Collienpentu Hulluilla Päivillä

Nyt on Tampereen Stockmannin hulluilla päivillä nähty virallisesti yksi kappale collienpentuja.

Meidän piti mennä harjoittelemaan kaupungissa kävelyä, ja tiesin entuudestaan että Stocka on koiraystävällinen talo johon voi tuoda rekun mukanaan. Aikaani seuraamattomana anti-shoppailijana en tietenkään ollut tietoinen että talossa oli samaan aikaan mielipuolien kärkkymismarkkinat kun pahaa aavistamattomana tepastelimme pentu-Ruun kanssa ostoksille.

Ruulla oli päällä isosiskon turvavyövaljaat, vänttisiä kun emme ole vielä hankkineet (kuulin surukseni että kierrätyssysteemi joudutaan ajamaan alas kun valjaita ei palaudu kierrosta niin paljon kuin pitäisi - harmi). Valjaiden avulla sain ohjattua Ruun lähelle vasenta pohjettani ja pentu tepsutteli siinä oikein mallikkaasti luovien valtavien ihmismassojen keskellä. Ympäriltä kuului kaikenkirjavia kommentteja niin että äippää ihan pikkuisen pakkasi hymyilyttämään:
- kato mikä tuolla menee
- voi miten ihana
- onpa suloinen
- kuinka joku on koiran tuonut tänne
- saako tänne tulla koiran kanssa
- *hätkähdyksiä*, *säpsähdyksiä*
Muutamat rapsuttelutkin saimme osaksemme, ja rajattomasti (monenmoista) huomiota ainakin :) Hissi ja liukuportaat tuli testattua, joista jälkimmäisessä Ruu päätti kaiken varalta maastoutua nousun ajaksi. Tavaratalossa soitti torvisoittokunta marssimusiikkia ja ostoksia käytiin tekemässä muunmuassa naisten alusvaateosastolla. Oli siellä hienostorouvilla ihmettelemistä...

Namit kelpasivat koko ajan, ja noiden vanhojen koiriemme perusteella tiedän ettei stressi silloin ole vielä noussut liian korkeaksi. Kieltämättä Ruu kyllä huokaisi helpotuksesta kun pääsimme takaisin kadulle ulkoilmaan. Se ravisteli itsensä tarmokkaasti kuononkärjestä hännänpäähän, joten kyllä jännitys oli vähän karvanjuuriin käynyt. Kadulla kävely taas ei ollut tavallista jännempää ollenkaan, sitähän harjoiteltiin jo ihan pienenä lähistön kauppakeskuksella.

Mutta erittäin selvästi näkee että se pentuajan ennakkoluulottomuus alkaa jo väistyä. Jos olisin vienyt Ruun tavaratalon vilinään silloin alta 10-viikkoisena, ei se olisi ollut moksiskaan. Nyt piti kuitenkin vähän jännittää, kyllähän 5-kuinen pentu jo hyvin tajuaa että tässä paikassa on jotain varsin erilaista kuin oman olohuoneen sohvanmutkassa. Tarpeeksi pienenä tehty totuttelu ja leimauttaminen on siis erittäin tärkeä vaihe jota ei sovi hanskalla viitaten ohittaa. Onneksi ehdimme jonkin verran Ruun kanssa käydä erilaisissa paikoissa - vaikka enemmänkin olisi voinut. Toisaalta tarkoitushan ei ole tuottaa koiralle jatkuvasti stressiä, kultainen keskitie kaikessa.

Ruun kuvastossa on muutama uusi kuva.

Kasvattavia kokemuksia

Aiheutimme tässä taannoin Ruun kanssa kauhun(?) hetkiä retkeilevälle lapsiperheelle. Kuljimme tutulla, paljon koirien ulkoiluttamiseen käytetyllä metsäpolulla ja koirat olivat vapaana (taajaman ulkopuolella eli aivan laillisesti olivat irti), kun Ruu kipitteli hyvän matkaa edellä pitkin polkua. Hetkeksi se hävisi näkyvistä, huutelin sen perään mutta ei pentua kuulunut. Tähän mennessä se on aina tullut häntä viipottaen ja korvat lepattaen paikalle, näes tietää että taskusta kaivetaan silloin namia. Kuljimme polkua eteenpäin ja kohta Ruu jolkottelikin vastaan, kytkin sen remmiin. Vähän matkan päässä nyppylän takana paljastui karkaamisen syy: lapsiperhe eväsretkellä...

