Kesälepoa?

Kun päivä oli yötä myöten pitkä ja lämmin, ihmiseni jäivät aamuisin kotiin. Ne eivät kiirehtineet ollenkaan vaan makoilivat, söivät pitkään ja olivat pitkään meidän kanssa ulkona. Sen jälkeen reissattiin! Pakkauduttiin autoon ja ajettiin kylään, ja koko ajan meillä oli siskolikan kanssa seuraa. Luksusta! Välillä piti ottaa sikeät nokoset...

Maahan alkoi eräänä päivänä ilmestyä sinisiä marjoja joita äippä keräsi ja söi, kutsui niitä mustikoiksi. Ihastuin niihin ensimaistamalta! Marjoja on helppo riipiä lehtien seasta etuhampailla ja kielellä, ja keräänkin mielelläni aina kerralla koko varvun tarkasti tyhjäksi. Jokin aika sitten meidän metsässämme alkoi kulkea paljon tavallista enemmän ihmisiä, kuulemma mustikoita oli meidän alueella naapurimetsiin verrattuna paljon. Ihmettelen tuota koska olin syönyt niitä niiiin paljon että luulisi sen jo jossain tuntuvan. Näitä setiä ja tätejä kuitenkin pyöri kotipolkumme tienoilla, ämpärit käsissään. Aloin viihdyttää itseäni seuraamalla heidän jälkiään, äippäkin jäi innoissaan hihkumaan polunvarteen kun pinkaisin uudelle, tuoreelle jäljelle. Erään kerran Kisse huomasi ämpärisedän ja sovittiin kurillamme hupaisa pieni kuvio. Kisse jäi tapittamaan setää ja alkoi haukahdella, jolloin setä nostikin päänsä varvikosta ihmeissään. Kiersin sedän selän taakse jonne hän oli jättänyt ämpärinsä, ja ehdin syödä ainakin viisi suullista mustikoita ennen kuin setä hoksasi mitään. Että meillä oli hauskaa! Isännällämme ei ollut, se alkoi yhtäkkiä punoittaa. Kai sitä harmitti kun ei hoksannut itse samaa temppua. Sitä setää emme nähneet enää uudestaan...