Agikisoissa ja näyttelyssä

Ruu on ollut toukokuussa varsinainen harrastuskoira. Ensin käytiin mölli-agikisoissa, oltiin hienosti MAXI-luokan kakkosia yhdellä virheellä. Osallistujia oli viitisentoista.

Jos agility ei ole tuttua, esittelyn voi lukea vaikkapa lajiliiton sivulta. http://www.agilityliitto.fi/agility/index.html Mölliluokka on tarkoitettu koirille jotka eivät (vielä) kilpaile lajin virallisissa kisoissa. Muita luokkia ovat 1, 2 ja 3, joista 3 on ylin. Säkäkorkeutensa puolesta Ruu kuuluu MAXI-luokkaan, muita luokkia ovat MEDI ja MINI. Kilpailusuoritukset asetetaan nopeuden ja virheettömyyden mukaan paremmuusjärjestykseen. Tavoite on ns. nollarata missä ei koira eikä ohjaaja tee yhtään virhettä ja tuomarin radalle laskema ihanneaika alittuu. Jokaisesta virheestä annetaan 5 virhepistettä jotka lasketaan yhteen ihanneajan ylityksen kanssa. Jos ihanneaika alittuu mutta silti koira saa esimerkiksi 5 virhepistettä, tulos on 5. Eli nopeasta suorituksesta ei ole mitään iloa jos hutiloi. 5 pisteen virheitä ovat mm. riman pudottaminen tai esteen ohittaminen (esteet suoritetaan tuomarin tekemän suunnitelman mukaan ja ohjaaja pääsee tutustumaan rataan aina muutamaksi minuutiksi kisan aluksi). Nollarata on vaativa suoritus ja usein vain pieni osa kustakin luokasta onnistuu sen tekemisessä. Kilpailija voidaan myös hylätä, mikä onkin varsin yleistä. Hylkäyksen voi saada esimerkiksi aidan hyppäämisestä väärältä puolelta, esteiden suorittamisesta väärässä järjestyksessä tai vaikka siitä jos ohjaaja koskee koiraan radalla. Luokasta toiseen pääsee nousemaan riittävällä määrällä onnistuneita suorituksia.

Ruu aloitti virallisen kilpailemisen 30.5 Nokialla ja osallistui kahteen I-luokan kilpailuun. Ensimmäinen kisa meni aika tavalla mönkään, Ruu oli sitä mieltä että sähköinen ajanottolaite lähtöviivalla oli aivan liian outo kapistus eikä kahdella ensimmäisellä yrittämällä hypännyt lähtöhypyn yli vaan kiersi sen. Tästä saimme kaksi kieltovirhettä, yhteensä 10 pistettä. Kolmas kieltäytyminen tuli putken suulta, kun lähdin liian aikaisin toiseen suuntaan ja Ruu palasi putken suulta takaisin. Siitä saimme kolmannen kiellon, jotka yhteensä antavat hylkäyksen. Toinen kisa menikin sitten aivan upeasti kolmanneksi viimeiselle esteelle asti. Ruu meni kuin tuulispää, seurasi jokaisen ohjausliikkeeni juuri niin kuin piti, taituroi keinun alas kovasta vauhdista horjahtelematta ja pujotteli kepitkin ripeästi ja tarkasti. Kunnes tein oikein klassisen virheen ja huokaisin helpotuksesta maalisuoran päässä, kun Ruu kiipesi puomille. Muistan että oikein hartiani laskivat alas kun ajattelin että nyt meni hienosti. Luulen että Ruu tulkitsi tämän niin että jahas, nyt lopetettiin tähän ja hyppäsi kesken puomin pois, mitä se ei ole tehnyt sitten alkeiskurssin (joka oli 2,5 vuotta sitten). Oikein yleisö kohahti, ja kisan jälkeen tuli harmitteluja joka suunnalta. Olihan se, oltaisiin korkattu kisaura ensimmäisellä nousunollalla, mutta nyt saatiin se harmillinen vitonen, oman mokan takia. No, ei tule olemaan viimeinen kerta, vaikka ensimmäinen olikin :)

Toukokuun omituisin kokemus oli collieitten sivuerikoisnäyttely Helsingissä. Ruuta ei huvittanut koko touhu yhtään, ja lainapanta kaulassakin harmitti ja kelikin oli kuuma. Kun brittiläinen kukkahattutätituomari sitten työnsi kätensä ensi töikseen toisen suuhun, Ruu pisti pakin päälle ja yritti rimpuilla pois. Sain Ruun niskanahkaotteella pidettyä paikallaan sen aikaa että täti tutki Ruun purukaluston, mutta kun sitten tyhmänä hölläsin otetta, Ruu peruutti pois uudestaan. Täti veti herneet nenään ja kirjasi tulokseksi säälittävän H:n (=hyvä, muita ovat erittäin hyvä ja erinomainen, joista viimeistä tavoitellaan ja Ruulla on siihen kyllä täydet eväät) ja yhden lauseen "Good outline, would not let me touch her". Pah. Ja koko päivä meni, ei taida olla minun lajini. Liian turhauttavaa.

Kaiken tämän jälkeen, seuraavaa agilitykisaa aletaan suunnitella saman tien. Ruun kanssa on kiva kisata vaikka se on vielä vähän näitä yllätyksiä järjestänytkin, kisakokemustahan me molemmat tarvitaan. Ruun pää kestää kuitenkin hienosti oman vuoron odottelun ja sen että äippää jännittää, se ei leviä käsiin niin kuin jotkut koirat tuntuisivat tekevän. Ruu tekee kilpailutilanteessa kovasti töitä mutta pysyy tarkkana ja sen menoa on hieno katsella.

Seuraava näyttely sitten. Kovasti olen suunnitellut että Ruu voisi yhden järkevän lausunnon saada aikuisenakin, mutta harjoitustahan sekin vaatisi. Vaan kun on tässä tätä kaikkea muutakin, kesän jälkitreenitkin pitäisi aloittaa pikimmiten...