Kaksi pientä tyttöä, n. 1,5 ja 3-vuotiaat itku silmässä ja suupielet nurinpäin joivat maitoa mukeista - vanhemmat tyynnyttelemässä vieressä. Ilmeisesti yksi pieni collienpentu oli käynyt riemusta soikeana loikkimassa evästäjien ympärillä ja säikyttänyt lapset poukkoilullaan. Me pysähdyimme, menin kyykkyyn ja juttelin lapsille, kerroin että tämä tässä on Ruu, pieni pentukoira joka kovasti tykkää lapsista. 1,5-vuotiaalta unohtui murhe hyvin pian, mutta vanhempi 3-vuotias pälyili meitä epäluuloisesti isän jalkojen juuresta. Onneksi vanhemmat olivat ymmärtäväisiä ja toivottavasti "eläinihmisiä", vakuuttelivat lapsilleen että kyllä koira on ihan kiltti mutta se nyt vaan on tuommoinen vähän villi :) Kyllä ihan hiukkasen harmitti, mutta minkäs teet. Eipä tuo kakara (siis Ruu) opi kulkemaan lauman mukana jollei sitä pysty välillä pitämään irti.

Käytiin peltolenkillä ja takaisin tullessa sama perhe tuli vielä vastaan. Pysähdyimme uudestaan ja kysyin äidiltä ettei vaan mitään kammoa jäänyt lapsille. Äiti vakuutteli että kyllä niitä eläimet kovasti kiinnostaa, mutta kun ei niitä kovin paljon ole nähty. Esitin vielä tunnontuskissani lapsille kuinka pentukoira istuu käskystä ja syö muroja kädestä, tässä kohdassa 3-vuotiastakin alkoi jo vähän hymyilyttää vaikka pitikin parhaana pysyä turvassa isän jalkojen takana.

Huh, toivottavasti sain nyt paikattua meidän villikon seikkailuja tarpeeksi. Vaikka olisihan se hyvä jos ihmislapsetkin pystyttäisiin totuttamaan erilaisiin asioihin (kuten lemmikkieläimiin) jo pienestä pitäen, samalla tavalla kuin koiranpennutkin olisi hyvä opettaa. Tietysti kaikki mahdollisuuksiensa mukaan, ja pikku hiljaa.

Pentu kasvaa ja fiksuuntuu

Ruun hampaat on alkaneet vaihtua. Yläetuhampaista on enää yksi irtoamatta. Alhaalla edessä on ikenissä aukkoja, jotain sieltä on tulossa. Kaikki kulmurit jäpittävät vielä tiukassa eikä rautakulmurien alkuja edes näy vielä. Ei se tunnu edes aristavan suutaan, repii lelurättiään innolla.

Ruulla on hauskat leikit. Se heittelee palloa ilmaan ja ottaa kiinni, siten että ensin pitää loikata ja kun kaikki tassut ovat irti maasta, nakata pallo vielä pidemmälle. On se hassu :)

Kummallisia älyn merkkejä on myös havaittavissa: kun takapihalta lähtee portista etupihalle, ja Ruu jää portin taa odottamaan, se kiertää salamana takaovesta sisälle, kipittää asunnon läpi etuovelle raapimaan. Eli se on pienessä mielessään laskeskellut reitin että tuonne päin se hävisi, täältä kautta sen luokse voisi päästä oikaisemaan. Ei meidän vanhemmat koirat tuollaista koskaan tehneet, odottivat kiltisti portilla ja tuijottivan herkeämättä talonnurkkaa.

Samoin Ruulla on hauskaa tilannetajua. Sen huomaa ihan pienistä asioista: kun oltiin lähdössä ulos ja avasin oven, Ruu teki salamannopean u-käännöksen, juoksi toiseen huoneeseen hakemaan pallonsa ja spurttasi vasta pallon kanssa ulos. Että ihan ajatteli valmiiksi että hänpä tarvitsee palloaan tuolla ulkona! Ei meidän vanhat koirat tehneet tuollaistakaan.

Eikä Ruu arastele vieläkään mitään. Oltiin Porissa käymässä ja Ruu ja Kisse jäivät muutamaksi tunniksi hoitoon. Kun häivyimme ovesta, Ruu oli kuulemma juossut kaikki talon ikkunat läpi ja hypännyt katsomaan näkyykö meitä, inissyt mennessään. Noin minuutin päästä se totesi että eipä niitä enää näy ja rauhoittunut. Fiksu koira. Muutenkin se kiersi "mummulassa" kaikki paikat: pannuhuoneen, autotallin ja kellarin perukat hetkeäkään epäröimättä. Että on ihanaa kun se on noin reipas!

Ruu 19 viikkoa painaa 11,8kg ja korkeutta on 48cm. Alettiin siirtyä pois penturuoasta, Ruu on nyt kaksi viikkoa syönyt vajaan puolet päiväruoasta pentumuonaa ja loput normaalia aikuisten ruokaa (nappuloita ja lihariisiä). Ensi viikolla jätetään pentumuona niin vähiin että sitä saa vain makupaloina, säkissä kun on vielä jäljellä niin johonkin ne on hukattava.