Radiohiljaisuus ohi!
Ruu-tyttösen elämässä on ollut mullistuksia talven aikana, ja äippäkin on ollut niin tukka tuulessa menossa ettei bloginkirjoitus ole ehtinyt asialistalle asti ollenkaan. Aika tasata tilanne ja ryhdistäytyä!
Tammikuun puolivälissä Ruulla alkoi ensimmäinen juoksu, 7,5 kuukauden iässä. Kaikki sujui mallikkaasti, mitä nyt yhdet housut piti palastella neliösentin kokoisiksi nyttyröiksi. Tyttö ei itse ollut yhtään tavallista enempää poikakoirien perään, joten tuskin tajusi koko hommasta mitään. Normaalilta vaikuttaisi tyttösen hormonitoiminta, juoksu kesti reilun kaksi viikkoa eikä ainakaan valeraskauden oireita tullut.
Sanotaan että ensimmäisen juoksun jälkeen narttukoiralla alkaa n. 4 kuukautta kestävä murrosikä. Näin kahden kuukauden jälkeen ei näyttäisi olevan kovin selviä merkkejä: pientä puhinaa ikkunasta vahtiessa, sekä yhden pellolla tuulessa pyörivän sanomalehden sivun Ruu haukkui pystyyn. Kuuliaisuus on muuten kohdallaan, mutta omasta pihasta sisälle tuleminen ottaa välillä voimille. Ei auta vaikka sammuttaa pihasta valot ja vetää ovat kiinni, tyttönen pärjää mielestään ihan hyvin pihalla yksinkin. Nyt odotellaan mahdollinen murkkuikä vielä ohi ennen kuin aletaan vaatia toden teolla sisälle tulemista ensimmäisestä käskystä, tämän vaiheen jumpittelua ei ajateltu ottaa kovin tosissaan.
Ruu yritti myös aloittaa portaiden pelkäämisen. Jouluna tyttö joutui ramppaamaan vanhan puutalon hämärissä narisevissa portaissa ja sai siitä päähänsä ettei portaiden kulkeminen ole koiraa varten. Mutta talven aikana on päästy pariin otteeseen harjoittelemaan mukavissa puurakenteisissa ulkorappusissa, eikä Ruulla ole enää nykyään mitään portaita vastaan. Siitäkin selvittiin ihan säikähdyksellä.
Ruoka maittaa Ruulle erinomaisesti. Muutaman päivän ajan helmikuussa se kokeili saisiko nirsoilemalla parempaa ruokaa, mutta tajusi pian homman juonen - herkkuja ei tipu vaikka ruokaansa ei söisikään. Nyt kuppi tyhjenee taas yhtä soittoa.
Kaikin puolin mukavasti menee, odotellaan maan sulamista että päästään aloittelemaan jäljen treenaamista. Se onkin sitten aivan eri tarina se... :)
Tammikuun puolivälissä Ruulla alkoi ensimmäinen juoksu, 7,5 kuukauden iässä. Kaikki sujui mallikkaasti, mitä nyt yhdet housut piti palastella neliösentin kokoisiksi nyttyröiksi. Tyttö ei itse ollut yhtään tavallista enempää poikakoirien perään, joten tuskin tajusi koko hommasta mitään. Normaalilta vaikuttaisi tyttösen hormonitoiminta, juoksu kesti reilun kaksi viikkoa eikä ainakaan valeraskauden oireita tullut.
Sanotaan että ensimmäisen juoksun jälkeen narttukoiralla alkaa n. 4 kuukautta kestävä murrosikä. Näin kahden kuukauden jälkeen ei näyttäisi olevan kovin selviä merkkejä: pientä puhinaa ikkunasta vahtiessa, sekä yhden pellolla tuulessa pyörivän sanomalehden sivun Ruu haukkui pystyyn. Kuuliaisuus on muuten kohdallaan, mutta omasta pihasta sisälle tuleminen ottaa välillä voimille. Ei auta vaikka sammuttaa pihasta valot ja vetää ovat kiinni, tyttönen pärjää mielestään ihan hyvin pihalla yksinkin. Nyt odotellaan mahdollinen murkkuikä vielä ohi ennen kuin aletaan vaatia toden teolla sisälle tulemista ensimmäisestä käskystä, tämän vaiheen jumpittelua ei ajateltu ottaa kovin tosissaan.
Ruu yritti myös aloittaa portaiden pelkäämisen. Jouluna tyttö joutui ramppaamaan vanhan puutalon hämärissä narisevissa portaissa ja sai siitä päähänsä ettei portaiden kulkeminen ole koiraa varten. Mutta talven aikana on päästy pariin otteeseen harjoittelemaan mukavissa puurakenteisissa ulkorappusissa, eikä Ruulla ole enää nykyään mitään portaita vastaan. Siitäkin selvittiin ihan säikähdyksellä.
Ruoka maittaa Ruulle erinomaisesti. Muutaman päivän ajan helmikuussa se kokeili saisiko nirsoilemalla parempaa ruokaa, mutta tajusi pian homman juonen - herkkuja ei tipu vaikka ruokaansa ei söisikään. Nyt kuppi tyhjenee taas yhtä soittoa.
Kaikin puolin mukavasti menee, odotellaan maan sulamista että päästään aloittelemaan jäljen treenaamista. Se onkin sitten aivan eri tarina se... :)
