poissaolo. Pentu jäi yksin peräti 20 minuutiksi kun ihmiset menivät limittäin töihin ensimmäisenä työpäivänä. Hienosti meni, taas! Tällä kertaa oli jo ehditty tehdä pissa sanomalehdelle, vähän haiskahti kyllä pienelle hätäpissalle... Rauhassa Ruu oli edelleen, ei hyppinyt eikä vinkunut kun ulko-ovi aukesi vaan istua tapitti siihen asti kunnes pääsi huoneestaan pois.

Toinen työpäivä meni samalla kaavalla, limittäin töihin ja välissä Ruu oli puoli tuntia yksin, ei ongelmia! Saman päivän iltapäivänä kävin vielä kaupassa, olin pois 45 minuuttia ja taas kaikki hyvin. Pissat tehty lehdelle molempina kertoina, että ollaan naperosta ylpeitä!

Kolmas työpäivä on tänään, aamupäivällä oltiin jo tunti kymmenen minuuttia yksin. Täydestä unesta sain naperon herätellä, tosin tällä kertaa sohvan alle tungettu mattorulla oli vedetty huoneen halki ja purettu siististi kuteita toisesta päästä ;) Ei tainnut puuhaksi jätetty pahvilaatikko kiinnostaa tarpeeksi... Toinen tunti on meneillään paraikaa, tästä on hyvä jatkaa!