14.10.05

suski (klo 19:47):

Kasvattavia kokemuksia

Aiheutimme tässä taannoin Ruun kanssa kauhun(?) hetkiä retkeilevälle lapsiperheelle. Kuljimme tutulla, paljon koirien ulkoiluttamiseen käytetyllä metsäpolulla ja koirat olivat vapaana (taajaman ulkopuolella eli aivan laillisesti olivat irti), kun Ruu kipitteli hyvän matkaa edellä pitkin polkua. Hetkeksi se hävisi näkyvistä, huutelin sen perään mutta ei pentua kuulunut. Tähän mennessä se on aina tullut häntä viipottaen ja korvat lepattaen paikalle, näes tietää että taskusta kaivetaan silloin namia. Kuljimme polkua eteenpäin ja kohta Ruu jolkottelikin vastaan, kytkin sen remmiin. Vähän matkan päässä nyppylän takana paljastui karkaamisen syy: lapsiperhe eväsretkellä...

Kaksi pientä tyttöä, n. 1,5 ja 3-vuotiaat itku silmässä ja suupielet nurinpäin joivat maitoa mukeista - vanhemmat tyynnyttelemässä vieressä. Ilmeisesti yksi pieni collienpentu oli käynyt riemusta soikeana loikkimassa evästäjien ympärillä ja säikyttänyt lapset poukkoilullaan. Me pysähdyimme, menin kyykkyyn ja juttelin lapsille, kerroin että tämä tässä on Ruu, pieni pentukoira joka kovasti tykkää lapsista. 1,5-vuotiaalta unohtui murhe hyvin pian, mutta vanhempi 3-vuotias pälyili meitä epäluuloisesti isän jalkojen juuresta. Onneksi vanhemmat olivat ymmärtäväisiä ja toivottavasti "eläinihmisiä", vakuuttelivat lapsilleen että kyllä koira on ihan kiltti mutta se nyt vaan on tuommoinen vähän villi :) Kyllä ihan hiukkasen harmitti, mutta minkäs teet. Eipä tuo kakara (siis Ruu) opi kulkemaan lauman mukana jollei sitä pysty välillä pitämään irti.

Käytiin peltolenkillä ja takaisin tullessa sama perhe tuli vielä vastaan. Pysähdyimme uudestaan ja kysyin äidiltä ettei vaan mitään kammoa jäänyt lapsille. Äiti vakuutteli että kyllä niitä eläimet kovasti kiinnostaa, mutta kun ei niitä kovin paljon ole nähty. Esitin vielä tunnontuskissani lapsille kuinka pentukoira istuu käskystä ja syö muroja kädestä, tässä kohdassa 3-vuotiastakin alkoi jo vähän hymyilyttää vaikka pitikin parhaana pysyä turvassa isän jalkojen takana.

Huh, toivottavasti sain nyt paikattua meidän villikon seikkailuja tarpeeksi. Vaikka olisihan se hyvä jos ihmislapsetkin pystyttäisiin totuttamaan erilaisiin asioihin (kuten lemmikkieläimiin) jo pienestä pitäen, samalla tavalla kuin koiranpennutkin olisi hyvä opettaa. Tietysti kaikki mahdollisuuksiensa mukaan, ja pikku hiljaa.