Yönmustia lenkkejä

Marraskuu muuttui kertaheitolla pimeäksi kun lumet sulivat viimeistä pisaraa myöten. Mustan kuusikon lomassa mennään arkipäivinä kaikki lenkit taskulampun kanssa, vain viikonloppuisin ehtivät koirat nähdä päivänvaloa. Tassupesuun on jonoa kuin autonpesuautomaateille...

Ruu kävi lonkkakuvissa ja samalla silmäkulmat tutkittiin uudelleen. Lonkkakuvat lähtivät kennelliiton arvosteltaviksi A:na ja kyynärät nollina, pidetään peukut pystyssä! Raapenäyte silmäkulmasta oli puhdas, ei mitään pienelämää. Silmäkulmiin saatiin antibioottikuuri sekä tabletteina että tippoina kortisonilla höystettynä. Silmäluomet olivat jo ihan turvoksissa rapsuttamisen takia, mutta nyt 10 päivää lääkärin jälkeen turvotus on hävinnyt ja pigmentti alkanut palata. Rapsuttaminen loppui jo ensimmäisiin tippoihin ja tilanne pääsi rauhoittumaan. Kuurin loputtua nähdään miten oireiden käy, vieläkö kutiaa.

Ruu sen sijaan riemuitsee! Se veti lääkärillä vatsansa sisään ja posket ihan lommolle, kokenutkin lääkäri tuumi että kyllä vähän enemmän pitäisi collietytön painaa. Ruu nauroi sisään päin, oikein hohotteli. Takaisin tänne potkat ja kyljykset, rasvareunat ja makoisat herkkupalat! Ruu on ollut tattarikalalla 6 viikkoa ja sitä ennen perunakanalla kesästä asti, joten ei se ainakaan sikanaudalle allerginen ole. Ja voi sitä puruluiden riemukasta jälleennäkemistä: Ruu pisteli ensi töikseen poskeensa puoli metriä pitkän naudannahkaluun, collien leukaperillä siinä taisi tunti mennä mutta Ruu-tyttö ei varmasti silmiäänkään avannut koko urakan aikana. Oli se vaan niin herkullista...

(Kamera on varmaan rikki. Siitä ei ole tullut koneelle yhtään kuvaa koko syksynä. Täytyy varmaan tehdä asialle jotain. Ottaa esimerkiksi kamera joskus ulos laukustaan.)