11.9.06

suski (klo 20:56):

Syksy ja koulut alkoivat


Kesäleiri Vainionlahdessa oli niin inspiroiva että sain koottua ajatukseni siitä mitä kouluja Ruu tänä syksynä käy. Niin siis minä sain ajatukseni kokoon, Ruu hyppii yläpystyä heti kun tehdään ihan mitä tahansa, koska vaan ja missä ikinä satutaan olemaan. Hanat auki, potikat kaakkoon, nasta lautaan, world here I come!

Ensinnäkin saimme tottelevaisuuden osalta hyviä ohjeita. Paikalla pysymistä ei kukaan ollut minulle koskaan opettanut (sarkasmi seis - siis minulle koiranohjaajana), joten en oikein osannut sitä opettaa Ruullekaan. Opetus numero 1: rauhallisesti, ja vähän vielä rauhallisemmin. Olin opettanut Ruuta pysymään paikallaan pitämällä omaa kättäni ylhäällä edessäni. Heti kun yritin liikkua, syntyi riski että Ruu liikkui myös. Kun vein käteni heti aluksi sivulleni Ruu lakkasi tuijottamasta sitä mutta ylläri - pysyi paikallaan! Oo. Olin hämmästynyt.

Samoin katselimme kun Johanna suoritti alokasluokan tottiskaavion Shady-veikan kanssa. Oo. Olin edelleen hämmästynyt, siinä oli niin kovin kovin paljon liikkeitä osattavaksi. Ettäkö meidän Ruun pitäisi osata nuo KAIKKI? Noutoa kokeilimme ja Ruu toi kapulan tosi nätisti käteen, vaikkakin välillä roikotti kapulaa toisesta päästä. Opetus numero kaksi: nyt on Ruulle hankittu oma kapula, ja tottistreenit jatkuvat noudon, paikallaolon ja maahanmenon treenaamisella. Hypyt ja eteenmenot sitten myöhemmin...

Ruun seuraamista kehuttiin. Liikkeellelähtöjä treenattiin, ja kun ohjaajan korvienväli saatiin kohdalleen (ensin käsky, sekunti, sitten liikkeelle - koirakin ehtii valmistautua ja pysyy heti ekalla askeleella lähellä), alkoi homma sujua nopsasti. Kolmas opetus: se mitä on treenattu kerralla pieniä määriä mutta usein, on mennyt hyvin jakeluun.

Agilitya otettiin myös leirillä. Ongelma kulman kiertämisessä (Ruu tuli aina jälkimmäisen hypyn ali) korjattiin parilla yrityksellä. Agilitystä Ruu tykkää, se jää meillä toistaiseksi mielenkohennuslajiksi, ja jos intoa riittää niin saattaapa siitä tulla ykköslajikin.

Mutta sitten jälki. Ah miten hienosti saimme tietoa, ylenpalttisesti jopa, opetuksia niin ettei kaikkea varmaan onnistunut painamaan mieleen. Tärkeimmät mitä muistan on se että aloittelijalle voi tehdä makkararuutua vaikka varsinaista jälkeä treenattaisiinkin, se "avaa koiran nenän" hyvin ja palauttaa mieleen mitä ollaan tekemässä. Ruudulta lähdetään pois kun makkaraa vielä on ja koiralla on into ruudun tutkimiseen. Näin koiralle jää "nälkä" nenätyöskentelyyn.

Toinen asia, tärkeinpä melkein, mitä mieleen jäi oli ehdottoman rauhallinen ja hiljainen työskentely jäljellä. Koiralle ei puhuta, ei hössötetä, eikä sen anneta poukkoilla ympäriinsä. Koiran voi pitää aivan lyhyessä liinassa, riippuen miten hyvin se työskentelee. Ja pahin mitä olen tehnyt on ruokakupin vieminen jäljen päähän. Ruulla ON riittävästi viettiä jäljelle, sitä ei tarvitse villitä enempää.

Kolmas mitä aloimmekin jo harjoitella on ruokapurkkien ilmaiseminen. Se tehdään erikseen jäljestyksen harjoittelemista, tavoitteena päästä siirtymään makkarajäljestä ruokapurkkipalkintoihin, jotka on myöhemmin helppo yhdistää puupalikoihin. Pienet muovipurkit on helpompi jättää jäljelle pienten välimatkojen päähän toisistaan kuin paljaita ruokapaloja joita muurahaiset vetävät puoleensa. Purkin ilmaisun voi opettaa opettamalla koiran menemään maahan kun se löytää purkin, purkista kaadetaan ruoka jäljelle - ja jälkikoira syö aina palkkansa jäljeltä.

Upeeta. Olemme treenanneet muutaman kerran. Joka kerralla Ruulla on enemmän energiaa kuin mulla käsivoimia, se vetelee vertikaalia hyppyä kaikki tassut ilmassa ja keuhkoaa kieli sinisenä. Kun ensimmäinen jälki on ajettu, se rauhoittuu silmissä, sen jälkeen sitä voisi kouluttaa. Tähän mennessä olemme lopettaneet siihen. tätä pitää vielä miettiä, pitäisikö treeniä jatkaa vai antaa tuon innon pysyä yllä kerrasta toiseen.